lauantai 26. joulukuuta 2015

Mukavaa joulun jatkoa!

Täällä on ollut ihana joulu, toivottavasti sielläkin! Huomasin juuri, että kamera on viettänyt joulunsa aika yksin ja kovin paljoa kuvia en ole muistanut ottaa. Sehän kertoo tietysti siitä, että on ollut paljon muuta puuhaa. Sain isosiskoni meille aatonaattona yökylään ja kun mieheni lähti aattona aamuviideltä töihin niin me nukuimme siskon kanssa pitkään. Herättyämme söimme superhyvää joulupuuroa yhtä pitkään. Kynttilän valossa joululauluja kuunnellen.

Pitarista saapumisen jälkeen Raskasta joulua on soinut täällä nonstopina ja kynttilät palaneet jatkuvasti. Kynttilänvalo on kauneinta mitä tiedän, kun koti hieman hämärtyy ja maisema tasoittuu ikkunoiden takana.

Aattona menimme vanhempieni kotiin syömään ja jakamaan lahjat. Minusta on tärkeää viettää joulu yhdessä nuorempien sisarusteni kanssa. Joulu on lasten juhla ja niin kauan kun pikkuiset ovat pikkuisia niin haluan viettää joulun heidän kanssaan. Mikään ei tee isosiskoa onnellisemmaksi kuin pikkusisarusten riemu <3 Yhdestä paketista paljastui Posse-Bileboksi-peli ja siitä riitti melskettä monta tuntia! Koska meitä lapsia on niin monta, saamme hyvät joukkueet aikaiseksi ja pelit ovat ihan mahtavia tällä porukalla.

Eilen mihen vanhemmat tulivat meille syömään ja viettämään joulua. Olin kokkaillut koko aamupäivän ja pöydässä tulikin sitten istuttua vielä pari tuntia. Nyt alkaa tuntumaan, että on tullut syötyä ihan superpaljon ja tänään aamupalaksi maistuikin jo perinteinen kaurapuuro. Eilisen illan makoilin sohvalla joulupukin tuoman kirjan kanssa. Ihanan leppoisaa!

Tälle ja huomiselle ei ole sen suurempia suunnitelmia, lenkille jos pääsen niin se on jo saavutus. Kynttilät, joululaulut, sohva, kirja ja kissat, muuta ei joululomalla kuulukaan tehdä.

Mukavaa joulun jatkoa! <3

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein mukavalle. Mekin vietimme joulun sisaruksieni perheiden kanssa, niin kuin joka vuosi. Leppoisaa tapsanpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa joulun jälkeistä aikaa ja mukavaa loppuvuotta! <3

    VastaaPoista
  3. Ihalta kuulostaa. Täällä on myös pelattu paljon pelejä nyt joulun aikana. Mukavia välipäiviä ja uutta vuotta!

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.