tiistai 27. elokuuta 2013

Tilastotietoa

Perustin Syhinän kolme kuukautta sitten. Olin pohtinut blogia jonkin aikaa, se vaikutti mukavalle harrastukselle jossa pääsee kehittämään itseään ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Tavoitteenani oli kehittää kirjoittamis- ja valokuvaamistaitoja ja olenkin kehittynyt jonkin verran jo kolmessa kuukadessa, joten jotain hyötyä bloggamisesta on ollut.






Aiheena sisustus kiinnostaa ja seuraan kymmeniä sisustusblogeja, joten aika selkeä suunta se oli Syhinällekin. Ihan pelkkää sisustamista blogi ei kuitenkaan sisällä, mutta kotia suurin osa postauksista käsittelee.

Parasta koko hommassa ovat kommentit! Jotain aina läikähtää sisimmässä kun kirjaudun Bloggeriin ja näen että kommentteja on odottamassa. En voinut kuvitellakaan miten hyvälle tuntuu vuorovaikutus teidän kanssanne. En tiedä mitä kautta kukin on Syhinään eksynyt tai miksi on jäänyt lukijaksi. Nyt olisi ehkä oiva hetki jättää terkkuja, ideoita, kehitysehdotuksia tai mitä vain.

Kiitos että kävit, tavataan pian! <3

10 kommenttia:

  1. Minä löysin tänne kun olit jättänyt blogiini kommenttia :) Kommentit ovat tosiaan blogin suola <3 Kivaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
  2. Sinun blogiasi olen seurannut jo kauan ennen Syhinää, silloin eri nimimerkillä :)

    VastaaPoista
  3. Anonyyminä ja muistaessani allekirjoitin viestit niinkin omaperäisesti kuin H tai välillä Heesu :)
    Loin tunnukset vasta Syhinän yhteydessä. Pitäisi ehkä käydä tunnustamassa nimen vaihdos muillekin bloggareille =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H nimimerkillä kirjoitit blogiini, muistan muistan :) Ihana kuulla että olet ollut mukana jo pidempään :)

      Poista
  4. Mihinkäs mä lähtisin kun teillä on niin kaunista :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä ihan paras ja koukuttavin harrastus ikinä :) Kommentit ja se vuorovaikutus on niin parasta <3

    VastaaPoista
  6. Sitä ei voinut kuvitellakaan ennen kuin pääsi kokemaan itse :)

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla, että olet päässyt näin hienoon alkuun bloggaamisen kanssa. Kommentit ovat kyllä mainio piristys tässä harrastuksessa, melkein välttämätön innostuksen säilymisen kannalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu että Syhinä ei erotu joukosta millään tavalla, mutta lukijoita näyttää kuitenkin joka päivälle riittävän. Ja joskus kun iskee epätoivo, ettei tule mitään postattavaa, niin yksi kommentti ja taas syntyy tarinaa :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.