torstai 26. marraskuuta 2015

Todellinen diy!

Olen huono askartelemaan, sakset eivät tahdo kädessä toimia, niin kuin vasara ja saha. Se, että pystyn rakentamaan pöydän, terassin taikka portaat, ei tarkoita sitä, että osaisin askarrella. Jotenkin minulla ei hermo riitä sellaiseen, missä puolikkaalla millilläkin on väliä. En myöskään osaa ommella tai tehdä mitään käsitöitä.

Ette uskokaan, kuinka kovin ihailen heitä, joiden käsissä syntyy villasukkia, ovikransseja, kuusen koristeita ja aivan mitä tahansa! Olen aina halunnut osata tehdä kaikkea sellaista, olen aina halunnut olla diy-ihminen! Mutta ei. Pienestä pitäen olen ollut puukässässä, ala-asteellakin olin rättikässässä vain vajaa puoli vuotta.

Kuinkas sitten kävikään, kun oikein kovasti tahdoin! Tahdoin nimittäin himmelin. Ja tein nimittäin himmelin. Ihan itse ja yksin, ilman kenenkään apua.


Älkää ihan hirmuisen tarkasti katselko yksityiskohtia ja liitoksia. Kaukaa se kuitenkin näyttää ihan himmellille. Juuri sellaiselle kuin tahdoinkin! Ehkä menen ostamaan jouluksi viimeistellymmän yksilön, mutta ette usko tätä tunnetta. Sain aikaisiksi jotain tuollaista, mihin tarvitaan pikkutarkkaa näpertämistä ja hyviä hermoja :)

Jee, isona minustakin tulee diy-ihminen!

8 kommenttia:

  1. Siis ihan mahtava!! Tosi upea. Mäki haluun! :) Sitä paitsi kädenjälki saa todellakin näkyä, vaikkei sitä näissä kuvissa näykään :)

    VastaaPoista
  2. Ihan älyttömän hieno! Mäkin oon haaveillut tuommoisesta, mutta luulen ettei hermot kestä :) Mä suosin yleensä sellaisia helpppoja ja nopeita askarteluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin ihan varma, ettei minunkaan hermot kestä, mutta niimpäs vaan syntyi himmeli :)

      Poista
  3. Hienostihan sinulta diy-hommat sujuvat, himmeli on kaunis! :)

    VastaaPoista
  4. Siis Syhi, WAU! Olen ylpeä sinusta, siskoseni! <3 Voin niin kuvitella sinut tätä ahertamassa! :) Siitä tuli hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kissat ehtivät sen eilen jo kertaallen rikkoakin :D

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.