lauantai 2. tammikuuta 2016

Nähtävää Pietarissa

Nautin suunnattomasti miljoonakaupunkien ihmisvilinästä ja Pietari lunasti paikkansa sydämessäni. Jos hieman vertailen viimeisimpiä matkakohteita, New Yorkia, Pariisia ja Pietaria, niin täytyy sanoa että Pietari taisi mennä kakkoseksi. New Yorkia on minkään kohteen vaikea ohittaa, niin huikea paikka se on. Pietari ja Pariisi ovat arkkitehtuuriltaan aika saman oloisia, eli todella kauniita. Pietarin keskusta on ehkä tiiviimpi kuin Pariisin ja tuntui, että ihan kuin Pietarissa olisi ollut enemmän porukkaa. Pariisissa toki on suurempia nähtävyyksiä ja ihmiset parveilivat niiden ympärillä, mutta Pietarin pääkadulla ihmisiä oli koko ajan tasaisesti. Pietari oli hyvin siisti ja puhdas, se yllätti minut positiivisesti. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hyvin pukeutuneita. Kaupungista jäi todella mahtipontinen ja toisaalta taas moderni fiilis, siinä missä Pariisissa oli vanhan ajan tuntua. Hienoja paikkoja kaikki ja mieluusti menisin kaikkiin uudelleen, mutta fakta on se, että Pietariin on helpoin ja halvin matkustaa.



Kiertelimme katselemassa eri nähtävyyksiä ulkoapäin, lyhyen reissun aikana emme halunneet uhrata päivää vain yhdelle kohteelle. Kävimme katsomassa Verikirkkoa sekä Iisakinkirkkoa, melkoisen hienoja olivat molemmat. Aikalailla eri laatua, kuin missään muualla olen nähnyt. Kultaa ja värejä oli käytetty runsaasti!



Käpsyttelimme Nevan rantaa pitkin ja ihailimme samalla eri nähtävyyksiä molemmin puolin jokea. Talvipalatsi oli mykistävän suuri ja komea! Hyvin erikoisen värinen, mutta täydellinen Pietariin.


Olemme jo pohtineet, mikä olisi sopiva ajankohta mennä uudelleen tähän ihanaan kaupunkiin. Ehkäpä keväällä joku viikonloppu :) Haluaisin käydä sisällä Talvipalatsissa ja olisi myös ihana käydä katsomassa vaikkapa balettia! Jo pelkästään pääkadulla käpsyttely on niin hieno kokemus, että ei välttämättä tarvitse olla kummempaa matkasuunnitelmaa Pietarin reissulle.

Jos miljoonakaupungit kiinnostavat, niin suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Pietarissa. Helppoa, nopeaa ja edullista, paljon nähtävää ja tehtävää. Ei siis oikeastaan ole yhtään syytä olla menemättä :)

14 kommenttia:

  1. Halusin vaan tulla sanomaan, että siellä lähiössä, mukavan puolitunnin venematkan kantosiipialuksella Pietarin keskuksesta päässä on tosi hieno paikka nimeltä Pietarhovi: palatsi, puisto ja mahtavan mahtavat suihkulähteet! Tosi kaunista ja tunnelmallista, olipa todellinen nautinto päästä hengailemaan sinne! Kevään loppupuolella vaan nuo suihkulähteet aloittavat toimintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pietarissa on kyllä niin paljon nähtävää, että useampi reissu pitää heittää :)

      Poista
  2. Hei!
    Kiitos kivasta jutusta ja upeista kuvista! Jospa minä saisin noilla ton isännän innostumaan Pietarin reissulle 😏.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta!
    T.Marja Kaukolasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Käytiin ajelemassa uuden kotinne ohi ja huomattiin, että meidän hyvä ystäväpariskunta rakentaa siihen ihan teidän viereen :)

      Poista
    2. Kiva kuulla,olenkin tavannut heidät,saadaan mukavat naapurit 😊!

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Itse kävin Pietarissa viimeksi toissa vuoden syksyllä laivaristeilyllä - sekin muuten on ihan mukava tapa matkustaa, ja yhtä helppoa kuin esim. Ruotsin risteilyt. Sitä aikaisemmasta Pietarin reissusta itselläni on jo 5 vuotta.

    Kyllä näistä kuvista ja kertomuksista jo alkaa itsellekin tulla matkakuumetta. Moskovassa en ole käynyt kertaakaan, mutta ehkäpä ensi kesänä mennään koko perheen voimin. Ehkä mennään ihan omalla autolla. Näkee sitten matkallakin jotain. Ja automatkalla Pietari on sopiva välipysäkki, siitä on sitten reilut 700 km vielä Moskovaan matkaa. Ja kun valuutan vaihtokurssit on nyt näinkin suotuisat, voi ottaa vaikka vähän hienomman hotellin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risteilyä mekin pohdimme ensin, mutta junamatkan nopeus vei voiton. Moskovaan olisi kyllä kiva päästä, ehkä ehdin käydä sieläkin viisumin voimassaoloaikana :) Automatkakin voisi olla hauska!

      Poista
    2. Kumpa vielä meiän rakkaat naapurit ei ois ollu niitä kuuluisia hulluajaijia :D Selekäpiitäni karmii ees ajatella lähtemistä automatkailuun tonne :D Junamatka muuten kestää nelisen tuntia Pietarista Moskovaan ja vieläpä naurettavan halavalla VR:n hintatasoon verrattuna ja ne pikajunat on aivan moitteettomassa kunnossa.

      Poista
    3. Sen verran jo aloin harrastamaan nojatuolimatkailua, että Moskovassa esim. hotelli Cosmos laitakaupungilla tarjoaa vartioitua pysäköintiä, sekä lähistöllä ilmaista pysäköintiä. Metroasemakin on ihan vieressä. Siis jos ei halua autollaan Moskovan keskustaan, jossa ajokulttuuri taitaa olla sellainen, että onni suosii rohkeaa... Kiovassa ja Pietarissa olen jo itse ajellut autoa, ja ehkä pienellä totuttelulla se sujuisi Moskovassakin, mutta taidan jättää kokeilematta, ja auto laitakaupungille parkkiin.

      Pietarin risteilyllä mielestäni upeinta oli kun laiva ajoi Kronstadstin padon aukosta sisään (itse pato on valtava rakennelma), ja sitten alkoihin jo näkyä kaupungin valot merelle, joka oli aamun hämärissä lähes pläkätyyni... Oli mielestäni upea ilmestys, tai ainakaan itse en ole Pietaria ennen nähnyt siitä näkövinkkelistä. Siinä on hyvä-zoomiselle kameralle hetkeksi töitä...

      Poista
  4. Ihanaa, että teille on jäänyt Pietarista hyvät fiilikset! <3 Me käytiin siellä vuonna 2011, kesäkuussa, ja öh, ei mennyt ihan putkeen... x) Pitää joskus kertoa siitä meidän reissusta! :')

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.