maanantai 20. lokakuuta 2014

Sunnuntain ihana illallinen

Kivaa alkanutta viikkoa! Täällä on satanut vettä eilisestä asti. Mikäs sen mukavampi syy sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä sohvan nurkkaan. Eilen nautimme kahdestaan ihanan illallisen kynttilän valossa.


Burrito, fajita, taco, tortilla... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja tämän herkun voi valmistaakin monella eri tavalla. Meillä kaikki variaatiot kuitenkin kulkevat nimellä burrito, vaikka sisällä olisikin broileria, kuten eilen.



Vaihtelemme jauhelihan ja broilerin välillä ja ollaan kokeiltu myös nautaakin burriton täytteeksi. Broileri on kuitenkin minun suosikkini. Sipuli-paprikapaistos on toinen must-täyte! Sellainen, jossa kasvikset jäävät rapeiksi, mutta sipulin maku kuitenkin pehmenee hieman.





Salaattia pitää olla paljon ja mielellään paria erilaista. Myös oliivit ja turkinpippurit kuuluvat meillä ehdottomasti täytteeksi. Joskus laitamme juustoraastetta, mutta en ole oikein sen makua siellä huomannut joten eilen laitoin raejuustoa. Valmiskastikkeita on kymmeniä erilaisia, minusta paras on medium salsa with pineapple. Sen lisänä kermaviili riittää mainiosti.

Olisi kiva keksia jotain uutta tähän herkkuun ja kokeilla, saako siitä vieläkin paremman. Onko vinkkejä?

10 kommenttia:

  1. Mums mums, meillä taas puhutaan aina tortilloista. :) Mutta näitä oli meilläkin viikonloppuherkkuina! Minun perussatsini sisältää vihreää salaattia, kurkkua, raejuustoa, keitettyä kananmunaa, ytäkästi maustettua jauhelihaa ja valkosipulikastiketta. Vähän olen kokeillut lisätä myös aurajuustoa joukkoon. NAM! Joskus olen testannut juustoraastetta (ei maistunut, kuten sinäkin totesit) ja kinkkua (ei uponnut). Mies on lisäillyt itselleen myös tonnikalaa ja pulled porkia. Vehnätortillapohjista vaihdoimme täysjyväpohjiin, ja ovatpa muuten olleet hyviä. Tuota teidän sipuli-paprikapaistosta voitaisiin kokeilla täälläkin, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kananmunaa pitääkin kokeilla, kiitos vinkistä! Ja aurajuustohan sopii ihan jokapaikkaan, joku kana-aura-täyte voisi olla aika pro. Täytyy myös kokeilla noita täysjyväpohjia, meillä aina ollut perinteisiä vehnäpohjia :)

      Poista
  2. Täällä kans puhutaan tortilloista :) Ja jos menee uunin kautta juustokastikkeella peiteltynä puhutaan "enchiladoista" (rullailen tortillojen sisään salsalla & maisseilla höystetyn tomaattisen jauhelihakastikkeen ja paaaaaljon juustoa/juustokastiketta). Ne kovat on tietty tacoja. Tänään mies väsäs tortillalättyjämistä lasagnen, oli hyvää!

    Perjantaina laitettiin tortillalättyjen sisään leivitettyä kanaa, jää-&Lempi-salaattia, kurkkua, ananasta, ananassalsaa (parasta!), sipulia, cheddarjuustoa ja ite tehtyä chili-valkosipulimajoneesia. Täytyy myöntää että oli parhaat tortillat mitä oon syöny! :)

    Monesti meillä täyttyy tortillat/tacot "sillä mitä kaapista löytyy" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoretta ananasta pitääkin kokeilla myös! Kristiinalle vastaukseen viitaten, jos tekisi kana-aurajuusto-ananas-täytteen niin ei kovin pieleen voi mennä! Tuolle kolmen combolla onnistuu kyllä pikätahansa ruoka, pastasta pistaan :) Noita uunin kautta käyneitä en olekaan koskaan kokeillut, sitäkin siis testaamaan. Taas näkee, että elän tynnyrissä kun kaikki on uutta :D

      Poista
  3. Tortilloista puhutaan meilläkin :) Vakiosetti: jauheliha tacokastikkeella, raejuusto tai cheddar, tuore ananas, salaatti, paprika, tomaatti ja avokado (tai jos on viitseliäs, teen guacamolen). Mies heittää vielä jalopenoja ja extravalkosipulit omaansa. Erinomaista arjen pikaruokaa!
    Kiva kun jätit puumerkin blogiini, ihanaan blogiin löysin tieni!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado! Olen unohtanut kokonaan sen olemassaolon. Seuraaviin Burritoihin laitan ehdottomasti tuoretta ananasta ja avokadoa :) Kiva kun tulit vastavierailulle!

      Poista
  4. Ihanat kuvat olet ottanut <3 Tortillat on lemppareita, yleensä tehdään aina samoilla täytteillä, joskus voisi kokeilla jotain uuttakin :)

    Moni on nyt ihan vasta ottanut tuon robottijutun käyttöön, onko sähköpostiin tullut roskapostia vai mistä se johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu näistä kuvista miehelleni <3

      Tuo roskaposti-robotti on kaiketi tullut automaattisesti bloggeriin, koska en ole sitä itse ottanut käyttöön. Kun olen kirjautuneena niin robottia ei tule, mutta kun kirjaudun ulos ja kommentoin niin robotti tulee. Olisko siis anonyymi-käyttäjiä koskeva muutos?

      Poista
    2. Oi wautsi, teilläkö mies ottaa kuvia! Meillä ei :D silloin kun harvoin on kamera kädessä niin ne on aivan tärähtäneitä, osalle lomakuvista kävi näin!

      Kommentoin tuolla nimi/url-osoite jutskalla ja nyt robotti tulee vastaan joka blogissa :) Ihmettelin että onko kaikki saanut roskapostia niin paljon, mutta se on näköjään mennyt automaattisesti päälle.

      Jäi kommentoimatta edelliseen postaukseen Feliwaysta. Toista kissaa meillä ei enää ole, mutta silloin aikoinaan se auttoi kun toinen kisu tuli taloon, vanhempi sai kauheita raivokohtauksia ja tuon avulla rauhoittui.

      Tuli mieleen että oisko teidän kissat kokenut uhkaavaksi esim. ulkona liikkuvan kissan ja siksi hyökänneet toistensa kimppuun. Tuo nimittäin tapahtui kerran meillä, silloin kun olivat vielä sisäkissoja.
      Tulikohan tästä ihan sekava teksti, tabletilla kirjoitan enkä nyt pääse selaamaan tekstiä alkuun miten paljon tuli kirjotusvirheitä :D

      Poista
    3. Meillä tuo kaksilahkeinen on parempi kuvaaja ja kärsivällisesti on opettanut minutkin ottamaan jonkinlaisia kuvia! <3

      Huomasin itsekin, että jos joskus kommentoin nimi/url-jutskalla, niin robotti tulee vastaan. Useimmiten olen kirjautunut bloggeriin niin silloin roboa ei näy.

      Tuota naapurin kissan uhkailua olemme itsekin ajatelleet ja siitä varmaan kaikki on saanut alkunsa. Nyt onneksi tuo Feliway on rauhoittanut tilannetta huomattavasti.

      Ei ollut yhtään sekava teksi ja minun äidinkielen taidoilla en bongannut yhtään virhettäkään! Kiva että jätit viestiä <3

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.