Moikka ja mukavaa maanantaita! Kiva viikonloppu takana, jonka vietimme sisarusten kanssa. Tänään aloitin viikon työnmerkeissä ja tuossa ohimennen nappasin muutaman kuvan makuuhuoneen uudesta lipastosta.
Lipasto on kutakuinkin sängyn levyinen, joten se sopii vanhaa paremmin tähän tilaan. Meillä on ollut ajatuksissa siirtää poika nukkumaan eri huoneeseen. Hän herää edelleen kolmesta neljään kertaan joka yö ja olemme jo kokeilleet kaikkea muuta öiden parantamiseen. Jos ja kun pojan sänky tuosta lähtee, niin saan sisustettua koko makuuhuoneen mieleiseksi. Pinnasänky on sen verran suuri, että sänkymme on vähän hassussa kohdassa huonetta.
Orkidea on miehen lahja minulle naistenpäivänä ja minusta tuo väri näyttää upealta harmaata seinää vasten, vai mitä?
Meillä on hyvin usein sänky petaamatta, vain peitot on laitettu ojennukseen. Syy petaamattomuuteen selviää viimeisetä kuvasta:
Lähes joka aamu aamupalan jälkeen kisut kömpivät sänkyymme ja sitten en raaski heitä häätää sieltä pois vaan levitän vain peitot heidän päälleen. Päiväpeitto olisi vähän liikaa, siksi se usein jää kaappiin. Ihan hassuja tapoja on tullut tässä reilussa vuodessa jonka olen kotona viettänyt, kissoillekin.
Todella kiva makuuhuone! Ihanan leveä lipasto, siihen saa kaiken oleellisen kauniisti esille.
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa!