maanantai 26. helmikuuta 2018

Lastenhuoneen säilytysratkaisut




Tällä kertaa on vuorossa viimeinen nurkka lastenhuoneesta. Huoneessa vallitsee usein aikamoinen lelukaaos, joten koko huoneen kuvaaminen kerralla on osoittaunut mahdottomaksi :D
Täältä voit kurkata muut tähän huoneeseen liittyvät postaukset ›

Pojan ihana liikennematto odottaa pesulaan pääsyä ja tämä tummanharmaa on tilapäisratkaisuna.

Aiemmissa postauksissa olleiden Kallax-hyllyjen lisäksi huoneen kalustuksena on Ikean Stuva kaappi ja säilytyspenkki. Nuo ovat osoittaunuteet hyviksi hankinnoiksi, sillä ne imevät hurjan määrän tavaraa itseensä. Alunperin säilytyspenkkejä piti tulla kaksi rinnakkain, mutta epämääräisen kauppalapun johdosta toinen jäi ostamatta. Myöhemmin tuohon voisi hankkia ilman laatikkoa olevan penkin piirustuspöydäksi ja sen eteen pienen jakkaran.

Seinäkoukut ovat miehen askartelemat vanerista ja niissä on hyvä säilyttää monenmoista tavaraa, ulkohaalarista kirjastokassiin. Koukut ovat hyvät lastenhuoneessa sillä niihin saa nopeasti tökättyä asioita pois käsistä. Miten tuntuukin, että aina on kädet täynnä kun lapsen kanssa tulee tai lähtee.

Joulupukki toi pienet lyriikkataulut ja sommittelin ne kollaasiksi penkin yläpuolelle. Pojan huoneen sisustus alkaa olemaan enemmän more is more -tyyppinen, mutta minusta lastenhuone saa ollakin vaikka muu koti on minimalistisempi. Seinäkellokin oli pakko hankkia, sillä poika on todella innostunut kelloista <3

Seuraavksi pitäisi siirtää vierassänky pois pojan huoneesta, sille on uusi paikka varattuna pukeutumishuoneestamme. Sängyn siirto vaatii kahden lipaston tyhjentämisen ja siirtämisen, joten ihan pelkkä kantaminen ei ole tulossa. Meidän makuuhuoneemme kapea lipasto pääsee vierassängyn kanssa pukeutumishuoneeseen ja pukeutumishuoneen suurempi lipasto siirtyy makuuhuoneeseen. Tämä vaihtokauppa tekee varmasti hyvää myös makuuhuoneelle, sillä nykyinen lipasto ei ole oikein ollut sopiva sinne.

Tulevan muutoksen myötä pojan huoneeseen tulee enemmän tilaa ja sinne mahtuvat esimerkiksi rummut, jotka hän sai kummiltaan synttärilahjaksi :D Myös kolmipyöräinen ja keinuhevonen asustelevat milloin missäkin ja sitten nekin saavat omat paikkansa. Meinaa hiki tulla jo pelkästään tätä kirjoittaessa, sillä niin paljon tavaraa tuo yksivuotias jo omistaa.

Jospa menisin taas siivoamaan yhden nurkan. Reipasta viikkoa!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vauvasta taaperoksi – yksivuotissynttärit

Eilen meillä oli talo täynnä, kun juhlimme pojan yksivuotissyntäreitä. Jokainen äiti varmasti tietää, että tuntuu ihan pöhkölle, sillä vastahan tuo vauva putkahti maailmaan ja onkin yhtäkkiä jo vuoden vanha! Tämän hienon iän kunniaksi taaperoinen oppi myös kävelemään. Pidimme vain "pienet" juhlat lähimmäisille, vieraita oli melkein 40 :D Mutta tuommoinen määrä tulee helposti, sillä omassa perheessäni on jo 15 jäsentä. Siihen muut sukulaiset ja aikamoinen kansa onkin jo kasassa.



Kuten olen blogissa aiemminkin kertonut, niin minähän en osaa leipoa. Kaikki aina epäonnistuu, vaikka mitä olen yrittänyt. Pojan synttäreille otin taktiikan, että leivon tosi paljon kaikkea ja jos vaikka 30 % onnistuisi, niin pöydässä olisi jotain tarjolla. En tiedä mitä kummaa on tapahtunut, mutta kaikki leipomukset onnistuivat siinä määrin, että pääsivät pöytään asti. Kylläpä sitä kummeksuttiin ja kyseltiin missä on kääpiökokoinen banaanikakku ja laseista tarjoiltava suklaakakku.

Tarjolla sitten oli suolaiselta puolelta lohivoileipäkakku, kasvispiirakka, coctaipiirakoita munavoilla ja ruisnappeja kinkkutäytteellä. Makeaa oli täytekakun lisäksi sitruunamuffinseja, Nutellamuffinseja, valkosuklaarahkakakku, porkkanakakku sekä pipareita ja suklaata. Täytekakun tilasin valmiina ja toivoin siihen aiheeksi halipupua, sillä poikasen rakkain lelu on Pentikin pieni pupu.Täytekakku on työläin leipomus, siksi päätin helpottaa omaa kortilla olevaa aikaani ja kakun valmisti Ässän Suussasulavat.

Vähän haikeana siirryn vauva-ajasta taapero-aikaan, vaikka toisaalta on niin superihanaa nähdä kuinka poika kasvaa ja oppii joka viikko uusia asioita <3

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävänkihlajaispäivä

Hei ystäväiset, hyvää ystävänpäivää ruudun sille puolelle! <3


Minulla on ollut kiva päivä ja vielä on kivaa luvassa. Aamulla kävin kampaajalla ja kotimatkalla poikkesin ihanaan kahvilaan hakemaan mansikka-kuohuviinileivokset 14.2. kunniaksi. Ystävänpäivän lisäksi se on kihlajaispäivämme.

Illalla menemme vielä taaperodiskoon katsomaan Kattimatikaista. Poikanen saa viettää ensimmäisen ystävänpäivänsä serkkunsa kanssa tanssien :D Kaikenlaista hulinaa on muutenkin tiedossa tälle viikolle, sillä lauantaina juhlimme yksivuotissynttäreitä! Mihin minun pieni vauvani on kadonnut?

Viettäkäähän hauska päivä ystävien ja läheisten kanssa <3
Kuullaan!

torstai 1. helmikuuta 2018

Ihmiskoe: kuukausi ilman sokeria

Tein tammikuussa ihmiskokeen, olin täysin ilman sokeria, myös piilosokeria. Jätin luonnollisesti pois kaikki herkut, mutta myös jugurtit, sinapin, salaatinkastikkeet ja muut piilosokeria sisältävät tuotteet. Sokeriksi laskin ne, mitkä ainesosaluettelossa oli nimellä sokeri, hedelmäsokeri, siirappi tai mehutiiviste. En myöskään käyttänyt tuotteita joissa oli mitään makeutusaineita, mutta niitä en käytä muutenkaan.

Tämä kaikki sai alkunsa siitä, että joulun jälkeen elin pelkällä suklaalla, ihan oikeasti! Tunnen itseni niin hyvin, että karkkipäivä ei toimi, koska joustan siitä aika mielivaltaisesti. Perustelen itselleni tosi hyvin, miksi juuri nyt tarvitsen karkkia, suklaata, lettuja, kakkua, pullaa tai vanukasta. Joten oli pakko tehdä niin radikaali päätös, että kaikki sokeri pois ja sillä sipuli.

Ensimmäinen viikko oli ihan hullu. Teki mieli niin paljon suklaata ja lettuja, että olisin voinut maksaa vaikka satasen yhdestä konvehdista. Toisella viikolla alkoivat kummalliset mieliteot, himoitsin vaikkapa pekonia, josta normaalisti en juurikaan välitä. Kolmannella viikolla alkoi helpottaa, mutta edelleen mieli teki kaikkea, pirtelöä, laskiaispullaa, korvapuustia, Nutellaa... Viimeinen viikko olikin yhtäkkiä aika helppo, se meni ajatuksella että "yksi viikko menee vaikka päällään seisten". Viimeisellä viikolla eniten teki mieli limpparia ja mehua.

Vaikeita hetkiä olivat juhlat ja kyläreissut, varsinkin kun äiti oli tehnyt korvapuusteja ja kaikki muut söivät niitä kaksin käsin. Myös illat olivat haastavia, sillä olen tunnesyöppö ja väsyneenä olisi tehnyt mieli käpertyä sohvan nurkkaan suklaalevyn kanssa.

No mitä hyötyjä huomasin? En nimittäin mitään! Joka paikassa luvataan, että paino tippuu, ihon kunto paranee ja lotossakin tulee voitto, mutta kaikki on ihan hölynpölyä. Mitään positiivista en huomannut tapahtuvan. Paino tippui parisen kiloa, mutta sitä ei näe peilistä eikä vaatteista, joten se lienee vain "sokeripöhö" mikä lähti, ei siis oikeaa laihtumista. Oliko kuukausi liian lyhyt aika muutoksen huomaamiseen, sitä en tiedä.

Huonoa huomasin sitten senkin edestä. Ärsytti! Kaikki oikeastaan ärsytti, varsinkin aluksi. En ajatellut muuta kuin herkkuja, joten omat ajatukset ahdistivat melkoisen paljon. Vierailu oli melkein mahdotonta, sillä yleisin kommentti oli "Ota vähän, vaikka puolikas pulla, ei siihen kukaan ole kuollut". Tunsin itseni epäkohteliaaksi kieltäytyessäni tarjoiluista. Myös saunaan, poreammeeseen ja kylpytynnyriin oli aika ankeaa mennä vesilasillisen kanssa. Halusin kuohuviiniä ja siideriä tai edes mehua. Laitoin veden sekaan pakastemansikoita, vähän helpotti :D

Kaksi kertaa menin ansaan, ekalla kerralla laitoin salaattiin tilkan Balsamicoa ja tokalla kerralla söin ravintolassa muutaman ranskalaisen kanssa ketsuppia. Nämä olivat hyvin pieniä määriä, mutta mokasin silti! En kuitenkaan usko, että näillä parilla grammalla oli vaikutusta lopputulokseen.

Nyt on tyhjä olo. Kaikki tämä kärsiminen ihan turhaan! Voihan se olla, että sisuskaluni kiittävät, mutta sitä kun ei näe päällepäin, niin kiitelkööt ihan yksinänsä. Miten jatkossa? Haluaisin osata olla karkkipäivä-ihminen, mutta en varmaan osaa. Totaalikieltäytyjäksi en enää koskaan ala, aika näyttää osaanko olla jatkossa edes kohtuullinen.

Ensimmäinen herkku jonka söin oli Runebergintorttu, hyvää se oli mutta ei oikein tuntunut miltään. Ei euforiaa siitä, että jes sokeria. Siinä se meni kahvin kanssa herkutellessa hyvässä seurassa, mutta olisi ollut ihan sama, mikä siinä kahvikupin kyljessä olisi ollut. 

Miksi muuten tammikuu pitää aina olla se kuukausi, kun ollaan kaikettomalla? Tammikuu on aika ankea jo ihan ilman ylimääräisiä ponnistelujakin. Mutta heipä hei ihana helmikuu, kylläpä sinua on odotettu!