tiistai 12. tammikuuta 2016

Vierashuoneen muutos

Niinhän siinä kävi, että sängynpääty sai lähtöpassit makuuhuoneestamme. Asia kuitenkin järjestyi sillä, että pääty pääsi asustelemaan vierashuoneeseen, sieltä se näkyy myös oleskelutiloihin. Omassa makuuhuoneessahan käydään vain nukkumassa, joten sängynpäätyhän olisi mennyt siellä ihan hukkaan ;)

Samalla kun soviteltiin sängynpäätyä uuteen paikkaan, päätin kokeilla vanhan yöpöydän korvaamista pienellä Hay Tray -pöydällä. Ja eikös vain, sopii siihen kuin nakutettuna? Joku aika sitten pohdin postauksen verran uutta pöytää tuohon ja olin jo kallistumassa mustaan, mutta eikös sittenkin valkoinen ole parempi?


Vierashuoneesta tuli kertaheitolla valmiimman näköinen vaikka ei se ennenkään ole keskeneräiselle näyttänyt. Kuitenkin sängynpääty tuo sinne ilmettä, niin paljon, että ihan kuin olisi tapahtunut  suurempikin muutos. Tältä siellä näytti siis aikaisemmin:


Seuraavaksi hankinnassa olisi suuret tyynyt, jotta petauksesta tulisi muhevampi. Jotenkin tuollainen epämääräinen kasa pikkutyynyjä ei miellytä kovinkaan paljon. En ole etsinnästä huolimatta löytänyt suurempia tyynyjä, joten jos sinulla on vinkata nettikauppaa, niin olisin iloinen.

12 kommenttia:

  1. On kyllä onnistunut lopputulos ja Hayn pöytä on aivan ihana, sopii minne vain. Mustakin sopisi toki hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vaikea päättää, pitäisikö tuohon tilata musta..

      Poista
  2. Ihana vierashuone! Kyllä tuolla kelpaa vieraiden majoittua :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva ja siis mikä toi sängynpääty on? Mistä? TOsi kivan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sängynpääty on itse nikkaroitu. Makuuhuoneen sängyn mittojen mukaan, mutta päätyikin vierashuoneeseen. Oli siis ennen näin:
      http://syhina.blogspot.fi/2015/12/uusi-sangynpaaty.html

      Poista
  4. Tuo kyllä yllättävän paljon ilmettä huoneeseen niinkin pieni asia kuin sängynpääty. Tosi kivan näköistä. Ja yöpöytä sopii kuin nakutettu!

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pienillä jutuilla saa tosi paljon viihtyisyyttä lisää.

      Poista
  5. Mun kommentti hävisi jonnekin.. Piti sanoa että hyvältä näyttää Tray tuossa sängyn vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeriin iski sensuuri? :D Alan olemaan itsekin sitä mieltä, että juuri tuo valkoinen Tray on hyvä tuohon!

      Poista
  6. No nyt on kauniit näkymät! <3 Minä löysin viime vuonna(kohan?) meille isot jättityynyt Jyskistä, eikä maksaneet silloin kuin 16 € kappale. Käytetään niitä tosin aika paljon sängyssä oleillessa ja ovat menneet vähän löttösiksi.. Mutta vierashuonekäytössä varmasti säilyttäisivät paremmin jämäkkyytensä!

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.