tiistai 20. tammikuuta 2015

Sydämentykytyksiä

"Onko sinulla tuotteita joista olet haaveillut pitkään. Mikä valaisin, matto tai tuoli saa aina sydämesi läpättämään? Et kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hankkia sitä, syystä tai toisesta."

Sain Deko133-blogin Kristiinalta haasteen, jossa pyydetään listaamaan omat pitkäaikaishaaveet ja kertomaan miksi tyydyn vain ylimääräisiin sydämentykytyksiin enkä hanki näitä ihanuuksia omaksi. Tässäpä näitä tykytyksiä:


Kuvat: www.finnishdesignshop.fi

Ensimmäisenä tykytyksenä haluan mainita Eames RAR keinutuolin. Ihastuin tähän kalusteeseen jo kauan aikaa sitten, kun ensi kertaa näin sen muistaakseni Valkoinen Harmaja -blogissa. Siitä asti olen siitä haaveillut. Nykyisin keinutuolia näkee aika monessa blogissa, mutta en silti ole kyllästynyt siihen. Hinta ja "oikea" tarve ovat sanelleet sen, että kaluste pysyy edelleen vain tykytyksenä. Toinen tuolihaaveeni on Harri Koskisen suunnittelema K-tuoli, se ei mahdu olohuoneeseemme eikä hintakaan ole lompakkoni mukainen, mutta ihana se on! Olen haaveillut uusista ruokapöydän tuoleista ja mikäli lompakko antaisi myöden, niin Kartell Lizz Mat -tuolit muuttaisivat pöytämme ympärille. Kuusi tämmöistä ihanuutta maksaa yli 1300 €, joten vanhoilla tuoleilla mennään.

Valaisin tykytyksiä minulla on useita ja niin ikään raha sanelee sen, etteivät ne ole meille vielä muuttaneet. Yläkulman Ferm Livining Remix-peitto kuuluu myös liian kalliisiin haaveisiin. By Lassen Kubus -kyntteliköstä haaveilen aina joulun lähestyessä, mutta en ole saanut sitä koskaan hankituksi. Pienempi nelikynttiläinen olisi hinnaltaan vielä kohtuuden rajoissa.

Iittalan Vakka -säilytysrasia ja Hay Kaleido -tarjotin olisivat suhteellisen helposti hankittavissa, mutta jostain syystä ne eivät ole kotiini vielä päätyneet. Ehkä siksi, että en ole keksinyt niille "ihan pakko saada" -syytä tai että niiden käyttökohde on helposti korvattavissa edullisimmillakin tuotteilla.

Loppuyhteenvetona, sydämentykytys-esineet ovat vielä kaupassa vain ja ainoastaan rahan vuoksi. Olen saanut jo melkein perusteltua itselleni, miksi minun tarvitsee seuraavaksi ostaa kaksi(!) ihanaakin ihanampaa Artekin A110 -riippuvalaisinta ;)

Tämä haaste on kiertanyt jo paljon, mutta kokeillampas heittää se näille ihanille blogisteille:
Nuapurissa-blogin Maru
Cehcklist-blogin Heidi
Heinässä heiluvassa -blogin Laura

9 kommenttia:

  1. Ooo...ihania juttuja! K-tuoli on oma himotukseni kohde - harmi, ettei himo kohtaa lompakkoni kokoa ;) Kiitos haasteesta, mutta minäpä olen jo kerennyt samanmoisen toteuttaa. K-tuoli se sielläkin komeili!

    VastaaPoista
  2. Niin kauniin kollaasin olet tehnyt! Kubus saisi kotiutua meillekin muitta mutkitta, valkoisena. :D RAR taitaa olla muuten yksi harvoista design-jutuista, joissa olen kääntänyt pääni: ennen en siitä tykännyt, mutta kun näin viime kesänä sellaisen Kalajoen messuilla, niin mieli muuttui. Mustana, kiitos! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kollaasi! Minäkin tein haasteen, oli ihana haaveilla hetki arjen keskellä :) käy kurkistamassa www.sweetlivingandthings.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania tykytyksiä! <3 Vastaan haasteeseen mielelläni - mulla onkin tykytyksen kohteita aika paljon, joten joutunee mietiskelemään valintoja ihan kunnolla! :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.