perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kesäloma


Jee, viimein se alkoi, nimittäin kauan odotettu kesäloma! Tiedossa on kaikkea kivaa. Maanantaina lähdemme asuntomessuille ja keskiviikkona lähtee lentokone kohti Pariisia. Yhdet festaritkin ovat vielä edessäpäin. Haluaisin myös kesäkelit, niin lähtisimme kiertelemään Kotkan ja Pyhtään saaristoa. Yritän ehtiä päivittelemään Syhinääkin edes kerran viikossa.

Kippis kesälle!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Faktoja olohuoneesta

Saan todella usein kysymyksiä meidän olohuoneeseen liittyen ja ajattelin, että olisi paikoillaan tehdä kooste olohuoneesta.  TV-taso ja maalinväri ovat varmasti eniten tiedustellut asiat Syhinässä. Tässäpä siis tietoja, olkaa hyvät!

Tilan koko: Olohuone ja ruokatila on yhteensä noin 40 neliöinen. Tila on noin 8x5 metriä, eli hieman suorakaiteen muotoinen josta olohuoneen osuudelle on annettu hieman yli puolet (noin 4,5 metriä sohvasta harmaaseen seinään).

Seinän väri: Tikkurila K487 Kalsiitti (Harmony-maali)

TV-Taso: Ikea Bestå, 5 kpl 60x40x38 cm runkoja kiiltävillä ovilla, pohjassa led-nauha

Laitteet: TV-tason päällä on digiboxi (Watson) ja AppleTV (näkyy television edessä oikealla, kellon vieressä), loput (modeemi ja PlayStation) ovat kaapin sisällä. Jos kaikki laitteet haluaa kaappeihin, voi ostaa kaukosäätimen käyttöalueen laajentimen. Meille ei tarvittu, sillä digiboxi ja AppleTV ovat melkein yhtä pienet kuin laajennin :)

Sohva: Maskusta ostettu Bellus Malta, kankaana Alcantara. Kestänyt jo 2,5 vuotta hyvin kissojen kynsiä! Mitään jälkiä ei ole nähtävillä vaikka siihen ahkerasti kynsiä teroitellaan.

Seinälokerot: Ikeasta pari vuotta sitten, nykyinen malli Ikeassa nimeltään Valje (mutta meillä siis Valjen edeltäjä)

Verhot: Eurokankaan valmisverhot (purjerenkaat oli valmiina ja pituus sopiva)

Verhotangot: Kirsch Scala, joista on yhdistetty sopivan pituinen. Eli kaksi (vai kolme?) paketillista, molemmista nuppi pois toisesta päästä ja yhteen. Tällä tavalla voi jatkaa vaikka kuinka pitkän tangon!

Siinäpä meidän olohuoneen speksejä :)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vinkki oliiviöljyn ystäville

Olen niin ihastunut Casa Rinaldin kylmäpuristettuihin ja maustettuihin oliiviöljyihin, että pakko on vinkata niistä teillekin! Laitan oliiviöljyä vähän joka paikkaan ja meillä onkin useita erilaisia öljyjä. Nämä maustetut ovat parhaita salaateissa ja vaikkapa grillatuissa kasvisnyyteissä. Sitruunainen on aivan parasta kalaisassa salaatissa ja itse asiassa taidan laittaa sitä kaikkiin salaatteihin.




Maku ei ole liian voimakas vaan juuri sopiva, ettei se peitä kasvisten omaa makua alleen vaan antaa niihin pientä lisää. Myös pullojen muotokieli on kauniin siro ja sopii aika hyvin Nicolas Vahen maustepullojen jengiin. Jos olet oliiviöljyn ystävä, niin suosittelen tutustumaan näihin maukkaisiin yksilöihin.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kotkan Meripäivät

Terveisiä Meripäiviltä! Kotkassa pidetään joka vuosi viisi päiväiset Meripäivät ja kyllähän siellä pitää aina olla niin paljon kuin mahdollista. Niin tänäkin vuonna. Torstaina oli Meripäiväavajaiset ja huikean hieno paraati joka kulki kaupungin läpi. MeripäväAreenalla on hyvä kattaus esiintyjiä laidasta laitaan ja kadun varret on täynnä kojuja ja ravintolatelttoja. Tivoli Seiteräkin tuli kylään!

Eilen olimme katsomassa Santa Cruzia ja Mokomaa, tänään vuorossa on Apulanta ja Eppu Normaali. Tivolissa olen käynyt torstaina ja perjantaina, huikea Xtreme on lempparini! Hyvää ruokaa, paljon juomaa, ystäviä, menoa ja meininkiä, kyllä Meripäivät on Kotkalaisen parasta aikaa <3

Vouhotan koko ajan menemään niin haipakkaa, että kuviakaan en muista napsia, mutta täällä voi käydä tutustumassa tarkemmin tähän Suomen suurimpaan kaupunkifestivaaliin: www.meripaivat.com

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lämpöä kiitos!

Tänään on satanut niin paljon vettä, että en ihan heti muista vastaavaa. Olen ollut koko päivän viluissani, jo töissä kääriydyin isoon saaliin sateen piestessä ikkunaa. Oivallinen saunapäivä siis!


Saunan jälkeen kuppi kuumaa teetä, viltti ja villasukat, miksei myös muutama kynttilä. Onko jo syksy?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Harmaa

Harmaa on lempivärini sisustuksessa. Se luo kauniin pohjan kaikille muille väreille ja pehmentää mustan ja valkoisen kontrastia. Koko kesän on ollut ulkonakin harmaata, joten voinee sanoa että meillä on sisällä kesäkelit. Kaikki on niin kauniin harmaata!







Ja vähän pinkkiä <3



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesäkeitto

Kesäkeitto on yksi lempparikesäruuistani. Jo keväällä alan odottamaan, että kohta sitä taas saa tuoreista uusista kasviksista. Tässä luottoreseptini onnistuneeseen herkkuun:

6 kesäporkkanaa
10 uutta perunaa
2 kesasipulia ja toisen varret
1 l vettä
suolaa
sokeria
voita
Kasvisliemikuutio
kesäkukkakaali
kourallinen herneitä
6 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
Tuorejuustoa (Ruohosipuli)
1 kananmunankeltuainen
Nippu persiljaa

Laita vesi kiehumaan mausteiden ja voin kanssa. Pese kasvikset ja laita perunat ja porkkanat kattilaan. Lisää myöhemmin kesäsipuli, kukkakaali ja herneet. Kun kasvikset alkavat olemaan kypsiä lisää tuorejuustoa sekä maito johon jauho on sekoitettu. Anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää lopuksi kananmunankeltuainen ja persilja, älä anna enää kiehua.

Päivän kasvismäärä täyttyy helposti ja herkullisesti tässä kesäruuassa :)

torstai 16. heinäkuuta 2015

Terassiportaat

Takapihan terassi etenee hitaasti mutta varmasti. Nyt olemme saaneet portaat jo kutakuinkin valmiiksi!


Myös terassin vieressä olevan muurin sisältö alkaa olemaan valmis. Vielä muutama kasvi täytyy istuttaa, sitten voin näyttää kokonaisuuden teille. Miehen designiä on portaiden otsalaudat, minusta uritettu lauta tuo vaihtelua ja hienon yksityiskohdan portaisiin. Portaiden alapäähän tulee vielä "alaterassi", mutta se taitaa jäädä ensi kesälle, alkaa nimittäin olemaan rakennusinto (ja rahat) vähän loppu. Mutta se on siis syy sille, että alin porras näyttää olevan liian korkea vielä. Terassin runko pitää vielä tänä kesänä verhoilla, se pistää liiaksi silmään kivien välistä.


Ennen urakkaa kiipesimme aina muurilta terassille joten nyt on ihan luksusta, kun voi käyttää portaita :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Siivouspäivän mietteitä

Tänään on siivouspäivä, mutta keksin kokoajan muita hommia sen välttämiseksi. En tykkää yhtään siivoamisesta, mutta nautin kyllä kiiltävästä kodista. Vihaan siivoamista jopa niin paljon, että laitan esimerkiksi pukeutumishuoneen oven kiinni mielummin, kuin laittaisin vaatteet henkareihin. Olen horoskoopiltani neitsyt, joten minun pitäisi sen mukaan olla siisti ja pikkutarkka. Todellisuudessa olen aivan päinvastainen.

Pidän mielummin siivouspäiviä kuin että siivoaisin vähän joka päivä. Tällä taktiikalla siivoaminen rajoittuu vain yhteen päivään, eikä tarvitse kärsiä vähän joka päivä vaan sitten kerralla kunnolla. Siivouspäivän jälkeen voi taas olla monta päivää onnellisesti siivoamatta. Eniten vihaan imurointia ja onnekseni mieheni hoitaa sen mukisematta. Siivouspäivän työnjakomme menee niin, että minä puunaan keittiön ja vessat, mieheni imuroi ja moppaa. Olen valehtelematta imuroinut tässä kodissamme alle kymmenen kertaa.

Aloitin siivouspäivän hakemalla kukkapenkistä sen ainoan pionin kukan maljakkoon. Ihana ainokaiseni ja esikoiseni. Siisti koti ja kukkia pöydällä on niin mukava ajatus, että pakko lopettaa tämä läpinä ja tarttua riepuun. Tsemiä minulle ja mukavaa sunnuntaita sinulle!


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Sähkönkulutus ja maalämpö

Uutta taloa rakentaessa kovasti päänraapimista aiheuttaa lämmitysjärjestelmä. Niihin on vaihtoehtoja vaikka millä mitalla, miten ihmeessä niistä osaa valita itselleen sen parhaimman. Minun on pitänyt kirjoittaa jo tuhat ja yksi kertaa meidän maalämmöstä ja sähkönkulutuskesta, joten nyt tulee pikkujuttu niistä. Käytän vertailuun kaverin saman ikäistä taloa, joka lämpenee suoralla sähköllä.
  • Meillä on asuinpinta-alaa 165 neliötä. // Kaverilla 100 neliötä.
  • Meillä on maalämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ei takkaa, 9kWh sähkökiuas. // Kaverilla on suorasähkö ja seinäpatterit. Takka ja puukiuas.
  • Meillä asuu kaksi aikuista. // Kaverilla asuu yksi aikuinen. (Meillä kuluu vettä yli puolet enemmän, esim. poreammeen vuoksi.)
  • Meillä on maakylmää hyödyntävä ilmastointi. (Jäähdytti koko kesän.) // Kaverilla on ilmalämpöpumppu, pääosin lämmitystä varten, mutta varmasti on käyttänyt sitä viilentämiseenkin.
  • Sähkön kulutus oli viime vuonna 11000kWh. // Kaverilla 12000kWh.
Suuren suurta eroa ei sähkönkulutuksessa ole, mutta jos verrokkikodit olisivat saman kokoiset, molemmissa takka, puukiuas ja ilmalämpöpumppu, niin ero kasvaisi jo suuremmaksi. Toki maalämmön perustaminen on kalliimpaa kuin suoran sähkön, mutta on siitä monia etuja mitä suorasähkölämmitteisessä talossa ei ole. Maalämpökaivosta saa ilmaiset kasteluvedetkin pihalle!

Edelleen täytyy myöskin hehkuttaa maakylmää hyödyntävää ilmastointia, se puhaltaa jokaisessa huoneessa ja on äänetön eikä aiheuta samanlaista ”tuulta” kuin ilmalämpöpumppu. Kotimme sisälämpötila on jokaisessa huoneessa täysin sama kesät talvet, 21–22 astetta. Ilmastoinnin ihanuudesta voit lukea lisää viime kesän postauksesta ››

Yhteenvetona ja omana henkilökohtaisena mielipiteenä suosittelen maalämpöä sähkölämmitykseen verrattuna ja laittaisin sen myös uuteen taloon (jos joskus vielä rakennamme). Takkaa en laittaisi uuteenkaan kotiin ja olen hyvilläni ettei sitä täälläkään ole. Pysyisin myös sähkökiukaassa. Takka ja puukiuas saavat kodin sitten joskus tulevaisuudessa kesämökiltämme :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Väriä sadepäivään

Taas täällä sataa! Yritän kovasti ajatella, että sade tekee luonnolle ja kasveille hyvää, mutta niin vain meinaa hymy pikkuhiljaa hyytyä. Ainoa hyvä puoli on se, että kukkapenkit rehottavat.




Tämä on nyt kolmas kesä kodissamme, joten piha ei vielä kovin kummoinen ole. Mukavaa kuitenkin, että jo ekana kesänä istutin runsaasti perennoja ja nyt ne alkavat olemaan jo jonkun kokoisia. Pioneita istutin varmasti ainakin kahdeksan, mutta vain yhdessä on yksi nuppu. Voitto toisaalta sekin, sillä tämä on ensimmäinen vuosi kun pionit näyttävät elonmerkkejä.  Uuden pihan pelastus on kurjenpolvet, jotka leviävät nopeasti ja kukkivat monta viikkoa.

Syksyllä täytyy taas yrittää istuttaa sipulikukkia mahdollisimman paljon. Jos tarpeeksi sitkeästi yritän, niin täytyyhän niidenkin joskus kukkia :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Saariston Rengastie

Terkkuja Turusta, Naantalista, Nauvosta ja vaikka mistä! Viikonloppuna tuli ajeltua sellaiset 900 km ja tutustuttua kauniin kotimaamme lounaisosaan. Nyt seuraa kuvatulva ja jonkinlainen matkakertomus <3

Perjantaina lähdimme ajamaan Turkuun, jossa nautimme Ruisrockin antimista. Omalla ohjelmalistallani oli Amorphis ja CMX. Vaikka olen kiertänyt paljon festareilla, niin Ruisrock taisi olla suurin, missä olen koskaan käynyt. Festareille ei tullut otettua kameraa mukaan, mutta kivan näköisestä Hotellihuoneesta nappasimme kuvan. Yövyimme hotelli Centrossa ja voin lämpimästi suositella sitä Turkuun reissaaville. Oli hinta ja laatu kohdillaan. Aamupala meni heittämällä kärkikolmikkoon kaikista Suomen hotelleista.

Lähdimme Turusta lauantaina ajelemaan kohti Naantalia. Olen käynyt Naantalissa (Muumimaassa) joskus pikkutyttönä eikä minulla ollut juurikaan muistikuvia siitä, kuinka kaunis paikka Naantali onkaan! Ihana rantakatu laituria pitkin, jota ympäröivät toistaan houkuttelevammat putiikit ja kahvilat. Upeat veneet reunustivat rantaviivaa ja aurinko paistoi, kyllä kelpasi käpsytellä.



Naantalista jatkoimme Rengastietä pitkin Rymättylään ja Taivassaloon. Välissä pysähdyimme tutustumaan Louhisaaren kartanoon, joka on Marsalkka Mannerheimin synnyinkoti. Olipahan todella upea paikka. Lehtipuiden reunustama ajotie ja suuri luonnollinen puutarha valtavankokoisine puineen.



Taivassalosta jatkoimme kohti Kustavia ja pysähdyimme ihmettelemään Jeremiaan luolia, joka koostuu kymmenien metrien korkuisista kalliojyrkänteistä. Ihana retkikohde, jossa polulla pysyvän on helppo kulkea ihastelemassa luonnon omaa taidetta ja kauniita merimaisemia. Rohkeampi voi kurkistaa reunan yli tai kiivetä hieman korkeammalle.


Kustavissa pidimme lounastauon aivan upeassa Peterzénsissä, jossa on ravintola meren päälle rakennettu terassi kyljessään, ihania putiikkeja ja mahtava majoitusvaihtoehto olkikattoisissa Boathouseissa. Ruoka oli hyvää ja aurinko rusketti ihoa.


Kustaviin asti ajelimme autolla maantietä pitkin, mutta sitten täytyi ajaa elämän ensimmäisen kerran autolauttaan. Kylläpä oli jännittävää, mutta niin ihanaa! Viikonlopun aikana matkustimme lautalla kymmenisen kertaa ja se olikin mukavaa vaihtelua ilmastoituun autoon. Kauniit maisemat ja leppeä kesätuuli hellivät matkaajaa.


Välillä autolla ajaen ja toisinaan lautalla matkustaen kuljimme Iniöön, sieltä Houtskariin ja Korppoon kautta Lempparikohteeseeni Nauvoon. Hyvä että en jäänyt sinne asumaan! Jos Saariston Rengastie ei houkuta, niin suosittelen silti matkustamaan Nauvoon. Siellä oli kaikkea, mitä kesäreissussa toivoo. Uimaranta, kuumaa hiekkaa, viileä meri, upeita aluksia, ravintolalaivoja, todella hyvää ruokaa, paljon ruskettuneita ihmisiä, putiikkeja, teatterilaiva, majataloja, kartanoita, kivikirkkoja, siltoja, lauttoja, lämmintä ja ihanaa!

Nauvossa yövyimme Majatalo Martassa, joka on vanhassa upeassa kartanossa. Huoneet olivat pienet ja romanttiset (ja edulliset!), portaat narisivat, aamiainen syötiin terassilla, koira käyskenteli pihalla ja sijainti hieman syrjässä keskustasta, kuitenkin kävelymatkan päässä.


Tavoistani poiketen söimme kaksi kertaa samassa ravintolassa, L'Escalessa, joka ansaitsee tulla suositelluksi. Niin Bistro- kuin À La Carte-ruoat olivat aivan taivaallisen hyviä, voi kumpa saisin niitä ahvenia vielä joskus! Ravintola sijaitsee aivan Nauvon keskustassa, meren äärellä upeiden maisemien ja hulppeiden veneiden ympäröimänä. Heti ravintolan vierestä lähtee lautta, jolla piipahdimme surullisen kuuluisalla Seilin saarella. Auton jätimme Nauvoon parkkiin ja tulimme sitten lautalla takaisin.


Saari oli kaunis ja sen historia hyvin mielenkiintoinen, mukava puolipäiväreissu kaikin puolin! Seilistä palattuamme hyppäsimme autoon ja jatkoimme Paraisille ja sieltä kotimatkalle. Kotimatkalla oli pakko pysähtyä elämystavaratalo Kasvihuoneilmiöön. Se on jokaisen sisustajan must see -kohde ja ihan kaikkien muidenkin! Kotiin ehdimme iltakymmenen jälkeen ja voin sanoa, että tänäaamuna hieman väsytti töihin ajellessa.

Reissu oli helposti verrattavissa ulkomaanmatkaan, sillä viikonlopun aikana ehti nähdä ja kokea aivan valtavan paljon erilaisia ja uusia juttuja. Tässä vielä kuva reitistämme:


Kuva: www.saaristonrengastie.fi

Eli ajoimme tuon punaisen reitin vastapäivään seuraavasti: Lauantaina lähdimme Turusta noin klo 11, kävimme Louhisaaren kartanossa, pysähdyimme Kustavissa ja yövyimme Nauvossa. Sunnuntain vietimme Nauvossa, josta lähdimme iltapäivällä Paraisille ja sieltä kotimatkalle. Tämä on mukava reissu pariskunnalle tai kaveriporukalle, mutta pienten lasten kanssa ehkä liikaa autossa istumista. Sen sijaan lapsiperheiden kannattaa ajella sininen lenkki, eli Turku-Naantali-(Seili)-Nauvo-Parainen, yöpyen Naantalissa ja/tai Nauvossa.

Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen upeat maisemat, joita ei kai koskaan kyllästy katselemaan. Kuvia tuli näpsittyä yli kaksisataa ja olikin melkoisen haastavaa valita suht' järjellinen määrä blogiin. Tästä postauksesta tuli aikalailla järjetön, kun se on niin täynnä ihanaaihanaa-hehkutusta, mutta ehkä saatte jonkun kuvan, kuinka ihanan ihana tuo Saariston Rengastie on!

Toivottavasti sielläkin oli ihana ja aurinkoinen viikonloppu. Mukavaa arkea meille, ketkä aherramme töissä ja hauskaa lomaa teille jotka ette :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Reissuviikonloppu

Tänään lähdemme Turkuun ja kesän kolmansille festareille! Amorphis ja CMX esiintyvät Ruisrockissa ja odotan molempien näkemistä kovasti. Lauantaina matkamme jatkuu Turun saaristoon, tarkoituksena on ajella rengastie ympäri. Illaksi pitäisi selvitä Nauvoon, josta on varattu lauantain ja sunnuntain välisen yön majapaikka. Sunnuntaina kiertelemme Nauvossa ja Paraisilla ihastelemassa kesäistä Suomea. Illaksi sitten ajelemme kotiin ja maanantaina taas reippaana töihin. Tuntuu, että kesäloma karkaa kokoajan kauemmaksi vaikka sieltä se elokuu vielä tulee! Elokuusta eniten odotan seuraavaa reissuamme, joka suuntautuu Pariisiin. Lomalla aion myös olla tekemättä mitään, ainakin yhden päivän tai ainakin puolikkaan :)

Luultavasti Turun reissun jälkeen hukutan teidät ihanista ihanimpiin maisemakuviin! Aiomme olla oikein kunnon turisteja ja käydä katsomassa kaikki mahdolliset näköalatornit ja nähtävyydet. Molemmille kamera kaulaan ja matkaan.

Ihanaa viikonloppua, toivottavasti saadaan koko Suomeen mahtava helle!