Olemme haaveilleet tästä upeasta rantatontista, joka tulla tupsahti myyntiin tuohon lähelle. Hinta on ainoa, joka meitä arveluttaa, muuten olismme tontin jo ostaneet. Tontti ei ehkä sinällään ole kallis laatuunsa nähden, mutta köyhälle kaikki on kallista. Meillä on nykyisestä talosta lainaa jäljellä ihan reilusti ja tonttia varten pitäisi ottaa 120 000 € lisää. Olen yrittänyt järkeillä asiaa joka suunnasta, mutta en vain osaa objektiivisesti ajatella, missä menee vielä järjellinen lainan raja.
Jos ottaisimme tonttilainan ja saisimme tästä talosta optimistisesti sen mitä luulemme ja maksaisimme samantien tonttilainan pois, meille jäisi aika hyvin rahaa uuden talon rakentamiseen, mutta ei han riittävästi. Joten tonttilainasta pitäisi jättää maksamatta vähän, jolloin kokonaislainamme nousisi ja takaisinmaksuaika lisääntyisi muutamalla vuodella.
Olen tulossa hulluksi, kun pohdin tätä asiaa niin paljon! Toisaalta pari vuotta sinne tai tänne, mutta toisaalta niin hitsin paljon rahaa. Meidän nykyinen lainasummakin on jo niin paljon! Toisaalta taas meillä olisi upouusi talo merenrantatontilla. Ja jos sen myisimme, olisimme velattomia ja meillä olisi riihikuivaa käteistä, mutta eihän sitä todellakaan sitten myydä! Vaan asumme siellä elämämme loppuun asti ja makselemme lainaa pois vielä noin 15 vuotta eteenpäin.
Se mikä tässä myös saa miettimään on se, että jos myisimme nyt talomme pois ja rakentaisimme samantyylisen talon kaupungin vuokratontille, meille jäisi velkaa vain muutamalle vuodelle.
Maksaako unelmasta vai unelmoidako velattomuudesta?
"...missä menee vielä järjellinen lainan raja..."
VastaaPoistaTämä on varmasti asia, jota jokainen joutuu aina joskus pohtimaan, ja jos ei pohdi - kyllähän ne sen sitten pankista osaa kertoa. Siis sanamuodoilla "Eipä tullut nyt tällä kertaa myönteistä lainapäätöstä..." tai joku muu kohtelias sanamuotoilu, josta lainanhakija voi sitten päätellä, että ilmeisesti joku järjellinen lainan määrä olisi ollut joku pienempi summa.
Sopivaan lainamäärää miettiessä kannattaa varmaan miettiä, että mitä sitten jos korot nousee? Tai mitä sitten jos omaisuutta joudutaan myymään tappiolla (hyvänä esimerkkinä avioerotilanne, jonka varalta ei saa edes vakuutuksia...) Tapahtuipa elämässä mitä tahansa, niin lainamäärät pitäisi aina mitoittaa niin, että pieni pelivara on, ja että tilanteesta kuin tilanteesta silti selviää... Oma elämä ei saisi kaatua lainojen tai laina-asioissa tapahtuvien muutosten takia. Yksi muutos voi olla esimerkiksi korkomuutos.
Lainaahan voi ottaa myös esim. sijoitusasuntoja varten. Silloin puhutaan velkavivusta, ja jos rahavirrat kulkee esim. niin, että vuokralaiselta saatava vuokratuotto kattaa asunnon vastikkeet ja lainanlyhennykset, silloin omaa rahaa ei kulu ollenkaan. Mutta vuokra-asunto on jonain päivänä velaton.
Sen jälkeen siihen rinnalle voi ostaa uuden sijoitusasunnon samaa velkavipua käyttäen. Jolloin tässä toimintamallissa varmaan mitään lainan euromääräistä ylärajaa ei ole ollenkaan, koska ostettava asunto on aina lainan vakuutena, ja itse ei tarvitse etsiä lainan kuukausilyhennyksiin rahaa, koska se raha tulee vuokralaiselta. Jos tulee. Riskitöntä bisnestä ei tietysti ole olemassakaan, ja tässä kohtaa riskinä voi olla esim. se, että mitä jos vuokralainen ei maksakaan vuokriaan, ja pahimmassa tapauksessa tuhoaa asunnon. Ja on itse ihan varaton, eikä kykene korvaamaan...
Pankki antaa meille lainan kyllä. Sen verran on "omaisuutta" nykyisessä talossa, että se takaa meille tuon suuruisen lisälainan. Mutta silti mietityttää, että lainaa olisi taas puolet enemmän.
PoistaKuten vuokra-asuntokin, niin tavallaan rantatonttikin maksaa itse itsensä takaisin. Jos maksamme kaikki lainat pois esimerkiksi viidessätoista vuodessa ja myymme rantatalomme, voisi siitä haaveksia noin puolta miljoonaa käteistä...
Nämä on näitä, maailmaa mullistavia ongelmia :D
Ehkä lainaakin enemmän mietityttää se, että jaksaako taas rakentaa. Olemme nyt kymmenen vuotta remontoineet ja rakentaneet. Pikkuhiljaa alkaa jo riittämään. Tasainen ja tavallinen elämä on niin houkuttelevan helppoa.
Nuorena jaksaa😊 Tarttukaa kiinni vaan
VastaaPoistaSepäs se, kun ei olla enää ihan "ensiasunnonostajan" ikäisiä :D
PoistaAinakin profiilikuvasta päätellen ette ole vielä elämän ehtoopuolella ;) viitaten siis tuohon edelliseen kommenttiin. :D Eli hyvin ehtii, ja ikinä ei ole liian vanha tekemään jotain uutta! Lähemmäs 60-veet vanhempani alkoivat juuri rakentamaan jälleen yhtä vapaa-ajan asuntoa itselleen koska "kyllä me tääkin tarvitaan."
VastaaPoistaEli minä äänestän unelmien toteuttamisen puolesta! En tiedä ketään joka olisi katunut omakotitaloa meren rannalla, ja jos laina-aika silloin olisi 15 vuotta niin meikäläisen korvaan se kuulostaa varsin kohtuulliselta! Meillä oli sellainen hupsu haave, että kivan asunnon voisi saada 300-330k:lla jolloin ei menisi ihan kaikki lainat tappiin ja maksuaika taivaisiin, mutta sitten iski realiteetit naamaan ja tajuttiin, ettei tuolla rahalla saa kuin kivan ovenkahvan tai jonkun ihan oksukämpän. Pankista on lakki kourassa yritetty saada sitten mahdollisuuksia lähemmäs 400k:n kämppiä varten, joissa laina-aika sitten alkaa olla sitä 25 vuotta eikä niinkun mitään liikkumavaraa mihinkään suuntaan...ja saako silläkään mitään kivaa? No ei todellakaan. :'D Mutta sillä saa jotain mistä aloittaa eteneminen parempia asuntoja varten. Ollaan oltu sitä mieltä, että kerran sitä vaan elää ja kunhan lainan kuukausisumma on about sama ja järjellinen, niin eipä se arjessa tunnu onko sitä velkaa sata vai kolmesataa tonnia...sitten kun siltä tuntuu niin kämppä lihoiksi ja vapaaksi velkavankeudesta!
Vuokratonttia en itse edes miettisi, koska itse olen ainakin tottunut ajattelemaan, että se maapohja on yhtä arvokas kuin talokin, usein jopa arvokkaampi, ja suurin osa ostajista karsastaa vuokratontteja. Oma on aina oma. :) Mitä ikinä päätättekin tehdä, niin tsemppiä valinnan tekoon, se on aina kamalaa kun ei ihan tiedä pitäisikö ryhtyä johonkin vai ei!
Tehkää niinkuin sydän sanoo. <3 Minä mietin aina kaiken sitä kautta, jääkö kiikkustuolissa kaihertamaan, jos jotain asiaa ei tehnyt.. :)
VastaaPoista