maanantai 20. tammikuuta 2014

Helppo Moussaka

Kokeilimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa tehdä Moussakaa ja siitä tuli oikein hyvää! En ole koskaan ostanut munakoisoa kaupasta, saatikka valmistanut siitä mitään. Välillä haluamme kokeilla uusia reseptejä ja Moussaka valikoitui ruokalistalle ihan sattumalta.



Ruokakuvaaminen on edelleen maailman vaikein asia, mutta ruuassahan maku on ulkonäköä tärkeämpää. Ja kuvaamallahan sitä oppii.

Luulen, että Moussakaa ei syödä ihan joka pöydässä niin tällä yksinkertaistetulla ohjeella rohkeasti kokeilemaan:

400 g lampaan jauhelihaa
1–2 sipulia
500–700 g tomaattimurskaa
2–3 valkosipulin kynttä
1–2 munakoisoa (n. 600 g)
100–150 g pakastepinaattia
250 g juustoraastetta
Timjamia, suolaa, chiliä ja mustapippuria

Ruskista jauheliha. Lisää joukkoon kuutioitu sipuli ja valkosipulinkynnet hienonnettuina. Anna sipuleiden pehmetä jauhelihan rasvassa. Lisää mausteita (reilulla kädellä) sekä tomaattimurska ja hauduta noin vartti.

Leikkaa munakoisot pituussuunnassa noin puolen sentin siivuiksi. Voitele ne molemmin puolin öljyllä ja paista pannulla noin kaksi minuuttia kummaltakin puolelta.

Kokoa moussaka vuokaan kerroksittain. Pohjalle kastiketta, sen päälle kerros munakoisoa, jonka päälle kerros kohmeista pinaattia ja viimeiseksi juustoraastekerros. Toista kaikki kerrokset uudelleen siten, että juustoraaste jää päällimmäiseksi.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa 15–20 minuuttia.

Hyvää, helppoa ja hieman erilaista!

2 kommenttia:

  1. Olet oikeassa - meilläkään ei olla kotona moussakaa koskaan valmistettu, vain reissun päällä syöty! Tällä ohjeella taidan kuitenkin lähteä viikonloppuna kokeilemaan.

    Kiitos muutoinkin super inspiroivasta blogista! Tänään vasta tänne ensimmäistä kertaa löysin ja pidän blogin tyylistä kovasti; sopivasti kaikkea, selkeät kuvat eikä liikaa mitään. Huippua! Jään varmasti linjoille :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla, ihan hyvää tuli! :)

    Kiitos ihanasta kommentistasi, aiheutit erittäin hyvän mielen minulle! Tulenkin vastavierailulle sinun blogiisi.

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.