lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 paketissa

Blogi täyttää pian kaksi vuotta ja olen onnellinen, että olen löytänyt tämän harrastuksen. Blogin pitäminen on hyvä juttu siitäkin, että asiat jäävät muistiin kuvina ja teksteinä. Vuoden aikana olen kirjoittanut noin 180 postausta, eli keskimäärin 15 / kuukausi eli lähestulkoon joka toinen päivä. Juutuin selailemaan Syhinän viime vuotta ja aika kivoja juttuja vuoden aikana on tapahtunut.

Tammikuu kului sisustusjutuissa ja rakensin Syhinään kuvagallerian. Sitä voisinkin päivittää lähiaikoina, mutta sieltä siis löytyy koosteena kuvat jokaisesta kotimme tilasta.



Helmikuussa kävimme reissussa huikena upeassa Tahimaassa, Krabilla. En ole yhtään rantalomailija ja aluksi muistan pelänneeni pitkästymistä. Krabi osoittautui kuitenkin mahtavaksi lomakohteeksi ja menisin sinne koska tahansa uudestaan.

Maaliskuussa tein monia pieniä sisustushankintoja ja vietin onnellista arkea ja elämää, kotiamme sisustellen.


Huhtikuussa intoilin pääsiäisestä ja virittelin pääsiäsiruohoa joka kippoon ja kuppoon minkä kaapista löysin.


Toukokuussa kohtasimme murheita pihamuuriemme osalta kun ne piti purkaa ja rakentaa uudelleen. Samalla täytyi aloittaa alusta etupihan istutusten ja osan nurmikosta kanssa.

Kesäkuussa suuntasimme mieheni kanssa New Yorkiin ja kaupunki vei sydämeni kertaheitolla. Jos en asuisi Suomessa, haluaisin asua Nycissä! Toivon, että jokainen maailman ihminen pääsisi kerran eläessään käymässä tuossa ihanassa kaupungissa.

Heinäkuun nautin ihanista kesäpäivistä, ulkoilusta ja kotimaastamme. Heinäkuussa Indiedays kutsui blogini osaksi portaaliaan.



Elokuussa lasiterassimme valmistui ja siitä asti olemme saaneet nauttia yhdestä lisähuoneesta. Parhaimmillaan lasiterassi on sateisena syysiltana saunan jälkeen teekupposen ja oman rakkaan seurassa kynttilän valossa.



Syyskuussa täytin pyöreitä ja juhlat onnistuivat yli odotusten! Talo oli täynnä rakkaimpia ihmisiä, hyvää musaa ja rentoa juhlimista. Tulen muistamaan nuo juhlat varmasti ikuisesti, kiitos kaikille mukana olleille!



Lokakuussa oli Indiedaysin järjestämät Indiedays Blog Awards ja Blogger's Inspiration day, jossa pääsin tapamaan livenä ihania blogituttuja. Oli mahtavaa huomata, kuinka saman henkisiä ihmisiä sitä löytyykän ympäri Suomea.

Marraskuussa olin niin innoissani bloggaamisesta, että päätimme investoida uuteen kameraan. Sen käyttöä täällä vielä harjoitellaan, mutta aikamoinen harppaus kuvien laadussa on vanhaan kameraan verrattuna.

Joulukuussa 13 /17 postauksista käsitteli joulua, se kertoneekin sen, että rakastan joulua yli kaiken ja haluan viettää sitä mahdollisimman pitkään. Kuusi on vieläkin pystyssä ja kaikki koristeet talossa paikoillaan.

Semmoinen oli Syhinän 2014! Aika mukava vuosi <3

4 kommenttia:

  1. Syhinän vuosi on todellakin ollut "Aika mukava"! :) Kivoja juttuja tasaisesti pitkin vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän kaikkea sitä tälle vuodelle keksiikään! Elämä on aika siistiä :)

      Poista
  2. Oikein kivalle vaikuttaa vuotesi :) Olemme myös menossa NYCiin tammikuun lopussa, alkoi heti reissu kutkuttaa kun näin kuvasi sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, mahtavaa reissua teille! NYC on vaan niiiiiin ihana! Laitahan sitten blogiin matkakuvia :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.