Makuuhuoneen pikkumuutos

Moikka ja mukavaa maanantaita! Kiva viikonloppu takana, jonka vietimme sisarusten kanssa. Tänään aloitin viikon työnmerkeissä ja tuossa ohimennen nappasin muutaman kuvan makuuhuoneen uudesta lipastosta.

Lipasto on kutakuinkin sängyn levyinen, joten se sopii vanhaa paremmin tähän tilaan. Meillä on ollut ajatuksissa siirtää poika nukkumaan eri huoneeseen. Hän herää edelleen kolmesta neljään kertaan joka yö ja olemme jo kokeilleet kaikkea muuta öiden parantamiseen. Jos ja kun pojan sänky tuosta lähtee, niin saan sisustettua koko makuuhuoneen mieleiseksi. Pinnasänky on sen verran suuri, että sänkymme on vähän hassussa kohdassa huonetta.

Orkidea on miehen lahja minulle naistenpäivänä ja minusta tuo väri näyttää upealta harmaata seinää vasten, vai mitä?

Meillä on hyvin usein sänky petaamatta, vain peitot on laitettu ojennukseen. Syy petaamattomuuteen selviää viimeisetä kuvasta:

Lähes joka aamu aamupalan jälkeen kisut kömpivät sänkyymme ja sitten en raaski heitä häätää sieltä pois vaan levitän vain peitot heidän päälleen. Päiväpeitto olisi vähän liikaa, siksi se usein jää kaappiin. Ihan hassuja tapoja on tullut tässä reilussa vuodessa jonka olen kotona viettänyt, kissoillekin.

Vauvasta taaperoksi – yksivuotissynttärit

Eilen meillä oli talo täynnä, kun juhlimme pojan yksivuotissyntäreitä. Jokainen äiti varmasti tietää, että tuntuu ihan pöhkölle, sillä vastahan tuo vauva putkahti maailmaan ja onkin yhtäkkiä jo vuoden vanha! Tämän hienon iän kunniaksi taaperoinen oppi myös kävelemään. Pidimme vain "pienet" juhlat lähimmäisille, vieraita oli melkein 40 :D Mutta tuommoinen määrä tulee helposti, sillä omassa perheessäni on jo 15 jäsentä. Siihen muut sukulaiset ja aikamoinen kansa onkin jo kasassa.

Kuten olen blogissa aiemminkin kertonut, niin minähän en osaa leipoa. Kaikki aina epäonnistuu, vaikka mitä olen yrittänyt. Pojan synttäreille otin taktiikan, että leivon tosi paljon kaikkea ja jos vaikka 30 % onnistuisi, niin pöydässä olisi jotain tarjolla. En tiedä mitä kummaa on tapahtunut, mutta kaikki leipomukset onnistuivat siinä määrin, että pääsivät pöytään asti. Kylläpä sitä kummeksuttiin ja kyseltiin missä on kääpiökokoinen banaanikakku ja laseista tarjoiltava suklaakakku.

Tarjolla sitten oli suolaiselta puolelta lohivoileipäkakku, kasvispiirakka, coctaipiirakoita munavoilla ja ruisnappeja kinkkutäytteellä. Makeaa oli täytekakun lisäksi sitruunamuffinseja, Nutellamuffinseja, valkosuklaarahkakakku, porkkanakakku sekä pipareita ja suklaata. Täytekakun tilasin valmiina ja toivoin siihen aiheeksi halipupua, sillä poikasen rakkain lelu on Pentikin pieni pupu.Täytekakku on työläin leipomus, siksi päätin helpottaa omaa kortilla olevaa aikaani ja kakun valmisti Ässän Suussasulavat.

Vähän haikeana siirryn vauva-ajasta taapero-aikaan, vaikka toisaalta on niin superihanaa nähdä kuinka poika kasvaa ja oppii joka viikko uusia asioita <3

Ystävänkihlajaispäivä

Hei ystäväiset, hyvää ystävänpäivää ruudun sille puolelle! <3

Minulla on ollut kiva päivä ja vielä on kivaa luvassa. Aamulla kävin kampaajalla ja kotimatkalla poikkesin ihanaan kahvilaan hakemaan mansikka-kuohuviinileivokset 14.2. kunniaksi. Ystävänpäivän lisäksi se on kihlajaispäivämme.

Illalla menemme vielä taaperodiskoon katsomaan Kattimatikaista. Poikanen saa viettää ensimmäisen ystävänpäivänsä serkkunsa kanssa tanssien :D Kaikenlaista hulinaa on muutenkin tiedossa tälle viikolle, sillä lauantaina juhlimme yksivuotissynttäreitä! Mihin minun pieni vauvani on kadonnut?

Viettäkäähän hauska päivä ystävien ja läheisten kanssa <3
Kuullaan!

Ihmiskoe: kuukausi ilman sokeria

Tein tammikuussa ihmiskokeen, olin täysin ilman sokeria, myös piilosokeria. Jätin luonnollisesti pois kaikki herkut, mutta myös jugurtit, sinapin, salaatinkastikkeet ja muut piilosokeria sisältävät tuotteet. Sokeriksi laskin ne, mitkä ainesosaluettelossa oli nimellä sokeri, hedelmäsokeri, siirappi tai mehutiiviste. En myöskään käyttänyt tuotteita joissa oli mitään makeutusaineita, mutta niitä en käytä muutenkaan.

Tämä kaikki sai alkunsa siitä, että joulun jälkeen elin pelkällä suklaalla, ihan oikeasti! Tunnen itseni niin hyvin, että karkkipäivä ei toimi, koska joustan siitä aika mielivaltaisesti. Perustelen itselleni tosi hyvin, miksi juuri nyt tarvitsen karkkia, suklaata, lettuja, kakkua, pullaa tai vanukasta. Joten oli pakko tehdä niin radikaali päätös, että kaikki sokeri pois ja sillä sipuli.

Ensimmäinen viikko oli ihan hullu. Teki mieli niin paljon suklaata ja lettuja, että olisin voinut maksaa vaikka satasen yhdestä konvehdista. Toisella viikolla alkoivat kummalliset mieliteot, himoitsin vaikkapa pekonia, josta normaalisti en juurikaan välitä. Kolmannella viikolla alkoi helpottaa, mutta edelleen mieli teki kaikkea, pirtelöä, laskiaispullaa, korvapuustia, Nutellaa... Viimeinen viikko olikin yhtäkkiä aika helppo, se meni ajatuksella että "yksi viikko menee vaikka päällään seisten". Viimeisellä viikolla eniten teki mieli limpparia ja mehua.

Vaikeita hetkiä olivat juhlat ja kyläreissut, varsinkin kun äiti oli tehnyt korvapuusteja ja kaikki muut söivät niitä kaksin käsin. Myös illat olivat haastavia, sillä olen tunnesyöppö ja väsyneenä olisi tehnyt mieli käpertyä sohvan nurkkaan suklaalevyn kanssa.

No mitä hyötyjä huomasin? En nimittäin mitään! Joka paikassa luvataan, että paino tippuu, ihon kunto paranee ja lotossakin tulee voitto, mutta kaikki on ihan hölynpölyä. Mitään positiivista en huomannut tapahtuvan. Paino tippui parisen kiloa, mutta sitä ei näe peilistä eikä vaatteista, joten se lienee vain "sokeripöhö" mikä lähti, ei siis oikeaa laihtumista. Oliko kuukausi liian lyhyt aika muutoksen huomaamiseen, sitä en tiedä.

Huonoa huomasin sitten senkin edestä. Ärsytti! Kaikki oikeastaan ärsytti, varsinkin aluksi. En ajatellut muuta kuin herkkuja, joten omat ajatukset ahdistivat melkoisen paljon. Vierailu oli melkein mahdotonta, sillä yleisin kommentti oli "Ota vähän, vaikka puolikas pulla, ei siihen kukaan ole kuollut". Tunsin itseni epäkohteliaaksi kieltäytyessäni tarjoiluista. Myös saunaan, poreammeeseen ja kylpytynnyriin oli aika ankeaa mennä vesilasillisen kanssa. Halusin kuohuviiniä ja siideriä tai edes mehua. Laitoin veden sekaan pakastemansikoita, vähän helpotti :D

Kaksi kertaa menin ansaan, ekalla kerralla laitoin salaattiin tilkan Balsamicoa ja tokalla kerralla söin ravintolassa muutaman ranskalaisen kanssa ketsuppia. Nämä olivat hyvin pieniä määriä, mutta mokasin silti! En kuitenkaan usko, että näillä parilla grammalla oli vaikutusta lopputulokseen.

Nyt on tyhjä olo. Kaikki tämä kärsiminen ihan turhaan! Voihan se olla, että sisuskaluni kiittävät, mutta sitä kun ei näe päällepäin, niin kiitelkööt ihan yksinänsä. Miten jatkossa? Haluaisin osata olla karkkipäivä-ihminen, mutta en varmaan osaa. Totaalikieltäytyjäksi en enää koskaan ala, aika näyttää osaanko olla jatkossa edes kohtuullinen.

Ensimmäinen herkku jonka söin oli Runebergintorttu, hyvää se oli mutta ei oikein tuntunut miltään. Ei euforiaa siitä, että jes sokeria. Siinä se meni kahvin kanssa herkutellessa hyvässä seurassa, mutta olisi ollut ihan sama, mikä siinä kahvikupin kyljessä olisi ollut. 

Miksi muuten tammikuu pitää aina olla se kuukausi, kun ollaan kaikettomalla? Tammikuu on aika ankea jo ihan ilman ylimääräisiä ponnistelujakin. Mutta heipä hei ihana helmikuu, kylläpä sinua on odotettu!

Sohvaparka ja kissojen kuulumisia

Meillä on sohvaongelma! Kissat tapaavat teroittaa kynsiä sohvan selkämykseen ja viisi vuotta on tehnyt tehtävänsä ja sohva näyttää kamalalta. Sijoittelen aina taktisesti torkkupeittoja sohvan selkänojalle, mutta nyt risoja kohtia on niin paljon, että sekään ei enää pelasta tilannetta.

Uutta sohvaa ei raaskisi ostaa, sillä sitä odottaisi takuuvarmasti sama kohtalo. Myöskään klassinen "korosta mitä et voi peittää" -sääntö ei tässä tilanteessa kuulosta kovin hyvältä idealta. Pääni puhki pohtineena sain sellaisen idean, että toimisiko tuossa sohvan takana jonkunlainen lipasto/kaapisto? Sellainen, mikä olisi koko sohvan levyinen mutta selkänojaa hieman matalampi. Ikean Eket-sarjan tuotteilla siihen saisi juuri oikean kokoisen kalusteen, mutta olisiko se hyvä siinä?

(kuva: www.ikea.fi)

Sohvaa lukuunottamatta elo kissojen kanssa sujuu mallikkaasti. Olen kertoillut aiemmin ongelmistamme, mutta pahimmat tappelut ovat onneksi jääneet taakse. Molemmat kissat pitävät pojasta, tulevat luokse ja antavat silittää. Olen yrittänyt opetta lapselle kissojen hellää kohtelua, mutta välillä hän saattaa aika kovakouraisestikin napata kissasta. Kerran pari vanhempi Max-kissa on huitassut, mutta onneksi ilman kynsiä. Kissa oli ensimmäisiä sanoja joita poika sanoi ja nyt hän on oppinut myös sanomaan miten kissa sanoo: mau mau mau, oikein hellällä äänellä.

Kissat rakastavat lämpöhuopaa ja aamupalan jälkeen käärin heidät sinne. Päivän mittaan he palaavat sinne aina uudelleen lämmittelemään.

Tästä kuvasta näkyy selvästi arvet Maxin niskassa ja korvassa, jotka ovat peruja siltä ajalta, kun kissat vielä tappelivat, eivätkä tulleet toimeen keskenään. Se oli kyllä ihan kamalaa ja stressaavaa aikaa, kun ei tiennyt mikä riidan aiheutti ja mikä siihen auttaisi. Välillä edelleen heillä tulee joku riita, mutta se on sellainen pieni kahaus jonka jälkeen ovat taas kavereita. Joka kerta oma sydän jättää yhden lyönnin välistä, että ei kai taas. Toivottavasti tämä seesteisempi yhteiselo on pysyvä tila <3

Olisipa kiva kääriytyä kissojen kanssa tuonne lämpimään eikä minua mikään estäkään, joten toivottelen oikein lupsakkaa sunnuntaita!

Jo viisi vuotta kotona

Olemme asuneet kodissamme tasan viisi vuotta. Talo on kokonaan itse suunniteltu ja se on tällä kokemuksella osoittautunut erittäin toimivaksi. Koti on ollut hyvä sekä kahdelle että kolmelle asujalle. Myös kissat ovat huomioitu jo pohjaratkaisua suunnitellessa siten, että heillä on oma tilava "itäsiipi", jossa he viettävät yönsä.

Meidän makuuhuoneemme on jo vuosia ollut tuo keskimmäinen, heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella oleva huone. Pojan huone on sisustettu keittiön viereiseen huoneeseen (tila, jossa pohjakuvaan on merkitty sänky) ja se on ollut erityisen hyvä ratkaisu. Poika viihtyy hyvin huoneessaan, vaikka itse tekisin ruokaa tai siivoaisin, sillä huoneesta on suora näköyhteys keittiöön, ruokatilaan ja olohuoneeseen. Toistaiseksi poika ei itse tuo leluja muualle taloon ja tulevaisuudessa vaikka niin kävisikin, on kaikki helppo siivota leikin jälkeen, kun huone on keskeisellä sijainnilla.

Näiden vuosien aikana, en ole kaivannut talon pohjaratkaisuun mitään muutoksia, ainoa mitä nyt muuttaisin ovat ikkunat. Haluaisin työhuoneeseen sekä kahteen vierekkäiseen isoon makuuhuoneeseen suuremmat ikkunat. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kodinhoitohuoneesta ei ole läpikulkua toisiin huoneisiin, monestihan se on sijoitettu kylpytilojen yhteyteen neliöiden säästämiseksi.

Harrastan talojen ja pohjapiirrosten suunnittelua ja minulla onkin jo seuraavan talon suunnitelmat hyvällä mallilla. Yhteistä nykyiseen pohjaan on paljon, sillä niin toimiva tämä on meille ollut. Uusi talo olisi hieman suurempi ja modernimpi. Ja siinä olisi suuremmat ikkunat :D Todellisuudessa meillä ei ole aikomusta rakentaa uutta taloa, mutta haaveilu on onneksi halpa harrastus. Jos vastaan tulee merenrantatontti täydellisellä sijainnilla niin se muuttaa tilanteen. Ei tosin pelkoa, että niin kävisi, sillä kotikaupunkimme rannat taitavat olla jokaista senttiä myöden rakennettu.

Tänään taas mietin ajan kulkua, olimme pojan kanssa ulkona ja puhelin hänelle, että tuntuu kuin ruska olisi ollut vasta eilen. Todellisuudessa puiden on täytynyt olla lehdettömiä jo parikin kuukautta! Samalla ihmettelin sitä, miten vasta hetki sitten syntynyt poikanen täyttää kuukauden päästä jo vuoden! Ei tosiaankaan tunnu, että olisimme asuneet täällä jo viisi vuotta, vastahan tätä rakennettiin! Nopeassa ajankulussa on se mukava puoli, että ihan kohta on jo kevät! Alkaa olemaan ikävä aurinkoa, vaikka talvesta pidänkin.

Kahvikupponen on nyt nautittu, joten suuntaan tästä salille. Reipasta keskiviikkoa!

Leppoisasti lomalla

Katsokaapa, miten ihanat pussilakanat joulupukki toi! Olin ollut taas kerran superkiltti, sillä sain paljon upeita ja ihania lahjoja. Tämän kertainen postaus ei kuitenkaan tämän enempää liity lakanoihin vaan vauva-arkeen. Kuten kuva paljastaa, niin poika nukkuu edelleen meidän makuuhuoneessamme ja minusta se on sopinut meille todella hyvin. Jos vauva herää yöllä, niin minun on helppo kohottautua tuohon viereen, tuntuisi ylivoimaiselta lähteä yöllä erihuoneeseen lohduttamaan lasta. Aamuihin on muodostunut hellyyttävä tapa, kun nostan pojan viereeni ja heräillään siinä ihan rauhassa. Vauva herää yleensä kahdeksan maissa ja aamupuuron keittoon nousemme puoli yhdeksältä. Päivästä tulee niin hyvä, kun ei tarvitse heti aamusta kiirehtiä mihinkään.

Olen viime aikoina joutunut lukemaan, kuinka rankkaa on pienten vauvojen vanhemmilla. Olen kovin hämmentynyt lukemastani, sillä omat kokemukseni äitiydestä ovat hyvin päinvastaiset. Vaikka poika herää edelleen öisin ja itse olen aamuisin aika väsynyt, niin silti koen elämämme olevan hyvin leppoisaa. Priorisointi on kaikista tärkein taito, joka jokaisella äidillä pitäisi olla. Jos koti on pommin jäljiltä kun viimein saan pojan päiväunille, niin saatan siltikin mennä itse lepäämään ja siivoan sitten kun seuraavaksi ehdin. Olen hyvin onnellisessa asemassa sen suhteen, että isi herää pojan kanssa silloin tällöin aamuisin ja minä saan nukkua pidempään.

Olemme hyvin paljon kotosalla, sillä minusta on mukavaa leikkiä ja lukea lapsen kanssa. Tämän ikäisen kanssa on jo helppo lähteä minne vain ja käymme vähintään kerran viikossa jossakin, kerhossa, kaupassa tai kylässä. Itse käyn kuntoilemassa vähintään neljä kertaa viikossa, joskus käyn shoppailemassa tai töissä. En kaipaa sitä maankuulua omaa aikaa sen enempää, sillä minusta on todella mukavaa viettää vauva-aikaa.

Poika on vaikuttanut positiivisesti myös omaan ruokarytmiini. Syömme joka päivä samaan aikaan ja samaa ruokaa. Terveellistä molemmille ja ateriavälit eivät pääse venymään äidilläkään liian pitkiksi. Ylipäänsä minun on vaikea keksiä yhtään negatiivistä asiaa elämästä vauvan kanssa. Toki nukkuisin todella mieluusti illasta aamuun, mutta ihan varmasti poika joskus vielä nukkuu itsekin illasta aamuun. Sitä paitsi töihin oli aina herättävä huomattavasti aikaisemmin kuin nykyisin.

Molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja näemme heitä joka viikko. He myös hoitavat mieluusti poikaa, jotta pääsemme silloin tällöin vaikkapa ravintolaan syömään. Eilen viimeksi kävimme kaveriporukalla syömässä.

Yhden terveen lapsen vanhemmalla on oman kokemukseni mukaan siis melkoisen helppo ja rento elämä. Poika on tällä hetkellä siinä iässä, että joka päivä oppii uutta. Uusia sanoja tai fyysisiä taitoja. On ihmeellistä seurata tuota oppimisen intoa. Jos aikuinen jaksaisi treenata yhtä asiaa noin valtavan paljon, niin sitähän oppisi vaikka ranskan alkeet parissa viikossa :D

Kohta lähdemme kummityttöni synttäreille joten mukavaa puuhaa on tällekin päivälle tiedossa. Toivottelen siis oikein mukavaa viikonloppua sinnekin puolelle ruutua, sekä lapsekkaille että aikuisperheillekin <3

Töissä kotona

Olen onnentyttö sen suhteen, että minulla on maailman paras työpaikka. Olen elämäni aikana ehtinyt olla monessa paikassa töissä ja tämä viimeisin voittaa kaikki aiemmat monessakin suhteessa. Olen työskennellyt nykyisessä työssäni kymmenisen vuotta, enkä haluaisi koskaan enää vaihtaa. Kuulen usein, kuinka moni valittaa työstään tai työpaikastaan ja se on kurjaa, sillä työpaikalla vietetään melkoisen iso osa elämästä. Toki osa on "elämäntapavalittajia", joille mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, mutta osa oikeasti varmaan kärsii työpaikallaan joko työkavereista, työnsisällöstä tai työympäristöstä.

No miksi minulla sitten on se maailman paras työpaikka? Ensinnäkin minulla on mahdollisuus tehdä töitä etänä, kotoa käsin ja nyt hoitovapaalla se mahdollisuus on mahtavistakin mahtavin. Hoitovapaalla Kelan maksama raha on melko pieni, joten pieni siivu palkkaa kerran kuussa on tervetullut lisä. Palkkaakin tärkeämpää minulle on se, että pysyn kärryillä mitä työpaikalla tapahtuu, onko uusia asiakkaita, mitä juttuja on meneillään vanhoille. Myös oma osaaminen pysyy vankempana, kun on "pakko" ylläpitää sitä koko ajan. Luovassa työssä aivot keräävät koko ajan tietoa, joten en pääse ihan laiskistumaan kotona ollessa. Tuntuisi myös turhalta olla tekemättä mitään "oikeaa", sillä johonkin se luovuus on purettava, niin miksipä ei työhöni, jolloin siitä hyötyy myös työpaikka ja asiakkaat.

Koska olen hyvin sosiaalinen ihminen, niin minulle on tärkeää, että työkaverit ovat kivoja ja kuinka ollakkaan, toimistollamme työskentelee joukko parhaita ystäviäni! Vaikka olen kotona, niin teemme töitä yhdessä, jolloin saan viettää aikaa näiden mahtavien ihmisten kanssa. Vaikkakin suurimmaksi osaksi virtuaalisesti, niin silti koen, että he ovat koko ajan käden ulottuvilla.

Ennen äitiyslomaa olin huolissani, miten pärjään kotona ilman jatkuvia aikuiskontakteja, mutta huoli oli täysin turha. Ei minun missään tapauksessa tarvitse olla ilman aikuiskontakteja! Miksi edes luulin niin? Nykypäivänäkö voisi erakoitua, kun on älyluurit ja läppärit koko ajan saatavilla. Poikasen kanssa on myös helppo liikkua, sen kun pakkaan pikkumiehen autoon ja hurautetaan milloin minnekin. Yksi tärkeistä oivalluksista on ollut se, että joka päivä on pakko syödä, mutta ei pakosti kotona. Käymme silloin tällöin ravintolalounailla koko perhe ja se jos mikä virkistää.

Minulla on tapana tehdä töitä keittiön saarekkeen ääressä, jonka seurauksena siihen kertyy kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää tavaraa. Ihan hölmö tapa, koska talossamme on erillinen työhuone vartavasten töiden tekoon. Huone on toimittanut varaston virkaa ja sinne on kertynyt jos jonkinlaista tavaraa. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin ja sisutin tilassa ja jo vain kelpaa taas tehdä töitä oikeassa työhuoneessa.

Mukavaa viikkoa, varsinkin työ-sellaista! :)

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Oikein hyvää uutta vuotta 2018!

Blogi on ollut taas tauolla vaikka kuinka ja kauan. En saanut aikaiseksi ottaa edes yhtä sisustuskuvaa joulukuusesta. On ihan outoa, miksi en enää kirjoita tänne, kun kuitenkin tämä oli niin kovin rakas harrastus minulle. Edelleen minulla olisi aikaa ja haluakin pitää blogia, mutta ongelmaksi on muodostunut, että sisustus ei enää tunnu aiheelta, josta jaksaisin kirjoittaa. Vaikka sisustan edelleen kotiamme ja hankin uusia juttuja, niin jotenkin blogisisältönä aihe tuntuu jo loppuun käytetyltä. Niimpä päätinkin, että voin alkaa kirjoittamaan ihan sattumanvaraisesti mistä aiheesta milloinkin mieli tekee.

Koko ajan blogissani on paljon kävijöitä ihan päivittäin, siis vaikka tänne ei mitään ilmeistyisikään pitkään aikaan. Joten ajattelin kokeilla mitä tapahtuu kun alan taas kirjoittamaan vaikka sisustus ei enää olisikaan pääaihe. Tänään haluan kirjoittaa ensimmäisestä joulusta, jonka saimme viettää poikamme kanssa.

Joulu oli ihana, kuten joulu on aina. En stressannut enkä hössöttänyt, vaan pyhitin kaiken aikani pojalle. Sydän meinasi pakahtua, kun pikkuinen jaksoi päivästä toiseen ihastella joulukuusen upeutta! Upeahan se olikin, samanlainen kuin aiempina vuosina. Ikkunoissa roikkuva tähdet saavat innostuneita huudahduksia ja tuo pian 11 kuukautinen vauva osoittaa niitä sormella ja hokee "tähti ti täh ti ti tä tä tiii täh". Yksikään joulukoriste, oli se miten pieni tonttu tahansa, ei jäänyt tarkoilta silmiltä huomaamatta. Pienet sormet tutkivat tarkasti kaiken mihin ylettyvät.

Jouluaaton vietimme vanhempieni luona isolla porukalla, kuten aina. Joulussa tärkeintä on yhdessä vietetty aika ja jotenkin joulun tunnelma vielä moninkertaistaa rakkauden omaan perheeseen. Joulupukki ei käynyt vaan jaoimme lahjat porukalla. Poikamme oli sanoinkuvaamattoman onnellinen kaikesta. Kääreistä paljastuva nalle sai monen monta halia ja suukkoa, sitä tutkittiin ja paijailtiin kaikessa rauahssa, ennen seuraavaan lahjaan siirtymistä. Siskoni tekemät taulut saivat myös mahdottomasti huomiota. Poika suukotteli niitä ja höpötteli niille omia juttujaan. Sanomattakin varmasti selvää, että poikanen sai superpaljon lahjoja ensimmäisenä joulunaan.

Illalla kun tulimme kotiin, niin jouluinto ei meinannut loppua millään, vaan poika leikki kaikilla uusilla leluillaan. Taaperokärrykin piti kasata ja kun sitä vielä myöhään illalla kokeiltiin, niin siitä tuli heti ihan lemppari juttu. Saman tien lapsi oppi kävelemään sen kanssa ja nyt jo mennään hurjaa kyytiä.

Koko joulu sai ihan uuden ulottuvuuden lapsen myötä. Vaikka joulu on aina ollut ehdottomasti lempi vuodenaikani, niin lapsen into ja onni triplasivat omatkin tunteet ihan uusiin sfääreihin. Joululauluja tanssittiin, kun ennen niitä vain kuunneltiin, jouluruokia maisteltiin tarkoin, kun ennen niitä syötiin, jouluohjelmiin uppouduttiin, kun ennen niitä katseltiin, joululahjoihin keskityttiin, kun ennen niitä avattiin.

Luultavasti tässä on se syy, miksi sisustus ei tunnu enää niin mielekkäältä aiheelta. On vaikea kirjoittaa kovin pinnallisesti, kun omat tunteet ovat moninkertaistuneet. Poika on opettanut nauttimaan elämän pikkujutuista vieläkin enemmän! Nykyisin huomaan, jos orava on jättänyt tassunjäljet aidan päälle lumeet tai sen kun naapurin koiralla on uusi takki. En ennen hoksannutkaan, kuinka hyvää raejuusto voi olla kun sen syö pöydältä sormin tai miten hyvältä smoothie maistuu lusikalla syötynä.

Näiden ajatuksien myötä, hyvää yötä ja reipasta viikon alkua! Kuullaan taas.

Ihana uusi Nappula

Moikka, mitä kuuluu! Täällä päivät hujahtavat niin nopeasti, että hyvä jos ehdin itse mukaan. Yhtäkkiä huomasin, että on syksy ja sitten yhtäkkiä huomasin, että satoi ensilumi. Yhtäkkiä huomasin myös, että äitiysloma lähenee loppuaan. Ja yhtäkkiä pieni vauvani onkin jo iso poika.

Kynttilöitä olen sentäs muistanut poltella silloin tällöin. Sain mieheltä nimpparilahjaksi teräksen värisen Nappulan ja sisustuspuuskassa kaivoin kaikki Nappulat esiin. Ihanan näköistä kun niitä on paljon! Ja vaikka samassa asetelmassa on neljää eri väriä niin mielestäni ne sopivat kauniisti  kimppaan. Poika ei vielä osaa pahemmin liikkua, joten kynttilät ja muu sisustus saavat olla rauhassa. Täytyy nauttia niistä nyt täysin rinnoin, sillä kohta kaikki täytyy nostella katon rajaan :D

Jouluun on enää alle kaksi kuukautta ja minulla on vasta yhdet jouluvalot ulkona! Tänään on saatava laittaa lasiterassia jouluisempaan kuosiin. Se kaipaa ainakin vähän valoja sekä talvisempia tekstiilejä ja tietysti kynttilöitä. Tähän vuoden aikaan kynttilöitä ei vain voi olla liikaa, sillä pimeä tulee jo ennen viittä.

Tunnelmallisia iltoja ruudun sille puolen!

Designmies

Olen onnekas, sillä miehenikin on kiinnostunut (ainakin jonkun verran) sisustuksesta ja designistä. Mahtavaa se on varsinkin synttäripäivänä ja jouluna! Tällä viikolla vietin kolmekolmosia ja sain mieheltä lahjaksi Vitran Uten.Silon <3

Kiinnostus aiheeseen näkyy myös, kun katsomme yhdessä telkkaria. Vain Elämää -jaksoa katsellessamme mies yhtäkkiä tokaisi: "Huomaatko, kun sarjan kuvaaja on keksinyt uuden tehosteen jota käytetään nyt koko ajan?" Minähän en tietysti kiinnitä videokuvausteknisiin asioihin mitään huomiota joten mieheni jatkoi: "Hieman liian monta kertaa on nyt kamera-ajo tehty Muurlan lasipallon ohi, niin että se jää bokehina etualalle." Sen jälkeen kiinnitin asiaan huomiota ja näinhän se oli. Olin kyllä ylpeä miehestä joka blurrin kynttiläpallukan tunnistaa muitta mutkitta Muurlaksi :D Meillä roikkuu kaksi vastaavaa ikkunassa ja piti oikein tarkistaa, että niissä ei lue merkkiä missään.

Olemme haaveilleet yhdessä Hay Hee -baarituoleista ja testailemme niitä aina kun jossakin niihin törmäämme. Kerran odotimme yhdessä kahvilassa, että kyseiset tuolit vapautuvat ja kun niissä istuneet asiakkaat lähtivät, menimme heti koeistumaan niitä. Tällä viikolla asia tuli taas puheeksi ja mieheni sanoi, että eiköhän ne ole seuraava hankintamme!

Usein kuultu kommentti on myös: "Ompas se hintava, kenen valmistama se on?" Eli suoraan hän ei koskaan tyrmää jotakin haavettani, vaikka se olisi "markettitavaraa" kalliimpi vaan ymmärrämme molemmat miksi Design maksaa. Enkä edes muista, että olisin joskus joutunut asiaa hänelle sen kummemmin selittämään.

Täällä meillä Kotkassa on tehdas ja asuinalue, joka on kokonaan Alvar Aallon suunnittelema ja siellä järjestettiin arkkitehti Rurik Wasastjernan johdolla kierros luentoineen. Lähdimme sinne koko perhe ja meillä oli hirmuisen mukava päivä! Mieheni bongaili Aallon valaisia ja kommentoi johonkin että "sopisikohan tuo meillekin."

Sisustus on minulle rakas harrastus ja on todella upeaa, että rakas aviomieheni jakaa sen kanssani <3

Kun läppäri otti ja hajosi

Yhtenä iltana katseltiin miehen kanssa läppäriltäni jotakin kun se yhtäkkiä pimeni ja alkoi piipittämään! (Läppäri siis.) Se on ihan kamala tunne, kun tajuaa, että nyt se tuli tiensä päähän, vanha kun jo oli. Silmien ohitse pyyhkäisi pitkä rimpsu, mitä kaikkea menetin läppärin mukana. Melkoisen paljon kaikkea! Valokuvat ovat tallessa, paitsi blogiin otetut, mutta ne ovat onneksi blogissa. Tehdyt ja keskeneräiset valokuvakirjat olivat Ifolor-sovelluksessa, liekö niitä saa mistään enää takaisin. Blogisuunnitelmat hävisivät sen siliän tien, pitkä lista uusia postausideoita.

Toistaiseksi ei mitään ihan kamalaa. Paitsi! Suunnittelen omaksi huviksi talojen pohjapiirroksia ja julkisivuja. Olen tallentanut ne aina vain työpöydälle, eivät ne ole niin kovin tärkeitä. Mutta nyt kun ne on menetetty niin selvähän se, että sinne meni kasa hyviäkin ideoita. Tämä on ehkä jokaisen luovan ihmisen perisynti, tuottaa kaikenlaista joutavaa, mutta hyvää ja säilöö ne sitten miten sattuu :D

Läppäri vietiin huoltoon, jossa sanottiin että no can do, lupasivat kuitenkin yrittää pelastaa tiedostoja, mutta sekään ei ole ihan helpoin homma, koska Mac Book Airissa on Flash-kovalevy. Saapi nähdä saavatko mitään talteen. Tästä pitää taas ottaa opikseen ja laittaa niin, että kaikki "turhatkin" menevät johonkin pilveen aika ajoin automaattisesti.

Mukavaa viikonloppua ja nyt jokainen siellä puolen laittaa kaiken tärkeän johonkin muualle talteen kuin työpöydälle <3

Mistä johtuu blogitauko?

Olipa kiva huomata, että jokunen lukija siellä puolen ruutua on vielä messissä! Siitä innostuneena sain taas läppärin kannen auki.

Ennen vauvan syntymää tein päätöksen, että jatkan blogin kirjoittamista jos se mahtuu arkeen sujuvasti, mutta mitään stressiä en siitä ota. Vauva-arkea on eletty nyt tasan puolivuotta, jonka ajan blogi on ollut täysin heitteillä. Periaatteessa minulla olisi ihan mukavasti päivisin aikaa kuvata ja kirjoittaa ja minulla on pitkä lista sisustusaiheita valmiina, mutta...

Olen tottunut, että Syhinän kuvissa koti näyttää siistiltä ja nyt vauvan myötä kaikki nurkat eivät ole enää tiptop, niin tuntuu mahdottomalta julkaista kuvia "epätäydellisestä" sisustuksesta. Oma suhtautuminen kodin siisteyteen on höllennyt huomattavasti. Sohvatyynyjä edelleen järjestelen päivittäin, mutta lattialla ajelehtivat lelut eivät häiritse niin paljon, että viitsisin niitä siivoilla, joten kuvaaminen on vain jäänyt.

Uudesta elämästä vauvan kanssa olisi myös helppo kirjoittaa, mutta en ole saanut siihen niin kepeää otetta kuin kodin sisustukseen. Tuntuu että vauvasta kirjoittaminen on jotenkin panavampaa asiaa :D Tätäkin postausta aloittaessani stressasin, että mitä ihmettä laitan kuvitukseksi ja päätin, että jos en jaksa/halua niitä ottaa niin kirjoitan sitten vaikka ilman kuvia kokonaan. Kun olin hetken aikaa kirjoittanut, niin oli pakko tarttua kameraan <3 Ja koska en jaksanut siivota, niin yksityiskohtakuvat ikuistuivat muistikortille. Helppoahan tämä olikin.

Ehkä siis tapaamme tästedes useammin. Ihanaa viikonloppua!

"Moottorikelkkailu nainen"

Seurailen aika tarkasti sitä, millaisilla hakusanoilla Syhinään päädytään. Niistä saa hyviä vinkkejä siitä, mitä voisi postailla ja mitkä aiheet kiinnostavat. Tyypilliset hakusanat liittyvät luonnollisesti kotiin, pihaan ja sisustamiseen, mutta kummallisia poikkeuksiakin löytyy, hauskin viimeaikainen on ehkäpä "lompakon sisältö".

Täällä etelässäkin on ollut aika kivasti lunta helmikuussa ja se lienee tuonut kävijöitä blogiin kelkkailuun liittyvillä hakusanoilla, kuten "moottorikelkkailu nainen" ja "naiselle sopiva moottorikelkka". Kovin montaa kelkka-aiheista postausta ei blogista löydy, mutta silti Google heittää tänne, joten ehkä yksi moottorikelkkapostaus talvessa on paikallaan.

Minulla on ollut moottorikelkka jo monta vuotta. Ensimmäinen kelkkani oli vanhempi Polaris XC, jonka romutin lunastuskuntoon. Sen jälkeen hankin Arctic Cat F6 -kelkan, joka asustelee meillä edelleen. Molemmat pelit ovat olleet oikein hyviä naisen käyttöön. Tiedä sitten mitä ominaisuuksia naisella pitäisi olla verrattuna miehiin :D Itse pidän tärkeänä, että kelkassa on pakki, sillä pienikokoisena naisena, kelkan kääntäminen tai pahasta paikasta pois pääseminen ei käsin nykimällä ole helpoimmasta päästä. Sähköstartti olisi plussaa, mutta kyllä minä saan catin nykimälläkin käyntiin, tosin aika monta kertaa pitää nykäistä.

Kelkkailu on ihan mahtava harrastus, sekä miehille että naisille. Reitit kulkevat kauniissa lumimaisemissa ja maisemat vaihtuvat tiuhaan. Ajamme aina jonkinmoisella porukalla ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää aikaa ystävien kanssa luonnossa. Olemme käyneet kelkkoinemme sekä Levillä että Tahkolla ja sillä tavalla ehtii nähdä kohteen muutamassa päivässä jo tosi hyvin. Hiihtämällä jää monta upeaa paikkaa näkemättä.

Moottorikelkkailu on extremeurheilulaji, joten loukkaantumisen riski on suuri, mutta eiköhän tilastollisesti kuitenkin suurempi vaara vaani auton ratissa. Olen loukkaantunut pari kertaa ja saanut muutaman aivotärähdyksenkin, mutta en silti lopettaisi tätä mukavaa harrastusta. Vauhtia, kavereita ja kaunis luonto <3

Suosittelen jokaisen kokeilemaan edes kerran elämässään! Ja vakuutan, että tämä laji sopii ihan yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.

Kylmäsavulohikeitto

Nyt kun olen kaiket ajat kotona, niin on taas aikaa ja energiaa heilua kameran kanssa arkisissa tilanteissa, kuten ruuanlaiton lomassa. Syömme paljon keittoja ja yksi uusimmista suosikeistamme on kylmäsavulohikeitto. Tämä ruoka on niin hyvää, että mieluummin syön tätä kuin menen ravintolaan. Siis ihan oikeasti, tämä on parasta kalakeittoa! Vai voiko näillä raaka-aineilla mennä metsään:

6 perunaa
1 fenkoli
5 varsisellerin vartta
öljyä
8 dl kalalientä (vesi + 1,5 kalaliemikuutiota)
2 dl kermaa
300 g kylmäsavulohta (vähintään, laita sen verran kuin paketissa on)
100 g katkarapuja
Nippu tilliä

Kuori perunat ja kuutioi kaikki kasvikset. Kuullota niitä pari minuuttia öljyssä kattilassa. Lisää vesi ja kalaliemikuutiot, keitä kypsäksi. Lisää paloiteltu lohi, katkaravut, kerma ja tilli. Kuumenna ja nauti hyvässä seurassa!

Pyrimme tekemään kaikki keitot aina eri reseptillä, oikotiehän olisi laittaa perunaa, porkkanaa, lanttua, sipulia ja vaihtaa vain proteiinin lähde (kalaa, makkaraa, jauhelihaa jne). Meidän keittiössä ei myöskään käytetä juurikaan pakastekasviksia, sillä tuoreiden makua ei voita mikään. Ehkä pakastekasviksilla säästää kymmenisen minuuttia aikaa, mutta minusta se ei ole sen väärti. Jos ruoka muuttuu kymmenellä minuutilla maukkaammaksi ja ravintorikkaammaksi, niin sitten ruoanlaitto ansaitsee tuon ajan. Poikkeus toki sääntöön, kiusauksissa käyttämäämme perunasipulisekoitusta en ole koskaan tehnyt itse :D

Lapsuudestani minulle on jäänyt tärkeäksi tavaksi se, että ruoka syödään aina yhdessä. Olemmekin syöneet mieheni kanssa päivällisen yhdessä yli kymmenen vuotta. Toki meilläkin on niitä pinaattilettupäiviä, kun toinen on töissä ja toinen kotona. Yhdessä emme kuitenkaan koskaan syö eineksiä tai korvaa päivällistä leivällä, vaan aina lautasella on jomman kumman valmistamaa ruokaa.

Meidän perheessä ruoka ei todellakaan ole pelkkää ravintoa <3

Kiitollinen

Ihan alkuun haluan kiittää teitä kaikkia ihanista kommenteista edelliseen postaukseen! Tämä harrastus on upea siksi, että juuri sinä siinä luet tätäkin postausta <3 Bloggaamisen suola ja sokeri on jokainen kommentti sekä täällä blogin puolella, että muualla somessa.

Tämän postauksen aiheeseen liittyen jatkan kiitos-linjalla, olen niin kiitollinen työpaikastani ja työkavereistani! Kävin tänään hakemassa työpaikaltani tavaroita pois kuleksimasta äitiysloman ajaksi. Kun menin toimistolle, niin keittiöön oli katettu ihanat kakkukahvit, pöytä notkui upeista lahjoista ja huone oli täynnä ilmapalloja. Minulle järjestettiin jokin aika sitten huikeat yllätys-Babyshowerit (saatte kuvia niistä kunhan ehdin) ja työkaverinikin olivat siellä. Sain heiltä silloin ihania lahjoja (paljastan nekin siinä omassa bs-postauksessa). Tänään työnantaja muisti minua vielä erikseen ihanilla lahjoilla! Kaiken tämän huomion olen ottanut hämmentyneenä vastaan. Miten olenkaan ansainnut näin huikean työpaikan ihmisineen ja kuinka onnentyttö olenkaan, että saan palata sinne vuoden päästä.

Kiitos! Sanana pieni, merkitykseltään suuri.

Tästä postauksesta voinette aistia hämmentyneisyyteni kaikkea hyvyyttä kohtaan :D

Mitä vuosi 2016 muutti kotonamme

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Meillä tämä 2017 tulee olemaan suurien mullistuksien vuosi ja blogiinkin se tulee vaikuttamaan. Ajattelin nyt kuitenkin näin vuoden aluksi tehdä katsauksen, mitä muutoksia viime vuosi toi kotiin ja sisustukseen.

Tammikuussa siirsimme nikkaroimamme sängynpäädyn vierashuoneeseen ja sinne se on sopinut hienosti! Miellyttää silmää edelleen. Tuo pienempi Hay Tray -pöytä asustelee tätä nykyä taas olohuoneessa, joten uusi yöpöytä pitää keksiä vierashuoneeseen.

Helmikuussa kylpyhuoneen vanha shampoohylly sai lähtöpassit ja tilalle tulivat Normann Copenhagen Pocket -säilyttimet. Nämä ovat toimineet mainiosti ja olen tyytyväinen hankntaan. Olen jopa harkinnut ostavani vielä pienet Pocketit isompien reunoille.

Maaliskuussa alkoi syyhyttää jo pihan ja terassien laittaminen ja hankimmekin lasiterassille uudet pöydät. Nämä pyöreät betoniset löytyivät edullisesti Jyskistä ja ovat palvelleet hyvin tarpeitamme.

Huhtikuussa meille kotiutui etsinnässä ollut sivupöytä. Tämä ihanuus on Habitat-kaupan valikoimaa. Olen tykännyt vaihtaa pöydälle asetelmia sesongin ja fiiliksen mukaan. Laatu on osoittautunut erinomaiseksi, pinnassa ei ole naarmun naarmua eikä lommon lommoa, vaikka  saarekkeelta on tippunut pöydälle kaikenlaista ja kissat ovat hyppineet siihen. Oikein hyvä ostos siis tämäkin!

Toukokuussa siirryimme jo pihahommiin ja ensitöiksemme viimeistelimme aurinkoterassin hankkimalla sinne valaisimet. Ne ovat valaisseet mukavasti terassia syksyn ja talven pimeinä. Tänä kesänä tosin täytyy keksiä kivien ja kasvien tilalle jotakin muuta, minusta ei olekaan rikkaruohojen nyppijäksi :D Tällä hetkellä valaisimien alus näyttää kuolleelta viidakolta.

Kesäkuu toi kotiimme uudet tuolit ruokapöydän ympärille. Niistä olimme haaveilleet jo kauan, sillä kissat olivat tuhonneet aiemmat keinonahkaiset tuolimme. Vaikka vanhat tuolit olivat oikeasti vain kolmen vuoden ikäiset, en kestänyt niiden epäsiistiä olemusta. Tilalle valikoitui pitkällisen pohdinnan tuloksena Calligaris Skin-tuolit ja rakastan niitä edelleen ihan mahdottoman paljon! Tuolit saavat poikkeuksetta kehuja vierailtamme niin ulkonäkönsä kuin istuinmukavuutensakin puolesta. Nyt haaveilen ostavani niitä pari lisää, sillä pöydän sivuille mahtuu helposti istumaan kuusi.

Heinäkuussa aloitimme terassien aitaprojektin takapihan grillausterassilta. Syyskuuhun mennessä säleaita oli päässyt myös etupihan sisäänkäynnille. Tulevana kesänä olisi tarkoitus aidata koko suuri terassialueemme, joskin hieman kevyemmällä versiolla niiltä osin, missä näkösuoja ei ole tarpeen.

Elokuussa tein löytöjä Pukumiehen loppuunmyynnistä ja pieni akryylipöytä päätyi pilkkahinnalla lasiterassillemme. Samaisesta paikasta tarttui mukaani myös vaaterekki, joka päätyi pukeutumishuoneeseen. Rekki on ollut mainio löytö ja harmittaa, että näitä ei ollut saatavilla enemmän, toinenkin olisi kelvannut. Täytyy vastaisuudessakin koluta vaateliikkeiden loppuunmyyntejä, vaikka liikkeen vaatevalikoima ei kiinnostaisikaan.

Syyskuussa tekniikkahullu mieheni päätti, että muutaman vuoden vanha televisio ei enää kelpaa. Ei sitten millään. Niimpä meille päätyi 65 tuumainen jättiläinen "koristamaan" olohuonetta. Televisio on ollut hyvä, tosin minusta kaikki televisiot ovat. Isolta se edelleen näyttää, mutta kaksihan meitä täällä sisustaa, joten ihan kaikkeen ei diktatuurini yletä.

Lokakuussa ei tapahtunut blogissa eikä kodissa hirmuisesti mitään. Hieman sisustelin syksyä lasiterassille ja ensimmäiset kausivalot pääsivät kaapinpohjalta esiin.

Marraskuussa lasiterassimme pääsi lehtikuvauksien näyttämöksi ja oikein mieluisan työtehtävän siivin pääsin stailaamaan talvitunnelman meille. Oli jännittävää nähdä oma koti ja rakas Putte-kissa lehden sivuilla.

Joulukuu toi tullessaan joulupukin ja pukki toi tullessaan paljon uusia sisustusjuttuja kotiin. Joulukuu toki muutti koko sisustuksen runsaaksi, pehmeäksi ja kimmeltäväksi talvimaaksi. Nyt tammikuussa silmät kaipaavat kovasti jo raikkautta kotiin ja karsintaa tulee tapahtumaan reilulla kädellä.

Paljon sitä ehtii vuodessa muuttumaan vaikka tuntuisi, ettei sisustuksessa ole tapahtunut juurikaan mitään. Mieleisin kaikista on ollut uudet tuolit, niitä en pysty kylliksi hehkuttamaan.

Oikein hyvää ja sisustuksellista uutta vuotta 2017!