sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Terveisiä Viipurista!

Kaunista arkkitehtuuria, ystävällisiä ihmisiä, suuria puistoja, halpoja hintoja, romanttisia rantoja, mielenkiintoisia putiikkeja, hämyisiä kujia, historian havinaa, viinilasien kilinää, uusia makuja, rauhallista elämää ja upeita nähtävyyksiä, sitä oli Viipuri! Niin kävikin, kuin vähän epäilinkin, että ennakkoasenteeni tulevat romuttumaan ja mielipiteeni muuttumaan. Viipuri oli matkakohteena todella mielenkiintoinen ja kaksi päivää meinasi käydä lyhyeksi. Takuuvarmasti menen kesällä uudestaan!



Meiltä ajeli tulliselvityksineen ja rajamuodollisuuksineen parisen tuntia Viipurin keskustaan, vain hieman kauemmin kuin Helsinkiin. Tie oli hyvä ja ehjä, liikenne aika samanlaista kuin kotimaassa. Ei mitään pahaa sanottavaa. Suomen rajalla passia vilauteltiin auton ikkunasta, Venäjän rajalla piti nousta autosta esittelemään paksin sisältöä. Melkein yhtä helppoa kuin junamatka Pietariin joulun alla.

Yövyimme Viipurin uusimmassa hotellissa Victoriassa, joka oli minun mittarillani kahden-kolmen tähden laatuinen, aamupala oli suppeahko, mutta kyllä sillä vatsa täyttyi. Huone oli kokolattiamattoa lukuunottamatta siisti ja puhdas, sängyt hyvät ja kylppäri hyvän kokoinen. Hyvin kelpasi nukkua ja muuta emme hotellilta vaadikaan. Söimme kahdessa ravintolassa, ensimmäisenä päivänä Trapezassa ja toisena Hotelli Viipurissa. Alkupalat olivat pääruokia herkullisemmat, ruuan taso ei laadultaan ihan vastaa Suomessa totuttuun, mutta hinta on niin halpa, että annetaan anteeksi. Sanoisinko että ruoka oli perus-huoltoaseman tasoa. Sitä vastoin Pub Championissa söimme kaikenlaista pikkusuolaista ja isoa makeaa iltapalaksi ja ne olivat niiiin hyviä! Ei suomen baareista saa vastaavaa. Varsinkin suklaakakku oli parasta, mitä olen ikinä maistanut.

Viipuri oli Pietarin lailla siisti ja turvallinen. Kertaakaan ei tullut epämukava olo tai kukaan ihminen ei käyttäytynyt mitenkään epäilyttävästi. Kameraa uskalsi roikottaa ranteessa eikä kännykkääkään tarvinnut piilotella. Lauantai-iltana pubissa kumosimme aika monta lasia kuoharia, eikä meitä huolettanut yhtään käpytellä hotellille. Taksillakin matkustimme ja parin kilometrin matka maksoi noin kaksi euroa.

Kauppahalli oli aivan ihana paikka! Siisti (eikä siellä haise, vaikka joku minua niin varoittikin) ja mukava paikka täynnä kaikkea osteltavaa. Myyjät puhuivat hyvin suomea, maksuvälineenä kävi eurot ja ruplat. Ostin kaksi pellavapussilakanasettiä alle viidellä kympillä, laadukkaan tuntuiset nahkakäsineet kympillä ja ihanan lämpöiset lapaset muutamalla eurolla. Kristalliastioita oli ihan joka tilanteeseen sopivia kuten myös kenkiä ja vaatteita. Muualta en mitään ostanutkaan ja kauppahallia tuleekin eniten ikävä.



Kipusimme Viipurin linnan Olavin torniin ja sieltä näki pitkälle Viipurin yli. Korkeuksista saa aina hyvän käsityksen kaupungista. Kerjäläisiä ei näkynyt, paitsi linnan kupeella juttelimme miellyttävän vanhan venäläisherran kanssa joka keskustelun lopuksi pyysi hieman kahvirahaa, eurot kelpasivat ruplaa paremmin :D

Kukaan ei kohta ota enää tosissaan näitä matkapostauksia, kun minusta joka paikassa on aina niin ihanaa ja mahtavaa, mutta totta se on! Joko minä olen helposti ihastuvaa sorttia tai sitten kaikki paikat ovat oikeastikin ihania. Niin tai näin, suosittelen viikonloppureissua Viipuriin! Jo pelkästään edullisuutensa vuoksi se on loistava matkakohde.

8 kommenttia:

  1. Poikkesitko satamassa? Avautuu korkealta mäeltä hienot maisemat merelle...

    Minusta Viipurissa ja Turussa on jotain samaa? Muutakin kuin linna. Siis joidenkin talojen arkkitehtuuri muistuttaa mielestäni kovasti toisiaan? Paitsi kaupungin itäiset alueet, jotka näyttää kyllä aika venäläiseltä, siis jos tulee Viipuriin Pietarin suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme käyneet satamassa, pyörimme ihan tuossa keskustan tuntumassa. Kaksi päivää käy nopeasti lyhyeksi. Itse mietin että Viipurissa ja viereisessä Haminassa on aika paljon samaa fiilistä :)

      Poista
  2. En ole koskaan käynyt Viipurissa, kenties olisi aika...

    VastaaPoista
  3. Hauska juttu Viipurista, kiitos! Sait minut kiinnostuneeksi - olen miettinyt sinne menoa pitkään, sillä se tuntuisi jotenkin helpolta tutustumiselta Venäjään, kun on kuitenkin entistä Suomea. Tuo maisemakuva onkin aika häiritsevän näköinen, kun se näyttää vähän Helsingiltä mutta ei kuitenkaan ihan...:D Mikäli sinne tosiaan on suhteellisen helppo hilpaista ja hinnatkin ovat edulliset, voisi tuo olla loistava kohde viikonloppulomalle kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En keksi yhtään syytä olla käymättä Viipurissa! Ihan peri-venäläistä kuvaa siitä ei saa, mutta kiva kohde joka tapauksessa:)

      Poista
  4. Ihana postaus! Aivan kuin olisi päässyt itsekin siivellä matkaan. :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.