lauantai 16. elokuuta 2014

Uusi vierashuone

Työpaikan remontti saatiin perjantina suurin piirtein päätökseen ja viimeinkin olen ehtinyt olla kotona niin paljon, että olen voinut rauhassa kierrellä kameran kanssa. Kunhan saamme toimiston sisustettua, otan kameran sinnekin mukaan. Instagramissa vilauttelinkin jo mitä ihania tapetteja sinne on laitettu!

Tämän postauksen pääaihe on kuitenkin uusi vierashuoneemme. Joku aika sitten vaihdoimme makuuhuoneen ja vierashuoneen paikkaa keskenään ja se olikin hyvä muutos. Uusi vierashuone näyttää tältä:


Ainoat uudet hankinnat ovat Ikean mustavalkoiset tyynynpäälliset, muutoin huoneen sisustus on toteutettu olemassa olevilla asioilla. Myös vanha taulukehys sai uuden printin sisälleen. Yöpöytiä ei riittänyt molemmille reunoille, joten lykkäsin vanhan jalkalampun ikkunan vierelle. Minusta se tuo tilaan hauskaa epäsymmetriaa. Sängynpäätyseinä on maalattu hopealla Taika-maalilla ja pidän siitä kovasti. Sen seurana kiiltävä Luhtan päiväpeitto toimii kauniisti.












Huoneiden vaihtaminen oli monellakin tapaa viisas teko. Koska tästä huoneesta on suora näköyhteys olohuoneeseen ja keittiöön, niin tämän sängyn pitäisi olla aina viimeisen päälle pedattu. Vierashuone on niin harvakseltaan käytössä, että se pysyy helpommin siistinä. Myös erilaisia petauksia on kiva kokeilla, kun niitä ei heti illalla tarvitse purkaa. Meidän makuuhuoneemme siirtyessä syrjempäään on sängynpetaamisesta luistettu lähes kokonaan.

Pidin kyllä aiemmankin vierashuoneen sisustuksesta, mutta ei tämä uusikaan huono ole. Vanha vierashuone oli valkoisempi:



Pitäisi vaihdella useammin huoneiden funktioita, koska heti puraisi sisustuskärpänen ja koko kodin yleisilme siistiytyi ja muuttui viihtyisämmäksi.

Tätä kirjoittaessani löhöilen uuden lasiterassin sohvalla. Tästä akvaariosta tuli kerta heitolla koko perheen suosikki tila! Seuraavana aurinkoisena päivänä kuvailen teille lasiterassin sisustusta, mutta nyt nautin laiskasta lauantaista täällä, kissakaverit kainalossa. Kivaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kauniisti sisustettu, tykkään tummemmasta lookista! <3 Hopeinen päätyseinä on ihana, ja antaa kerrassaan hyvän tuen monenlaisille stailausvaihtoehdoille! Itsekin pyörittelin käsissäni noita samoja Ikean tyynynpäällisiä, mutta päädyin viime tingassa valitsemaan meidän vierashuoneeseen sitten ne neulosmaisemmat versiot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin en voinut kävellä noiden tyynyjen ohi hinnan vuoksi, olivat niin halvat ja mukavan värikkäät :) Nykyisessa makuuhuoneessamme kaikki seinät ovat valkoiset ja haaveilin tuota hopeaa Taika-maalia sinnekin. Onnistuisikohan sillä maalata vaakaraitaa..

      Poista
  2. Muutos on kyllä kiva! :)

    Ja VAU tuo taulu! Tykkään ihan älyttömästi, onko kuva printattu vai mistä tollasia saa!??!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva on printattu Suhtterstock.com-kuvapankista ja muistaakseni käsittelin sitä hieman. Kuvapankeista löytyy välillä ihan kivoja ja persoonallisempiakin kuvia :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.