Komekymppiseni lähestyvät ja tiedossa on isot juhlat. Kutsuttuja on melkein 50, bändi on tilattu ja hankintoja tehty jo paljon. Juhlat ovat syyskuun alussa joten ei enää kauan! Oikea synttäripäiväni on 11.9. ja jenkitkin liputtavat, tosin puolisalossa.
Rakastan kaikenlaista suunnittelua ja olen erittäin innoissani tulevista bileistä! Juhlan teemana on mustavalkoisuus (kuka yllättyi?) ja olen hankkinut astiat, servetit, koristeet ja pöytäliinat teeman väreissä. Ruuissa annan väreille periksi (vai millaista olisi mustavalkoinen salaatti?), mutta esim. karkit ajattelin hankkia mustina ja valkoisina. Astioita ei riitä näin isolle porukalle, joten päädyin kertakäyttöastioihin. Etsimällä niistäkin löytyi ihan kauniit vaihtoehdot. Juhlien tarjoiluja olen miettinyt kovasti ja nyt alkaa olla selvät sävelet sen suhteen. Tällaisella menulla mennään:
Savulohisalaatti sekä valkohomejuusto-, pähkinä-, päärynäsalaatti ovat ruokaisimmat tarjottavat ja niiden seurana broileri- ja kasvispiirakka sekä sormiruokaa:
- Patonkiviipaleet, päällä motsarellaa, pestoa, tomaattia ja basillikaa
- Ruisleipäpalat katkaraputäytteellä
- Coctailpiirakat savuporotahnalla
Erillisiin kippoihin laitan tarjolle suolaisia herkkuja, esim. juustokuutioita, oliiveja, pikkusuolakurkkuja, minilihapullia, hedelmäkuutioita, siemeniä ja pähkinöitä sekä suolaisia keksejä ja marmeladia.
Jokaisilla synttäreillä pitää olla täytekakku, näissä juhlissa se tulee olemaan oikea katseen vangitsija. Maultaan kakku on Pätkis-suklainen. Kakun olen tilannut ystävältäni, joka tekee huikean hienoja kakkusia.
(Kurkkaa: Sonjan kakkuset) Halusin sellaisen kakun, jonka tulen muistamaan aina :) Täyskärin lisäksi leivon Mustikka-valkosuklaakakun (tämän koevedokset nähtävillä Instagramissa) ja ehkä muffinseja joita myöskin harjoittelin leipomaan. Olen maailman huonoin leipoja, mutta minulle on tärkeää tarjota itse valmistettuja herkkuja, joten olen harjoitellut kovasti!
Hopeaan Aaltovatiin ajattelin tehdä piparilajitelman, päässäni se näyttää hienolta kun laittaa siihen erilaisia pipareita, esim. Fanipaloja, Jaffa-pipareita, pinkkejä kukkapipareita ja kaurakeksejä. Minulla on myös hauskan muotoiset Nero-kulhot mustana ja valkoisena, jotka ovat tosi kivan näköiset yhdessä. Niihin ajattelin laittaa marenkeja ja tuulihattuja.
Juhlissa tulee tietysti olla pokkorneja isossa lasikulhossa ja karkkia tottakai! Karkit ostan teeman mukaan mustina ja valkoisina: Marianne-pallot, Turkinpippurit, vaahtokarkit, lakut..
Juomapuoleksi alkoholittomien lisäksi tulee eri lonkeroita, siidereitä ja olutta sekä tietysti kuohuviiniä! Teen myös boolin. Etsin pitkään täydellistä kirkkaan boolin reseptiä, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Lopulta päädyin tekemään erilaisia testejä hyvän reseptin löytämiseksi. Mieheni oli lähdössä kaverinsa synttäreille eräänä lauantaina ja päätyi koemaistajaksi. Tälläiseen yhdistelmään päädytiin: 1 l Sitruuna Vishy / 1 l kuohari / 0,5 l Vodka / 1 l Sprite / 2 dl Sitruunamehu / 1 kpl Tähtihedelmä (boolin vahvuus noin 7,8 %).
Halusin laittaa nämä tänne muistiin, koska joskus myöhemmin kuitenkin alan muistelemaan mitähän juhlissa tarjottiinkaan. Blogi on siitä mainio muistikirja, että siellä asiat pysyvät hyvässä tallessa ja aikajärjestyksessa. Tämän postauksen kuvitin Shutterstockin kuvilla koska koeleipomukseni eivät ole kovin kuvauksellisia :D