torstai 5. joulukuuta 2013

Ihana Brownies-ohje

Teimme eilen pikkusisko#3 kanssa maailman parhaita Brownieita! Ja vaikka kuinka yritin, en saanut yhtään onnistunutta kuvaa aikaiseksi, ruokakuvaus on minusta hirmuisen vaikeaa ja varsinkin ruskean brownien kuvaus :D

Söimme ensin päivälliseksi ihanaa kana-vuohenjuustosalaattia lämpimän Ciabattan kanssa ja jälkiruuaksi isot annokset Brownieta vaniljajäätelön kera.



Vaikka kuvien perusteella ei uskoisi, niin tämä herkku on aivan täydellisen hyvää! (Voiko muuta ollakkaan kun katsoo suklaan, voin ja pähkinöiden määrää?) Tässäpä ohje tähän taivaalliseen herkkuun:

200 g voita
200 g taloussuklaata
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
100 g maitosuklaata
100 g hasselpähkinöitä
3 kpl munia
3 dl sokeria

Sulata paloiteltu taloussuklaa ja voi vesihauteessa. Paloittele sillä aikaa maitosuklaa ja pähkinät. Vaahdota munat ja sokeri. Kaada hieman jäähtynyt suklaavoiseos munavaahtoon ja kääntele varovaisesti. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään ja siivilöi ne suklaamunaseokseen. Sekoita tasaiseksi, mutta mahdollisimman vähän. Lopuksi kääntele sekaan paloitellut maitosuklaa ja pähkinät. Paista 175 asteessa noin puolituntia. (Mitä korkeareunaisempi vuoka, sitä pehmeämpi suklaasydän.)


Tuoreeltaan Brownie on pinnalta rapea ja keskeltä ihanan pehmeä (viimeinen kuva), mutta jääkaapissa se jähmettyy ja siitä voi kylmänä leikata siistejä paloja (keskimmäinen kuva). Vaniljajäätelö on Brownien paras kaveri ja annoksen voi koristella mansikkakastikkeella tai vaikkapa hedelmäsalaatilla.

Itsenäisyyspäivän vietämme parhaan kaverimme luona grillaten lounaaksi takkamakkaraa ja illaksi valmistamme Karjalanpaistia. Torttuja ja glögiä unohtamatta!

Rauhallista itsenäisyyspäivää <3

4 kommenttia:

  1. Nam! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voihan nam! Brownies on mun yksi lemppareimmista jälkkäreistä:P Blogissani on sinulle haaste: http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/2013/12/haaste-laukun-sisalto.html

    VastaaPoista
  4. Brownies on kyllä jotain niiiin hyvää :) Kiitos haasteesta <3

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.