tiistai 30. joulukuuta 2014

Riehakasta uuttavuotta!



Nähdään taas ensivuonna <3

Liköörikreemileivokset

Jee, onnistuin kerrankin! Nimittäin leipomisessa. Sain joulupukilta ihanan Kinuskikissan Helpot suosikit -kirjan ja innostuin kokeilemaan uudenvuoden kunniaksi. Liekö pukki hieman kuittaillut minulle jos nimittäin on instaani seuraillut. Tiedättekin varmaan kuinka hyvä leipuri olen :D Resepteistä valikoitui Liköörikreemileivokset. Ohje kuulosti helpolle ja sitä se lähes olikin, koska lopputulos on tässä:



Resepti menee näin:

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
2,5 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl sokeria
75 g voita
0,25 dl vettä

Täyte:
75 g voita
1,5 dl tomusokeria
0,5 dl Baileys-likööriä

Pinnalle kaakaojauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Ota muotilla ympyröitä ja painele taikina muffinsipellin koloihin laitettujen paperivuokien pohjalle ja sentin verran reunoille. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Notkista huoneen lämpöinen voi vatkaimella ja lisää tomusokeri muutamassa erässä. Sekoita joukkoon likööri pieni määrä kerrallaan. Pursota tai levitä lusikalla täyte pohjien päälle. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta.


Ei näistä nyt ihan niin hienoja tullut kuin kirjassa Sinin tekemät. Mutta passaavat meidän uudenvuoden pippaloihin! Eikä tuo ympyröiden paineleminen muffinsivuuan pohjallekaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta ainakin ne pysyvät kasassa ja maistuvat Baileysille!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Mitä pukki toi?

Olen malttamaton hätähousu ja availin suurimman osan joululahjoistani jo hyvissä ajoin ennen aattoa :D Meillä on tapana ostaa mieheni kanssa toisillemme joululahjoja ja kun minulle osoitetut paketit ilmestyivät kuusen juurelle niin minun oli hyvin vaikeaa olla avaamatta niitä. Sain aina päivittäin luvan avata pari pakettia, jotta edes muutama säästyisi aattoon. Ensimmäisistä paketeista paljastui kynttilöitä eikä mitä tahansa sellaisia!


Kyllä pukki tietää! Ihastuin ikihyvikseni tuohon Skandinavisk Snö -kynttilään, sen ulkoasu on todella kaunis ja tuoksu yksi parhaimmista, mitä kynttilöissä olen koskaan tuoksutellut. Olenkin jo melkein kokonaan polttanut sen. Toinen ihanuus on Iittalan Lantern, siinäkin on palanut tuikku lähes joka ilta. Lantern on Harri Koskisen suunnittelma ja olenkin hehkuttanut kyseistä muotoilijaa blogissa ennenkin. Meiltä löytyy monia Koskisen suunnittelemia juttuja ja Lantern täydentää joukkoa hienosti.

Pukinkonttiin oli päässyt myös Maria Drockilan todella kaunis käsin maalattu pöytäkynttilä peltisellä alustalla. Kynttilän pinta näyttää lumiselle ja kynttilää polttaessa tulee jäälyhtymäinen fiilis. Hauskan tekstikynttilänkin pukki oli löytänyt, graafiseen kynttiläpurkkiin on painettu kodin säännöt. Kynttilöiden lisäksi sain muitakin kivoja sisustusjuttuja, niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Tänään tulin reippaasti töihin heti kahdeksan jälkeen, tällä ja ensi viikolla on vain kolme työpäivää molempina, joten aika kevyttä arkea vielä täällä vietellään. Reipasta viikkoa!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joululomalainen

Joulu on kyllä kaikista täydellisin (viides) vuodenaika! Ihanaa, että olen voinut koko viikon lomailla ja viettää aikaa rakkaiden ja läheisten kanssa. Olen niin nauttinut joululomasta! Parasta on se, ettei ole mihinkään kiire eikä mikään stressaa.

Pitkästä aikaa olen ehtinyt lukea kirjoja ja lehtiä oikein monta tuntia. Joululoma-aamut käynnistyvät hitaasti kahvin ja kirjan seurassa. Illalla olen käpertynyt sohvannurkkaan ahmimaan sisustuslehtiä glögikupposen kanssa.

Vielä pari päivää laiskottelua ja sitten takaisin töihin ihan uudella innolla ja ladatuin akuin. Mukavaa ja toivottavasti lumista viikonloppua!

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivää!

Täällä kirjoittelee yksi onnellinen! Jouluaatto oli ihanaakin ihanampi. Vietimme sen suurella joukolla, läsnä oli koko perhe. Isosiskoni saapui miehensä kanssa meille jo aatonaattona ja jouluaaton aloitimme perinteitä kunnioittaen riisipuurolla. Aamupalan jälkeen löylyttelimme joulusaunassa ja lähdimme vanhempieni luokse.

Siellä oli koolla koko perhe, vanhempani, kahdeksan lasta ja vanhimmilla lapsilla jo miehet mukana, yhteensä meitä kokoontui 13 viettämään joulua yhdessä. Siihen päälle vielä pari koiraa ja kissa. Söimme oikein olan takaa ihania, isän valmistamia jouluherkkuja.

Joulupukki kävi kuuden maissa ja sen jälkeen loppuilta sujuikin lahjoja availlessa ja ihmetellessä. Ei voi isosisko olla onnellisempi kuin silloin, kun näkee pikkusisarusten riemun ja silmien tuikkeen. Olen kiitollinen siitä, että minulla on maailman parhain perhe ja maailman rakkaimmat siskot ja pikkuveli <3 Kohta lähdemme miehen vanhemmille syömään ja jatkamaan joulun viettoa.

Mukavaa joulun jatkoa!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhallista joulua!

Kaiken hyvän lisäksi saatiin meillekin lumi! Tämä joulu on täydellinen, kuten kaikki aiemmatkin joulut <3 Rauhallista joulua ystävät!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Viime vuoden tapaan meillä on valkoinen joulukuusi. Koristeiden väriskaalaksi valikoitui musta ja hopea, ripauksella punaista. Mustat tähdet, timantit ja lumihiutaleet on tehty akryylista kuviolaserilla leikkaamalla.





Tänään kävimme kinkkuostoksilla ja ruokakaupassa, joten kaikki hommat on nyt hoidettu. Nyt ei tarvitse enää kuin nauttia! Tervetuloa jouluaatto <3

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu tulla saa

Paljon kynttilöitä, hitaita aamuja, piparin makuja, lahjapaperin rapinaa, ulkoilua, suklaata, kuumaa glögiä, kylmiä pakkasöitä, kuusen valoja, ihania tuoksuja, kukkia, joululauluja, hyviä kirjoja, rauhaa ja yhdessä oloa. Se on joululoma nyt <3

Saan nauttia yhdeksän päivää ihanasta joululomasta. Muita suunnitelmia ei ole, kuin joulu! Joululahjat on ostettu ja koti on siisti. Aion nauttia tästä vapaasta isoin siemauksin ja olla tekemättä mitään, kerrankin ihan oikeasti.

torstai 18. joulukuuta 2014

Pyhä posso

Muodolla on väliä! Se korostuu etenkin joulupipareissa, sillä mikään ei maistu samalta kuin possopipari <3 Olen aina ja ikuisesti syönyt kaikista mieluiten posson muotoisia joulupipareita. Niitä on ollut mummilla ja niitä on leivottu kotona. Kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin, niin ensimmäisten joukossa hankintalistalla oli possomuotti.


Edelleenkin, possopiparit maistuvat niiltä aidoilta oikeilta lapsuusjouluilta. Tykkään koristella pipareita sokerimassalla, mutta posso on sen verran pyhä, että sitä ei saa sotkea valkoisella töhnällä. Possopipari ja kylmä maito on parasta! Leivoin myös tähtiä ja sydämiä (jotta pääsin koristelemaan) ja hyvin nekin maistuvat :)


Töissä on jo monta kuukautta pakerrettu erilaisia joululehtiä ja mainoksia. Nyt kaksi suurinta jouluprojektia ovat valmistuneet ja kolahtaneet postiluukusta. Samalla minut valtasi kummallinen tunne, että joulu on jo ohi. Joulumielen paras pelastaja on piparintuoksuinen koti ja mielekäs joulupuuhastelu. Piparin leipominen on oikeastaan aika terapeuttista! Nyt on joulumieli taas korkealla ja enää yksi työpäivä ennen joululomaa.

tiistai 16. joulukuuta 2014

DIY joulutaulut

Viikonlopun Helsinginreissulta Granitista tarttui mukaan kirjainleimasimet. Kahdesta fonttivaihtoehdosta valitsin leikkisemmän. Kotona sain ispiraation tehdä leimoilla (taas) uusi taulu olohuoneeseen ja samalla innolla tein kaksi muutakin uutta joulutaulua. Sinisävyiset taulut eivät ehtineet kauaa olemaan, mutta nyt tämä tummempi lookki sopii jotenkin paremmin kotimme jouluilmeeseen. Voin vaihtaa talvitaulut takaisin sitten joulun jälkeen.




Kaipailemani tumma tyynynpäällinen löytyi Annon mallistosta ja graafisuudellaan on kiva vastapari H&M:n koukeroisemman tyynyn kanssa. Joulukuusikin on jo koristeltu ja kaikenkaikkiaan meillä näyttää jo aika jouluiselta. Sää on ainoa, mikä yrittää huijata, mutta valokuvien puolesta auringonpaiste on oikein kiva juttu! Pidetään silti peukkuja valkoiselle joululle <3

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Monta rautaa tulessa

Aamukahvin seurassa lueskelin blogeja ja nautin rauhallisesta sunnuntai-aamusta. Yhtäkkiä inspiroiduin valtavasti eräästä piparkakkupostauksesta ja menin kaapille katsomaan mitä piparimuotteja meiltä löytyykään illalla koittavaan piparinleivontasessiota varten. Löysin neljä erikokoista sydänmuottia joista inspiroituneena muistin isosikoni minulle askartelemat sydänkoristeet. Menin kodariin etsimään koristeet ja toin ne keittiöön laittaakseni siimat niihin. Siinä touhuillessani inspiroiduin luonnon kauniista valosta ja lumisesta maisemasta ja hain männynoksan eteisestä keittiönpöydälle ja kaivoin kameran esiin. Sitten sain inspiraation, mistä kirjoittaisin tänään blogiin ja kaikki edellämainitut asiat jäivät kesken. Tämän kaiken välissä olen käynyt suihkussakin ja tekstaillut ystäväni ja siskoni kanssa. Meinasin ihan unohtaa, että tilasin miehelleni myös yhden joululahjan netistä! Kävin myös herättämässä miehen ja laitoin hänelle aamupalan valmiiksi. Aikaa näihin kaikkiin meni reilu tunti.



Tämä kuvaa valtavan paljon minua ja sitä, millä innolla ryhdyn kaikkeen. Touhuilen koko ajan kaikenlaista ja yleensa kaikki asiat tulevat valmiiksikin, ei ehkä aloitetussa järjestyksessä, mutta valmistuvat kuitenkin.

Eilinen kului ystäväni kanssa Helsingissä shoppaillen ja herkutellen. Sieltä kaahasin tuhatta ja sataa kotiin ja lähdin siskoni kanssa Haminaan joulukonserttiin. Perjantaina vietimme työkaverin nelikymppisiä joten hässäkkää tähän viikonloppuun on ollut ihan riittävästi. Kohta lähden ostoksille, hankintalistalla on ainakin kuusen valot. Ehkäpä siis laitan kuusenkin vielä tänään.

Intoa alkavaan viikkoon!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Vain taivas rajana

Sain Checklist-blogista mielenkiintoisen haasteen, jossa vain taivas on rajana. Tarkoitus on postailla kolme kollaasia siitä, mitä ostaisin jos rahaa olisi mielin määrin, esimerkiksi lottovoiton johdosta. Yksi kollaasi itselle toinen puolisolle ja yksi vaikkapa ystävälle tai lapselle.

Ensin tietysti maksaisin omat ja sukuni lainat pois, ostaisin kaikille autot ja muuta arkista, mutta puhtaasti kerään tähän postaukseen vain tavarahaaveita. Meinasin ensin rajata tämän koskemaan vain sisustustuotteita, mutta sitten ajattelin että rajaamattomana tästä voisikin tulla mielenkiintoisempi. Sisustusjuttuja riittää tässä blogissa joten välillä vähän jotain muutakin.

Tässäpä siis vähän kalliimpia joululahjoja itselleni:



(Kuvat:  Zalando, Finnish Design Shop, SunHouse, sea-doo.com, brb.com, polaris.fi ja Shutterstock)

Olen mökki-ihminen, joten aika alkumetreillä hankkisin Leviltä talvimökin ja rakennuttaisin kesämökin meren rannalle kallion päälle. Sen lisäksi törsäisin kaikkiin ihaniin tavaroihin, vaatteisiin, laukkuihin, koruihin ja kenkiin! Olen aika perinteinen nainen siinä mielessä, että ihania kenkiä ja laukkuja ei voi koskaan olla liikaa. No hieman epäperinteisemmän minusta tekee se, että ostaisin heti uuden moottorikelkan ja kesäleluiksi crossimönkijän ja vesijetin. Varmaan keksisin muitakin ostettavia vekottamia jos rahaa olisi oikeasti liian paljon.

Nauttisin kovasti myös muille ostamisesta, herkuttelin ajatuksella, että millaiset autot ostaisin sisaruksilleni ja millaiset vanhemmilleni. Olisi mukavaa yllättää heidät "pikku" lahjoilla. No mitäpä sitten ostaisin miehelleni joululahjaksi:


(Kuvat: brb.com, Pixmania, Netrauta ja Verkkokauppa)

Mieheni on oikea elektroniikka-hirmu, joten uusi töllö lähtisi heti tilaukseen. Hän harrastaa myös videokuvaamista, joten kaikenlaisia kameroita tarvikkeineen päätyisi ostoslistalle. Työkaluja mieheltä löytyy jo vinopino, mutta ainahan jokunen poravasara ja käsisirkkeli mahtuu mukaan. Oman moottorikelkan ostaisin hänelle myös heti ensitöikseni. Pihaihmisenä hän varmasti olisi onnellinen myös hulppeasta grillistä ja paljusta.

Yritin miettiä kolmannen kollaasin kohdetta, mutta se osoittautuikin hankalaksi. Lapsia minulla ei ole, seitsemästä sisaruksesta en osannut valita vain yhtä ja ystävistäkin oli vaikea valita. Sitten meinasin tehdä kollaasin hieman kieli poskella kissoille, mutta jätämpä sen nyt kuitenkin tekemättä.

Tämän haasteen toteuttaminen oli jännää, harvoin tulee haaveiltua oikein tosissaan kaikenlaisista kalliista hankinnoista. Ei olisi yhtään pöllömpää voittaa lotossa! Huvittaisiko Johannaa Koti Aurorassa -blogista ja Tiiaa Black+White=Grey-blogista haaveilla hulppeat kollaasit omiin blogeihinsa?

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jouluvalot

Jouluun ei ole enää hirvittävän montaa päivää ja meillä joulun lähestyminen näkyykin jo reilusti. Olisin laittanut jo kuusenkin, mutta en löytänyt siihen valoja mistään. Hetken etsittyäni hoksasin, että olen ripustanut ne muualle käyttöön. Meillä näyttää aikalailla sirkukselle <3


Valoja on reilusti ulkona sekä sisällä. En ymmärrä mikä valobuumi minuun on iskenyt, mutta tällä hetkellä jouluvalot on se juttu! Harmi, etten saa yhteen kuvaan vangituksia kerralla kaikkia niitä valoja mitä silmillä näkee. Lempipaikkani tällä hetkellä on baaritiskin ääressä, sillä siitä näen ainakin kahdeksat valot samaan aikaan.



Lasiterassille olen väsännyt valo-oksan, mutta kaikista yrityksistä huolimatta en saa siitä onnistumaan yhtään lähikuvaa. Sen kuvaaminen on suurin tavoitteeni ennen joulua. Ylimmässä kuvassa se hieman näkyy ikkunasta vasemmassa reunassa. Autotallin kattokolmioon rakensin valotähden, se ei hyvin näy kuvassa, mutta antaa kivasti valoa katokseen ajaessa.





Olemme niin innoissamme uudesta kamerasta, että viimeisimmät postaukset ovat olleet aikamoisia kuvatulvia. Tässä viimeisessä kuvassa on wannabe-revontulikin vasemmassa reunassa :D

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulu hiipii

Joulu on hiippaillut meille jo tekstiileihin ja ihana hyasinttien tuoksu on ympäröinyt koko kodin. H&M Homesta tarttui mukaan ihana tyynynpäällinen, tykkään siitä kovasti! Sen seurassa on viime vuonna hankitut kiiltävän hopeat tyynyt kavereinaan mustia ja valkoisia tyynykamuja ja torkkupeittoja. Tuosta tyynynpäällisestä vasta oikeastaan alkoi koko joulusisustus leviämään meille. Luulin, että en tykkää tuon tyyppisistä printtijutuista (kaunofonttia ja kaikkea söpöä), mutta näköjään jouluna juuri se kolahtikin.

Hyasintteja laittelin itsetehtyihin betoniruukkuihin ja nostin kukat visusti ylös, pois kisujen ulottuvista. Pulloon laitoin teko-amarylliksen, minusta se on kaunis ja yllättävän aidon näköinen. Parasta siinä on kuitenkin kissaturvallisuus, sillä mönet joulukukat ovat lemmikille myrkyllisiä. Myös lyhdyt ovat osoittautuneet oivallisiksi kukkien sijoittelupaikoiksi.






Minun oli oikeastaan tarkoitus tehdä postaus jouluvaloista, mutta toisin kävi. Usein suunnittelen tekeväni postauksen jostain tietystä aiheesta ja kun alan kirjoittamaan niin näppikseltä tuleekin ihan muun aiheista tekstiä. Ehkäpä seuraavaksi ne jouluvalot sitten päätyvät blogiin. Luulen, että en postaile ennen joulua kovin paljon muuta kuin jouluasioita. Odotan joulua todella kovasti, mutta en kuitenkaan haluaisi että se tulee vielä, sillä muuten se on ohi nopeasti. Tämä joulun odotus ja hössötys on vähintääkin yhtä ihanaa kuin itse joulu <3

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Täällä yritetään toipua eilisistä työpaikan pikkujouluista. Tukkaa koskee, mutta ilta oli niin kiva, että ei haittaa :) Ihan reippaasti aloitin itsenäisyyspäivän valmistelut heti puoliltapäivin. Meillä on tapana tehdä karjalanpaistia herkkusalaattien ja jälkiruokien kera. Karjalanpaisti on jo uunissa ja kohta alan valmistamaan hedelmäistä juustosalaattia. Jälkkäriksi ajattelin leipoa mutakakkua ensimmäistä kertaa elämässäni. 

Tietysti Linnan juhlia seurataan tiiviisti ja ehkäpä katsellaan jokin elokuva ja herkutellaan iltaan asti. Kynttilät sytytän kiitollisena itsenäisestä kotimaastamme. Täydellistä, että saimme lumisateenkin tälle päivälle.

Mukavaa itsenäisyyspäivää ja viikonloppua! <3

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ennakkojoululahja

Saimme tehtyä viimein päätöksen kamera-asiassa ja nyt meillä asustelee pikkuinen Olympus-järkkäri <3 Kameraksi valikoitui kaikista vaihtoehdoista Olympus OM-D E-M5 Pro ja ostimme siihen kaksi objektiivia. Toinen on pienikokoinen ja erittäin valovoimainen (kiinteä 45 mm F1.8). Toinen kalliimpi zoomiputki (10–40 mm F2.8) ostettiin yleispäteväksi sisustuskuvaukseen, mutta se soveltuu yhtälailla muotokuvauksiinkin. Kamera on asustellut meillä kohta kolme viikkoa ja tällä perusteella valinta on ollut todella hyvä! Muista kameravaihtoehdoista voit lukea marraskuun postauksetsa ››


Olympuksen alkutaival ei sujunut kovin mallikkaasti, sillä kahden viikon vanhana se putosi lattialle ja meni rikki! Sekä runko että kaliimpi objektiivi vaurioituivat. Tilanne oli niin absurdi, että en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Olin kuvamassa jouluvaloja ja kamera oli kiinni jalustassa. Käänsin kameralle selkäni ja menin kohentamaan asetelmaa kun yhtäkkiä kuului rymskis. Käännyin ympäri ja siellähän upouusi kamera lepäsi kivilattialla. Nostin kameran ylös vain huomatakseni, että koko objektiivi oli "revennyt" liitoksistaan. Jalustan kiinnitys oli jostain syystä pettänyt. Onneksi on kotivakuutus ja LähiTapiola ansaitsee kyllä jättikiitoksen hyvästä ja nopeasta palvelusta.



Mietimme paljon, mikä kamera olisi meille paras ja tähän Olympukseen päädyimme koon puolesta. Kamera mahtuu helposti käsilaukkuun, mutta pärjää laadussa hienosti isommille veljilleen. Aiempi kamera oli Panasonicin Superzoom-kamera ja kokovertailussa Panscu näyttää Olympuksen rinnalla jättiläiselle.

Tämän postauksen kuvat on tietysti otettu vanhalla Panasonicilla, mutta olen aikeissa tehdä vertailupostauksen, jossa kuvaan saman kohteen samoilla asetuksilla molemmilla kameroilla. Viimeisimän postauksen paperikassit on kuvattu uudella kameralla, mutta uskon että kuvien laatu vieläkin paranee, kunhan oppii uuden kameran kaikki salat.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Pakkomielteistä

Olen joskus aiemminkin kertonut taipumuksestani hamstraamiseen. Esimerkiksi uusia sisustustyynyjä ja päällisiä minun on aivan pakko ostaa melkein joka kuukausi. Myös valkoisia neuleita ja villapaitoja löytyy vinopino. Näiden lisäksi minulla on pakonomainen tarve säästää kaikki paperikassit joita saan! Siis aivan kaikki.


Ajattelen aina uuden kassin säästäessäni, että tätäkin voi käyttää vaikka ja mihin. Tosiasiassa käytän yhtä tai kahta parasta eväiden töihin kuljettamiseen, jos ne eivät mahdu käsilaukkuun. Lahjakassejakaan en raaski ikinä laittaa kiertoon antaessani lahjan jollekulle. Koska saatan tarvita kassia joskus myöhemmin. Hmmmmmmph...



Joskus ostan jostain kaupasta jotakin vain siksi, että saan ostokseni paperikassiin pakattuna. Ja kuinka mieletön tunne tuleekaan, jos saan oikeasti hienon paperikassin. Isosiskoni tietää tästä fiksaatiostani ja tuokin minulle aina kaiken paperikassissa!


Joskus kuulen mieheltäni, että kassit vievät liikaa tilaa tai että niitä on joka paikassa, mutta silloin niputan niitä vain tiiviimmin ja säilön ylemmille hyllyille. Valkoisista neuleista mies sanoi minulle niin monta kertaa, että nyt en ole ainakaan vuoteen ostanut yhtään uutta.

Ehdoton suosikkini paperikasseista on New Yorkista saatu Uniglo-kaupan Moma edition -kassi. En edes raaski käyttää sitä mihinkään vaan se on visusti viikattuna kaappiin. En myöskään voi pitää sitä näkyvillä, ettei sille tapahdu mitään. :D



Joopa joo, meitä on moneen junaan! Keräiletkö tai säästätkö sinä mitään näin pakkomielteisesti?