Tänään alkoi kesäloma!
Loman kunniaksi kävin kampaajalla ja huomenna suuntaan ystäväni häihin. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä Tallinnan risteilylle. Lomaan kuuluu myös ainakin kahdet festarit ja Tuurin kyläkauppa. Luultavasti suurin osa lomasta kuuluu kuitenkin pihalla työleirillä :)
perjantai 28. kesäkuuta 2013
torstai 27. kesäkuuta 2013
Jaettu ilo on kolminkertainen?
Meidän kotona ei koskaan tarvitse syödä yksin.
Tonnikalasalaatti kelpaisi Kissenkin päivälliseksi :)
Tonnikalasalaatti kelpaisi Kissenkin päivälliseksi :)
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Pihan suunnittelua
Pihaamme on pengerretty muurilla useasta kohtaa, koska rinnetontti viettää moneen eri suuntaan. Olen pohdiskellut minkälaisilla istutuksilla pehmennän pihan ilmettä, mutta en ole keksinyt vielä ratkaisua. Mellä on vain yksi naapuri ja meidän pihojemme välissä on tällainen korkea muuri jonka eteen olemme laittaneet luonnon kivistä matalamman muurin, ettei ilme olisi niin tyly. Luonnonkivien ja muurin väliin on jätetty noin puolimetriä tilaa istutuksille. En vain osaa päättää mitä siihen voisi laittaa. Paikka on kuuma ja melko kuiva. Ensin ajattelin siihen pensas-aitaa, mutta sitten se peittäisi kokonaan upean muurin.
Sivupihalla on allasmainen muuriratkaisu, joka noudattelee etupihan linjaa. Tähän tehtiin muuri, jotta sokkelia ei jäisi niin paljon näkyviin. Allas on noin metrin leveä ja koko talon sivun pituinen. Sivupihan ja etupihan muurien väliin tulee portaat, kuormalavojen tilalle ihan oikeat portaat :) siksi etupihan nurmea ei tähän kapealle alueelle voi jatkaa. Harkinnassa on että valaa betonista ja rantakivistä siistin pinnan ja ehkä jättäisin etureuunaan noin 20 cm raon johon voisi istuttaa jotakin roikkuvaa. Mutta koska muuri on pitkä, niin tämä ratkaisu voi helposti näyttää tosi tylsälle.
Muurin ulkopuolelle tulee pihakivetys ensi kesänä, mutta muurin sisäpuolen haluaisin tehdä jo tänä vuonna, kunhan vain saisin jonkun loistoidean siihen.
Muurin ulkopuolelle tulee pihakivetys ensi kesänä, mutta muurin sisäpuolen haluaisin tehdä jo tänä vuonna, kunhan vain saisin jonkun loistoidean siihen.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Raksa-muistelmia
Aloitimme työt tontilla vapun 2011 aikoihin. Muistan kun kaadoimme risukkoa ja joimme välillä simaa kannon nokassa istuskellen.
Metsä alkoi kesällä jo muistuttamaan enemmän tonttia. Tontilta kaivettiin todella paljon maata pois ja tilalle tuotiin soraa. Anturat valettiin betonista ja niiden päälle muurattiin harkoista sokkeli.
Sokkelin sisäpuoli täytettiin osittain hiekalla, sitten asennettiin styroksit ja siihen päälle lattialämmituyskaapelit, vesiputket ym. Lopuksi kaiken päälle valettiin betoni.
Lumi satoi kesken urakan ja se hieman hidasti töitä.
Elementtejä alettiin asentamaan helmikuussa 2012.
Kun talo oli ulkopuolelta kasassa, aloitimme sisällä työt. Työ eteni melko verkkaisesti, koska taloa rakennettiin itse ja olimme molemmat työssä samalla. Lopulta pääsimme muuttamaan kotiin helmikuussa 2013. Itse rakennusaika keski siis pari vuotta ja suunnittelut ja luvat siihen päälle.
Kova urakka se oli mutta nyt on koti, joka on itse suunniteltu ja rakkaudella rakennettu :)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Juhannus
Olemme ehtineet juhannuksena vaikka mitä. Torstaina grillasimme ja chillasimme ystävän pihassa yö myöhään. Perjantaina lähdimme vanhempieni mökille, jossa ohjelmaan kuului, syömistä, sanomista, syömistä, auringon ottoa, syömistä, uimista kylmässä meressä, syömistä, kokko ja syömistä. Meillä on juhannusperinteet aina tiukasti samat ja koko perhe ja lapset puolisoineen kokoontuvat mökille. Meitä on omaa perhettä 14 ihmistä ja eläimet päälle. :)
Lauantaina meillä oli kotona juhannus-bileet jossa juomaa kului ehkä ruokaa enemmän. Tänään sunnuntaina vierailimme tätini upouudella mökillä. Mökki on vastikään valmistunut ja se oli todella upea pieni mökki kalloisella meren rannalla. Saareen rakentaminen ottaa aina oman aikansa, mutta varmasti ollut sen arvoista, niin ihana paikka se oli.
Oma unelmieni mökki olisi meren rannalla, mutta mantereella kuitenkin. Pieni, vanha ja vaatimatonkin. Piha olisi luonnon tilassa, kallioita ja mäntyjä. Linnut laulaisivat ja lokit nauraisivat. Rannassa olisi laituri ja vene. Ehkä joskus sitten..
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Diy pöytä terassille
Teimme eilen terassille pöydän. Emme ole löytäneet kaupasta sopivan näköistä (ja hintaista) pöytää. Tälle pöydälle tuli hintaa alle 50 € ja se vastaa ulkonäöltään etsimäämme. Tarkoitus on vielä maalata pöytä harmaaksi.
Pöytä on noin metrin leveä ja kaksi metriä pitkä. Korkeutta on reilu 70 cm. Rakenne on hyvin yksinkertainen.
Lämpimässä auringonpaisteessa oli ihana nauttia kalaleipiä uuden pöydän ääressä. Nyt mökille. Hyvää juhannusta!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Jo vihertää
Vasta istutettu nurmi vihertää jo etupihalla, jee! :) Eilen sain istutettua takapihankin. Yllättävän paljon työtä vaatii nurmikon perustaminen ja istuttaminen. Meille tuli 20-40 cm Kekkilän valmiiksi lannoitettua ja kalkittua multaa jota jyrättiin käsin työnnettävällä betonijyrällä kymmeniä kertoja, jotta saatiin pinta tiiviiksi. Tasaista ei meinannut tulla millään ja takapihan isolle alueelle jäikin jokunen monttu ja töyssy, mutta toivotaan että tulee ihan hyvä kuitenkin. Jyräämisen jälkeen pinta harattiin ja kylvettiin Cellon Nurmikko Plus -siemeniä. Sitten taas harattiin ja jyrättiin vielä pari kertaa.
Nyt vain kastellaan ja katsellaan :)
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Kodinhoitohuone
Pyykkipäivä! Kodinhoitohuone ei ole suuren suuri, mutta juuri sopiva. Tilan ainoa ikkuna on ovessa, josta näkymä on suoraan naapurin seinään mutta luonnonvaloa saa siitä kivasti.
Kodinhoitohuoneeseen kuljetaan käytävän läpi ohi kahden makuuhuoneen ja pitkän liukuovikaapiston. Näkymä keittiöstä:
Pyykkikone ja kuivausrumpu ovat sijoitettu vierekkäin, jolloin niiden alle jäi mukava tila kahdelle pyykkikorille. Koneiden oikealla puolella on korkea siivouskaappi. Välitila on valaistu led-tangoilla, jotka antavat hyvän yleisvalon. Pistorasiat ovat vähän rumat, mutta ehkä käytännöllisyys sai mennä kauneuden ohi kodinhoitohuoneessa :)

Tunnisteet:
eteinen,
kodinhoitohuone,
käytävä,
liukuovet
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Sauna
Tässä kuvakollaasi saunastamme. Saunomme keskimäärin kaksi kertaa viikossa, talvella enemmän ja kesällä vähemmän.
Puupinnat ovat tervaleppää.
Puupinnat ovat tervaleppää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)