tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hauskat hakusanat

Olen keräillyt muistiin hauskoja hakusanoja, millä Syhinään on päädytty. Jotkut ihmetyttävät todella, esimerkiksi "kiviportaiden rakentaminen", sillä meillä ei ole missään kiviportaita. Kautta aikojen ihanin hakusana on "hitusen onnea kotiin sisustettuna". Jos tuollaisella hakusanalla on päädytty blogiini, niin jotain olen ainakin tehnyt oikein <3 Ja kuinka ihana ihminen kirjoittaa tuommoisen hakusanan Googleen? Myös "ihana illallinen" on tuonut kävijöitä tänne, ei yhtään hullumpi sekään.


Ehkä eniten hihitystä on herättänyt "Aatami ja Eeva treenivaatteissa". Siis mitä ihmettä :D Miksi joku hakee tuollaista asiaa Googlesta ja ennen kaikkea MIKSI Google ohjaa tuolla hakusanalla tänne Syhinään? Naurattaa aina vaan, huippu-hakusana todellakin! Tämä on jo vanha hakusana, paljon ennen kuin Aatami etsii Eevaa -realitysarja on alkanut pyörimään.


"Epäonnistun aina leipoessa" hakusana on ihan oikeassa, kun on ohjannut tänne, olen nimittäin aika surkea leipomaan. "Suurperhe blogi sisustus" pätee osittain, sillä olenhan lähtösin suurperheestä, mutta tässä kodissa asuvaan suureen perheeseeni kuulu vain mies ja kaksi kissaa. Omalla mittarilla siis aika pieni perhe, sillä minulla on seitsemän sisarusta ja sitä voi jo sanoa suurperheeksi.

Osuvasti hakusana "Levillä oli ihanaa" on tuonut kävijän blogiini ja totta tosiaan Levillä oli ihanaa! Näitä hakusana-asioita kun aina tutkiskelen, alan miettimään omaa Googletustapaani. Näkeekö joku jossain jonkin minun hakusanani ja hihittelee sille, vaikka minusta kaikki Googletukseni kuulostavat sillä hetkellä ihan järkeville. Mainio juttu, että Bloggerista näkee nämä hakusanatkin muun statistiikan lisäksi :)


Mikä on mieleenpainuvin hakusana, mihin olet törmännyt omassa blogissasi?

11 kommenttia:

  1. Ihhhihhihh! Hauskoja! :D Minä seuraan tosi harvoin omaan blogiin johtaneita hakusanoja - pitäisi varmaankin aktivoitua niin saattaisi löytyä tällaisia helmiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa on ihan "normaaleja", mutta nämä ovat ehdottomasti hauskimpia! :D

      Poista
  2. Hahaa, hauskoja olivat :) Pakko kyllä kyseenalaistaa hakukoneen älli jos tuollaisilla päätyy blogiisi.

    Levi kommentin takana on varmaan joku "eronnutkarannutepätoivoinenerkki", jolla on Levin heila hukassa ja etsii sitä netistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahahaa! Tuollaisella hakusanalla ei varmaankaan löydy :D

      Poista
  3. Kylläpä onkin tultu hauskoilla hakusanoilla :D

    VastaaPoista
  4. Hihii, nuo hakusanat ovat kyllä niin hauskoja!! Voi että tuota Aatamia ja Eevaa, oikeasti?? Miten joku hakee tuollaista?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kaikkea miten tuollaisella hakusanalla päätyy Syhinään :D

      Poista
  5. Nää postaukset on niin hauskoja. Itsekin oon viime aikoina muutamia hakusanapostauksia tehnyt.

    Mun nykyiseen blogiin tullaan lähinnä jouluisilla hakusanoilla, joulublogi kun on. Vanhaan blogiin on tultu kuitenkin mm. Ope alaston ja Iittala mulkku maljakko karahvi -hakusanoilla ja muillakin hieman oudoilla. Oon kuitenkin monissa blogeissa nähnyt vieläkin oudompia tai härskimpiä hakusanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miksi jotkut härskit hakusanat saavat päätymään "ihan tavalliseen" blogiin :D

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.