perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiainen

Joulun runsaus sai väistyä, tilalle kaipasin selkeyttä ja vähäeleisyyttä. Karsin joulun lisäksi kaikkea muutakin koristusta vähäisemmäksi, jopa sohvatyynyjen määrää. Tällä pelkistetyllä linjalla mennään lopputalvi. Tekisi tosin mieli hankkia jokin uusi viherkasvi olohuoneeseen tuomaan jo keväistä raikkautta. Vaikka täällä pakkanen paukkuu yli kahdessakympissä ja maa on pitkästäaikaa valkoinen, niin mieli on jo hieman keväisissä tunnelmissa. Vaikka olen 101% jouluhömppä, niin ihan viimeistään loppiaisena saa kaikki jouluun liittyvä väistyä. Ehkä olenkin joulunodottajahömppä, sillä alan koristella kotia jo marraskuussa. Joulussa parasta on kyllä juurikin se odotus joka huipentuu aattoon. Sen jälkeen joulu on ohi.

Jossain joulunpyhinä laitoimme olohuoneen seinälle kolmanne lokerohyllyn, joka löytyi kaapin pohjalta. Joulun ajan lokeroissa vallitsi kaaottinen joulurunsaus, joka nyt pelkistyi mustavalkoiseksi ja minimalistiseksi. Jokin siro ja roikkuva viherkasvi sopisi lokeroihin sitten keväällä. Tulppaani-kausi on startannut ja joka viikko kaupasta muuttaa meille uusi kimppu. Tulppaanit ovat minusta ihanimpia leikkoja!

Tämän päivän suunnitelmissa on mennä kaveriporukalla ravintolaan syömään hyvin ja huomenna kokoonnumme sisaruslauman kanssa meille peli-iltaan. Jos pakkanen edes hieman laskee, niin kylpytynnyrin lämmitys on myös viikonlopun suunnitelmissa. Nyt menen rapsimaan viimeiset ikkunatähdet kaappiin odottamaan ensi joulua. Rentoa loppiaista!

2 kommenttia:

  1. Ihana raikkaita kuvia! :) <3 Meillä nököttää vielä kaikki joulujutut paikoillaan. Nuuttina sitten siivoillaan ne pois. Vaan voi hitto tuota pakkasta, minä jäin kotiin jumiin kun auto ei käynnistynyt! Mur!

    VastaaPoista
  2. Kaunista!
    Meillä näköjään ollu samat suunnitelmat ;) Olipa hauska pelata isolla porukalla. Tänään taidetaan ottaa uusiksi.

    Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.