sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

First aid

Vietimme eilen naistenpäivää rakkaan ystäväni kanssa ja ilta venyi pikkutunneille asti. Pinkkiä skumppaa meni ehkä yksi lasillinen liikaa ja tänään on ollut päänsärkylääkkeelle tarvetta. Mutta ei se haittaa, koska ilta oli erittäin mukava! Ihanaa oli tavata tuttuja, tanssia jalat mustelmille ja kompuroida yöllä pizzalaatikko kainalossa taksiin <3

Viikon takaiselta shoppailureissulta löytyi kivan näköinen laatikko lääkkeille ja ensiaputarvikkeille. Tähän asti ne ovat lojuneet kaapissa sikin sokin, mutta nyt minulla on ilo säilöä niitä tässä kauniissa puisessa laatikossa.



Laatikko on riittävän suuri, jotta kaikki tarpeellinen mahtuu sinne hyvin. Lasinen kansi on oivallinen, näkee heti onko laatikossa tarvittavaa. Syvyyden puolesta boksi mahtuu keittiön yläkaapin hyllylle.

Tänään oli tarkoitus kuvailla kotia ihanassa auringonpaisteessa, mutta kamera painoi ihan liikaa ja tyydyin näppäämään vain nämä pari kuvaa päänsärkylääkettä etsiessäni. Toivotaan että saadaan kaunis sää koko ensi viikolle, jospa sitten saisin jotain sisustuksellisia kuvia tänne blogiin. Nyt täytyy hetkeksi sulkea silmät ja yrittää ladata akkuja työviikkoa varten.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.