Töissä kotona

Olen onnentyttö sen suhteen, että minulla on maailman paras työpaikka. Olen elämäni aikana ehtinyt olla monessa paikassa töissä ja tämä viimeisin voittaa kaikki aiemmat monessakin suhteessa. Olen työskennellyt nykyisessä työssäni kymmenisen vuotta, enkä haluaisi koskaan enää vaihtaa. Kuulen usein, kuinka moni valittaa työstään tai työpaikastaan ja se on kurjaa, sillä työpaikalla vietetään melkoisen iso osa elämästä. Toki osa on "elämäntapavalittajia", joille mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, mutta osa oikeasti varmaan kärsii työpaikallaan joko työkavereista, työnsisällöstä tai työympäristöstä.

No miksi minulla sitten on se maailman paras työpaikka? Ensinnäkin minulla on mahdollisuus tehdä töitä etänä, kotoa käsin ja nyt hoitovapaalla se mahdollisuus on mahtavistakin mahtavin. Hoitovapaalla Kelan maksama raha on melko pieni, joten pieni siivu palkkaa kerran kuussa on tervetullut lisä. Palkkaakin tärkeämpää minulle on se, että pysyn kärryillä mitä työpaikalla tapahtuu, onko uusia asiakkaita, mitä juttuja on meneillään vanhoille. Myös oma osaaminen pysyy vankempana, kun on "pakko" ylläpitää sitä koko ajan. Luovassa työssä aivot keräävät koko ajan tietoa, joten en pääse ihan laiskistumaan kotona ollessa. Tuntuisi myös turhalta olla tekemättä mitään "oikeaa", sillä johonkin se luovuus on purettava, niin miksipä ei työhöni, jolloin siitä hyötyy myös työpaikka ja asiakkaat.

Koska olen hyvin sosiaalinen ihminen, niin minulle on tärkeää, että työkaverit ovat kivoja ja kuinka ollakkaan, toimistollamme työskentelee joukko parhaita ystäviäni! Vaikka olen kotona, niin teemme töitä yhdessä, jolloin saan viettää aikaa näiden mahtavien ihmisten kanssa. Vaikkakin suurimmaksi osaksi virtuaalisesti, niin silti koen, että he ovat koko ajan käden ulottuvilla.

Ennen äitiyslomaa olin huolissani, miten pärjään kotona ilman jatkuvia aikuiskontakteja, mutta huoli oli täysin turha. Ei minun missään tapauksessa tarvitse olla ilman aikuiskontakteja! Miksi edes luulin niin? Nykypäivänäkö voisi erakoitua, kun on älyluurit ja läppärit koko ajan saatavilla. Poikasen kanssa on myös helppo liikkua, sen kun pakkaan pikkumiehen autoon ja hurautetaan milloin minnekin. Yksi tärkeistä oivalluksista on ollut se, että joka päivä on pakko syödä, mutta ei pakosti kotona. Käymme silloin tällöin ravintolalounailla koko perhe ja se jos mikä virkistää.

Minulla on tapana tehdä töitä keittiön saarekkeen ääressä, jonka seurauksena siihen kertyy kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää tavaraa. Ihan hölmö tapa, koska talossamme on erillinen työhuone vartavasten töiden tekoon. Huone on toimittanut varaston virkaa ja sinne on kertynyt jos jonkinlaista tavaraa. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin ja sisutin tilassa ja jo vain kelpaa taas tehdä töitä oikeassa työhuoneessa.

Mukavaa viikkoa, varsinkin työ-sellaista! :)