lauantai 3. toukokuuta 2014

Keittiön verhojen suunnittelua

Keittiöstämme puuttuu edelleen verhot. Välillä en halua sinne verhoja ollenkaan ja sitten taas alankin niitä kaipaamaan. Keittiössä on kapea ja korkea ikkuna, enkä ole keksinyt millaiset verhot siihen sopisivat parhaiten.


Olen miettinyt joko pitkiä sivuverhoja (kuten kaikissa ikkunoissamme on) tai sitten suoraa kappaa. Sivuverhot eivät ehkä olisi tuossa ikkunassa ne kaikkein kätevimmät (apk heti vieressä), mutta en ole oiken kappa-ihminen. Kummin vain, uskon kuitenkin, että verho toisi tilaan kodikkuutta ja pehmeyttä. Verhon väri ei mielestäni voi olla muu kuin valkoinen, koska se tulee kultaiselle seinälle. Vai voisiko?




Toisaalta tuommoinen kapea ja suora kappa ei voi hirmuisen kallis olla, vaikka kyllästyisinkin siihen nopeasti. Ehkä pitäisi rohkeasti käydä hakemassa. Ikkunassa ei ole edes verhotankoa, koska minusta se näyttäisi aika yksinäiselle ilman verhoa. Laskosverhoa en halua, koska se on liian romanttinen minun mieleeni. Myös paneliverhot ovat aikalailla poissuljettu, ne olivat jotenkin liian pinnalla 2000-luvun alussa ja olen niihin totaalisen kyllästynyt. (Vanhassa kodissa oli paneliverhot melkein joka ikkunassa.)

Mattoakin kaipaan tilaan ja kerran jo ostinkin, mutta vein sen takaisin :D Tykkään laattalattian ulkonäöstä, mutta kivempi olisi kipitellä matto varpaiden alla. Mutta jospa nyt ensin ratkaisen verho-asian ja mietin mattoa sitten myöhemmin.

Minkä tyyliset verhot sinusta tähän ikkunaan sopisi parhaiten?

11 kommenttia:

  1. Mitä jos laittaisi sivuverhon vain toiselle puolelle? Voihan verhon vaikka asetella vaikka niin että kangasta on koko ikkunan leveydeltä ylhäältä ja "helman" laittaa verhopidikkeeseen (seinään tai vain verhoon kiinnitettävään). Tosin tuollainen asettelu on heti paljon romattisempi. Valkoinen sopii varmasti, voihan siinäkin leikitellä kankaan ulkonäöllä, kiiltävä, matta, rouhea...harmaa menisi värinä varmasti myös, mutta valkoinen on aina ihanan raikas.

    VastaaPoista
  2. Sivuverhoja kannatan minä! :D Ja olin tuota samaa sanomassa kuin Nino, näyttäisi varmasti kivalta sekin vaihtoehto jos verho olisi vain toisella puolen ikkunaa. Voisi olla ihan suoranakin siinä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Nino ja Kristiina ideasta! En ollut ajatellut toispuoleista verhoa, mutta miksipä ei. Ehkä kuiten suorana, koska sidottu olisi tosiaan ehkä liian romanttinen. Täytyykin oikein vakavasti harkita tätä vaihtoehtoa :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis keittiö! Itse harkitsisin valelaskosverhoa, voisi sopia tulaan mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietiskelin sitäkin vaihtoehtoa, mutta jotenkin kaikki vekit ja laskokset näyttävät minusta hirmuisen romanttisille :) Toisaalta jos kangas olisi hyvin yksinkertainen niin laskokset toisivat siihen jotain jujua kuitenkin.

      Poista
  5. Vaikket laskosverhoa haluakaan, niin ehdotan silti (koska omasta mielestäni semmoinen tuohon sopisi niiiiin hyvin, hih) :D Esim. tällainen: http://www.ellos.fi/himla/ebba-laskosverho/337826?extcmp=04_FI_AFFILIATE_TD&tduid=7d5deeeb9ea4df20e97edbe637cda976

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta! Tuo laskosverho on kyllä todella kaunis. Nyt on kaksi ääntä toispuoleiselle sivuverholle ja kaksi laskos-/valelaskosverholle :) Molemmat ovat kyllä hyviä vauihtoehtoja.

      Poista
  6. Minusta toispuoleinen verho vaikuttaisi jotenkin "orvolta". Entä valerullaverho ilman mitään nauhasysteemejä. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rullaverhokin voisi olla hauska tuossa, en sitä ollut ajatellutkaan. Ja jos jättäisikin narun, mutta jollain kivalla värillä :)

      Poista
  7. Laskosverhon kangashan voisi olla jotain "modernimpaa" kangasta jolloin ei ainakaan tulisi romanttinen fiilis. Laskosverho nimittäin sopisi malliltaan niin hyvin tuohon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vähän googlailin laskosverhoja, mutta en äkkiseltään keksinyt mikä olisi sopiva kangas. Ehkä joku hieman läpinäkyvä, koska ikkunan muoto on niin kiva. Mutta se menee hieman taas romanttisemmaksi kuin peittävä ja sileä kangas.

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.