sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

"Moottorikelkkailu nainen"

Seurailen aika tarkasti sitä, millaisilla hakusanoilla Syhinään päädytään. Niistä saa hyviä vinkkejä siitä, mitä voisi postailla ja mitkä aiheet kiinnostavat. Tyypilliset hakusanat liittyvät luonnollisesti kotiin, pihaan ja sisustamiseen, mutta kummallisia poikkeuksiakin löytyy, hauskin viimeaikainen on ehkäpä "lompakon sisältö".


Täällä etelässäkin on ollut aika kivasti lunta helmikuussa ja se lienee tuonut kävijöitä blogiin kelkkailuun liittyvillä hakusanoilla, kuten "moottorikelkkailu nainen" ja "naiselle sopiva moottorikelkka". Kovin montaa kelkka-aiheista postausta ei blogista löydy, mutta silti Google heittää tänne, joten ehkä yksi moottorikelkkapostaus talvessa on paikallaan.

Minulla on ollut moottorikelkka jo monta vuotta. Ensimmäinen kelkkani oli vanhempi Polaris XC, jonka romutin lunastuskuntoon. Sen jälkeen hankin Arctic Cat F6 -kelkan, joka asustelee meillä edelleen. Molemmat pelit ovat olleet oikein hyviä naisen käyttöön. Tiedä sitten mitä ominaisuuksia naisella pitäisi olla verrattuna miehiin :D Itse pidän tärkeänä, että kelkassa on pakki, sillä pienikokoisena naisena, kelkan kääntäminen tai pahasta paikasta pois pääseminen ei käsin nykimällä ole helpoimmasta päästä. Sähköstartti olisi plussaa, mutta kyllä minä saan catin nykimälläkin käyntiin, tosin aika monta kertaa pitää nykäistä.

Kelkkailu on ihan mahtava harrastus, sekä miehille että naisille. Reitit kulkevat kauniissa lumimaisemissa ja maisemat vaihtuvat tiuhaan. Ajamme aina jonkinmoisella porukalla ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää aikaa ystävien kanssa luonnossa. Olemme käyneet kelkkoinemme sekä Levillä että Tahkolla ja sillä tavalla ehtii nähdä kohteen muutamassa päivässä jo tosi hyvin. Hiihtämällä jää monta upeaa paikkaa näkemättä.

Moottorikelkkailu on extremeurheilulaji, joten loukkaantumisen riski on suuri, mutta eiköhän tilastollisesti kuitenkin suurempi vaara vaani auton ratissa. Olen loukkaantunut pari kertaa ja saanut muutaman aivotärähdyksenkin, mutta en silti lopettaisi tätä mukavaa harrastusta. Vauhtia, kavereita ja kaunis luonto <3

Suosittelen jokaisen kokeilemaan edes kerran elämässään! Ja vakuutan, että tämä laji sopii ihan yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.

3 kommenttia:

  1. :) olipa yllätys törmätä lifiessä kelkka-aiheiseen postaukseen! Moottorikelkkaikeva nainen on vähän tabu. Itse en temppuilua harrasta, lähinnä käytän kelkkaa paikasta a paikkaan b pääsyssä. Välillä pitää toki vähän umpisessa ajella ;) täytyypä selailla blogiasi pidemmälle!

    Www.adventurelandlapland.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin tosiaan törmää naiseen, jolla olisi oma kelkka. Täällä etelässä kelkka on vain lelu, sillä ei todellakaan pääse paikasta a paikkaan b :D Kiva kun tulit vierailulle blogiini!

      Poista
  2. Minäkin pääsin tässä ihan hiljattain piitkästä aikaa kelkkailemaan, josta olin haaveillut jo kauan. Olin siis moottorikelkkasafarilla Isolla-Syötteellä, ja alla oli uudenkarhea Lynx 600:nen. Oli kyllä tosi kivaa.

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.