sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

"Nää ihmiset elää näin joka päivä"

"Askuuks ne oikeesti noin?" kysyi ystäväni pikkusisko ystävältäni, kun lukivat yhdessä blogiani. Ystäväni kertoi tämän minulle nauraen, mutta kysymys laittoi minut miettimään. Kyllä, me asumme juuri niin kuin blogi sen näyttää. En usko, että blogia pystyy perustamaan kulissille, ainakaan kolmeksi vuodeksi. Jossain vaiheessa siihen varmasti väsyy. Minulle Syhinä on rakas harrastus ja olen halunnut pitää sen helppona. Että jokaista kuvaa ja postausta varten ei tarvitse nähdä kamalasti vaivaa. Kuvaan teille meidän elämäämme, juuri sellaisena kuin sen itse koen.

Mietin, mikä aiheutti kysymyksen.

Se, että meillä on uusi talo?
Meillä on myös talolaina, joka on saman suuruinen, kuin jos asuisimme vanhassa talossa. Raksa-aikana mieheni ei aina ehtinyt väliaikaiskotiimme nukkumaan, vaan hän omien töiden ohella rakensi meille tätä unelmiemme kotia. Kiitollisena ajattelen omaa ja mieheni isää, jotka ehdoitta auttoivat meitä tämän unelman saavuttamiseen. Toinen teki putkityöt ja toinen oli yleismies. Rahaa ja aikaa meni paljon, mutta me olemme sitä mieltä, että se kannatti!

Se, että meillä on "aina" siistiä?
Ei meillä aina ole siistiä, mutta suurimmaksi osaksi on. Jos keittiöön kerääntyy pino likaisia astioita, niiden koneeseen laittamiseen menee viisi minuuttia. Meillä saa istua ja löhöillä sohvalla, sillä sohvatyynyjen järjestämiseen menee minuutti. Rakastan yövieraita ja seuraavana päivänä vierassängyn petaamiseen menee pari minuuttia.

Se, että meillä on merkkituoteita?
Minä nyt vain satun pitämään Iittalan Nappuloista ja Pentikin maljakosta, molemmat saa parilla kympillä. Milk- ja Block-valaisimet olemme saaneet lahjaksi. Hayn Tray -pöytiin säästimme. Nämä ovat kuitenkin aika pieni osa sisustustamme, vaikka blogissa näkyvätkin usein. Juon kahvini Ikean 0,50 € maksavasta lasista ja rakastan kovin perintökalusteitamme. Rakastan kukkia, joten laitan mielelläni niihin vitosen viikossa.



Se, että ruoka on katettu kauniisti?
Samalla vaivalla taittelen servetit, kuin repäisisin talouspaperirullasta palat. Lämmitän yleensä itselleni kahvimaidon mikrossa, mutta vieraille voin yhtä hyvin kaivaa maidon vaahdottajan kaapista. Aikaa kuluu pari minuuttia enemmän. Olemme asuneet yhdessä lähes kymmenen vuotta, joten olemme ehtineet hankkia mieleisemme astiat.

Se, että meillä on lasiterassi tai kylpytynnyri?
Lasiterassiin säästimme pari vuotta rahaa. Emme todellakaan saaneet sitä tuosta noin vain. Mutta koska halusimme sen, niin teimme asioita sen eteen. Sen runko on meidän itsemme rakentama ja lasiseinät ja katto on tarkoin kilpailutettu. Kylpytynnyri on käytetty ja saimme sen miehen vanhemmilta, kun he halusivat siitä luopua.

Loppujen lopuksi, meillä asuu kaksi työssä käyvää aikuista, jotka haluavat laittaa kaikki rahansa ja aikansa asumiseen. Ja mielestäni aika tavalliseen asumiseen. Asuminen on omien valintojensa yhdistelmä :)

28 kommenttia:

  1. Aivan loistava postaus!! Oli pakko lukea kahteen kertaan ja nyökytellä samalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaan moni sisustusbloggaaja saa hämmästelyjä osakseen :)

      Poista
  2. Siis täysin samaa mieltä edellisen kanssa! Loistava postaus ja monen monta samaa ajatusta välillä käyn läpi myös itse. Ihmiset ovat erilaisia ja osa haluaa laittaa aikansa ja rahansa esim muotijuttuihin/vaatteisiin ja osa (kuten meidänkin perhe) laittaa liikenevän vapaa-aikansa ja euronsa kiinni kotiin. Kumpikaan ei ole toistaan parempi.Ja aina se ei todellakaan ole rahasta (tai ajastakaan) kiinni, vaan enemmänkin siitä mitä pitää itselleen mieluisimpana. Niin hienosti kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi! Minun kyllä joskus kannattaisi laittaa jokunen euro vaatteisiinkin, mutta ei malta :D

      Poista
  3. Mukava postaus. Elämä on usein valintoja ja kahden aikuisen koti ei tosiaan välttämättä vaadi lavastusta kuvaamista varten, varsinkaan jos yleensä asutaan siististi ja halutaan joka tapauksessa panostaa omaan viihtyvyyteen. Sohvatyynyjen oikaisua tai sängyn petaamista en lavastamiseksi edes kutsuisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä yllätyn itsekin, millaisen kaaoksen kaksikin ihmistä voi saada aikaan :D Mutta tyypillisesti elämme aika siivosti.

      Poista
  4. Amen! Sinä ja muut kommentoijat sen hyvin sanoivatkin. :) Hyvä, että toit esille sen, että hienot asiat elämässä eivät suinkaan tule ilmaiseksi - niiden eteen pitää nähdä vaivaa ja tehdä töitä. Siltä pohjalta suomalaisille tyypillinen naapurikateus on useimmiten aiheetonta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Naapurikateus ja kateus ylipäänsä on minusta todella kummallinen asia! Uudesta autostakin joku on varmasti katellinen, vaikka auto on pankin aika monta vuotta :D

      Poista
  5. Todella hyvä postaus ja juuri näin!! Jokainen valitsee tiensä ja on se kumma miten ihmiset aina luulevat, että bloggaajat saavat asiat sormiaan napsauttamalla. Ei ymmärrä!

    Ihana koti ja te elätte juuri niin kuin haluatte <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ihanasta kommentista <3 Ei todellakaan ole tullut sormia napsauttamalla mikään tähän huusholliin, voi kun olisikin :D

      Poista
  6. Niin...? Eipä kait kukaan estä, jos joku haluaa rakentaa itse itselleen talon, ja kertoo siitä sitten omassa talo-blogissaan? Meillä vielä rakentaminen vähän kesken, mutta tämä yksi kokeilu kyllä riitti. Ja lapsiperheessä meilläkin voi paikat olla välillä vähän sekaisin. Ennen valokuvien ottamista blogiin pitää ehkä vähän siivoilla. Mutta pitää sitä siivoilla toki ihan muutenkin, sellaista taloa ei ole vielä keksittykään (?), joka siivoaisi itse itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin aivan mahtava itsensä siivoava talo! Ehkä rakennamme sellaisen sitten seuraavaksi ;) Mutta tosiaan, ei minuakaan hirmuisesti huvita uutta taloa alkaa rakentamaa, on tässä ollut niin kova työ.

      Poista
  7. Oli mukava lukea ja samaistuin moneen asiaan <3

    Meilläkin mies teki työn ohella kodin meille ja molempien isät olivat apuna aina kun kerkesivät. Iskä teki putkityöt. Todella suuri apua oli kaikista läheisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu, ei edes sisustusbloggaja saa taloa ilmaiseksi ja itsestään :D

      Poista
  8. Hyvä postaus. Voin yhtyä ajatuksiisi. Aurinkoista viikonloppu!

    VastaaPoista
  9. Hei, sulla on nuo Genelecin kajarit. Missä koossa? Onko ne G1 vai G2? Oletko ollut tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taitavat olla malliltaan 8030. Ei siis ihan uusimmat, mutta edelleen kauniit ja hyvät. Olemme olleet niihin todella tyytyväisiä, enkä ehkä merkkiä enää vaihtaisikaan :)

      Poista
  10. Mistä liikkeestä tuo ihana olohuoneen matto on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on kotkalaisesta Matto Julinilta. Pieni paikallinen mattokauppa, mutta myyjä sanoi, että tämä on ihan yleinen merkiltään, joten voisi löytyä muualtakin :)

      Poista
  11. Ihastuttava kirjoitus!! <3
    Ekaa kertaa olen blogissasi ja itseasiassa löysin perille etsiessäni inpiraatiokuvia meidän eteiseen. Yksi eteiskuva siis löytyy blogistani lähdetiedon kanssa, mutta halutessasi informoi vain niin voin sen poistaakin.

    Iloa kevääseen, terkuin: Tanja

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.