Uusi vuosi ja uudet kujeet

Oikein hyvää uutta vuotta 2018!

Blogi on ollut taas tauolla vaikka kuinka ja kauan. En saanut aikaiseksi ottaa edes yhtä sisustuskuvaa joulukuusesta. On ihan outoa, miksi en enää kirjoita tänne, kun kuitenkin tämä oli niin kovin rakas harrastus minulle. Edelleen minulla olisi aikaa ja haluakin pitää blogia, mutta ongelmaksi on muodostunut, että sisustus ei enää tunnu aiheelta, josta jaksaisin kirjoittaa. Vaikka sisustan edelleen kotiamme ja hankin uusia juttuja, niin jotenkin blogisisältönä aihe tuntuu jo loppuun käytetyltä. Niimpä päätinkin, että voin alkaa kirjoittamaan ihan sattumanvaraisesti mistä aiheesta milloinkin mieli tekee.

Koko ajan blogissani on paljon kävijöitä ihan päivittäin, siis vaikka tänne ei mitään ilmeistyisikään pitkään aikaan. Joten ajattelin kokeilla mitä tapahtuu kun alan taas kirjoittamaan vaikka sisustus ei enää olisikaan pääaihe. Tänään haluan kirjoittaa ensimmäisestä joulusta, jonka saimme viettää poikamme kanssa.

Joulu oli ihana, kuten joulu on aina. En stressannut enkä hössöttänyt, vaan pyhitin kaiken aikani pojalle. Sydän meinasi pakahtua, kun pikkuinen jaksoi päivästä toiseen ihastella joulukuusen upeutta! Upeahan se olikin, samanlainen kuin aiempina vuosina. Ikkunoissa roikkuva tähdet saavat innostuneita huudahduksia ja tuo pian 11 kuukautinen vauva osoittaa niitä sormella ja hokee "tähti ti täh ti ti tä tä tiii täh". Yksikään joulukoriste, oli se miten pieni tonttu tahansa, ei jäänyt tarkoilta silmiltä huomaamatta. Pienet sormet tutkivat tarkasti kaiken mihin ylettyvät.

Jouluaaton vietimme vanhempieni luona isolla porukalla, kuten aina. Joulussa tärkeintä on yhdessä vietetty aika ja jotenkin joulun tunnelma vielä moninkertaistaa rakkauden omaan perheeseen. Joulupukki ei käynyt vaan jaoimme lahjat porukalla. Poikamme oli sanoinkuvaamattoman onnellinen kaikesta. Kääreistä paljastuva nalle sai monen monta halia ja suukkoa, sitä tutkittiin ja paijailtiin kaikessa rauahssa, ennen seuraavaan lahjaan siirtymistä. Siskoni tekemät taulut saivat myös mahdottomasti huomiota. Poika suukotteli niitä ja höpötteli niille omia juttujaan. Sanomattakin varmasti selvää, että poikanen sai superpaljon lahjoja ensimmäisenä joulunaan.

Illalla kun tulimme kotiin, niin jouluinto ei meinannut loppua millään, vaan poika leikki kaikilla uusilla leluillaan. Taaperokärrykin piti kasata ja kun sitä vielä myöhään illalla kokeiltiin, niin siitä tuli heti ihan lemppari juttu. Saman tien lapsi oppi kävelemään sen kanssa ja nyt jo mennään hurjaa kyytiä.

Koko joulu sai ihan uuden ulottuvuuden lapsen myötä. Vaikka joulu on aina ollut ehdottomasti lempi vuodenaikani, niin lapsen into ja onni triplasivat omatkin tunteet ihan uusiin sfääreihin. Joululauluja tanssittiin, kun ennen niitä vain kuunneltiin, jouluruokia maisteltiin tarkoin, kun ennen niitä syötiin, jouluohjelmiin uppouduttiin, kun ennen niitä katseltiin, joululahjoihin keskityttiin, kun ennen niitä avattiin.

Luultavasti tässä on se syy, miksi sisustus ei tunnu enää niin mielekkäältä aiheelta. On vaikea kirjoittaa kovin pinnallisesti, kun omat tunteet ovat moninkertaistuneet. Poika on opettanut nauttimaan elämän pikkujutuista vieläkin enemmän! Nykyisin huomaan, jos orava on jättänyt tassunjäljet aidan päälle lumeet tai sen kun naapurin koiralla on uusi takki. En ennen hoksannutkaan, kuinka hyvää raejuusto voi olla kun sen syö pöydältä sormin tai miten hyvältä smoothie maistuu lusikalla syötynä.

Näiden ajatuksien myötä, hyvää yötä ja reipasta viikon alkua! Kuullaan taas.