maanantai 1. joulukuuta 2014

Pakkomielteistä

Olen joskus aiemminkin kertonut taipumuksestani hamstraamiseen. Esimerkiksi uusia sisustustyynyjä ja päällisiä minun on aivan pakko ostaa melkein joka kuukausi. Myös valkoisia neuleita ja villapaitoja löytyy vinopino. Näiden lisäksi minulla on pakonomainen tarve säästää kaikki paperikassit joita saan! Siis aivan kaikki.


Ajattelen aina uuden kassin säästäessäni, että tätäkin voi käyttää vaikka ja mihin. Tosiasiassa käytän yhtä tai kahta parasta eväiden töihin kuljettamiseen, jos ne eivät mahdu käsilaukkuun. Lahjakassejakaan en raaski ikinä laittaa kiertoon antaessani lahjan jollekulle. Koska saatan tarvita kassia joskus myöhemmin. Hmmmmmmph...



Joskus ostan jostain kaupasta jotakin vain siksi, että saan ostokseni paperikassiin pakattuna. Ja kuinka mieletön tunne tuleekaan, jos saan oikeasti hienon paperikassin. Isosiskoni tietää tästä fiksaatiostani ja tuokin minulle aina kaiken paperikassissa!


Joskus kuulen mieheltäni, että kassit vievät liikaa tilaa tai että niitä on joka paikassa, mutta silloin niputan niitä vain tiiviimmin ja säilön ylemmille hyllyille. Valkoisista neuleista mies sanoi minulle niin monta kertaa, että nyt en ole ainakaan vuoteen ostanut yhtään uutta.

Ehdoton suosikkini paperikasseista on New Yorkista saatu Uniglo-kaupan Moma edition -kassi. En edes raaski käyttää sitä mihinkään vaan se on visusti viikattuna kaappiin. En myöskään voi pitää sitä näkyvillä, ettei sille tapahdu mitään. :D



Joopa joo, meitä on moneen junaan! Keräiletkö tai säästätkö sinä mitään näin pakkomielteisesti?

14 kommenttia:

  1. Mulla on vähän sama juttu noiden paperikassien kanssa, säästän aina ne kaikki, mutta kierrätän niitä myös sitten lahjakasseina. Sisustustyynyjä tekisi mieli ostaa ja vaihtaa koko ajan. Nytkin mietin, että pitäisi ostaa taas uusia. Olen helposti kyllästyvää tyyppiä, joten haen aina vaihtelua.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kaupoilla minulla oli kädet täynnä muovipusseja ja optikkoliikkeessä myyjä kysyi, että laitetaanko ostokset paperipussiin ja niin oli laitettava vaikka ne olisivat hyvin mahtuneet jo kädessäni roikkuvaan pussiin :D

      Poista
  2. Paperikassit nyt vaan ovat usein tosi kauniita! Toki on hiukan huono, jos ei lahjakasseja (edes rumahkoja?) raaski laittaa eteenpäin. Ehkä jos asettaisi itselleen maksimimäärän, mitä saa minkäkin lajin kasseja olla. Nimim. teippailin Marimekon yhtä paperikassia, koska se on niin hieno ja niitä ei enää saa ja sillä on käyttöä (toisten paperijuttujen säilyttäjänä, krhm...) Mieluisten merkkien tai liikkeiden kasseista munkin on vaikea luopua mutta semmoisista peruslahjapusseista ei, ne laitan ilolla kiertoon. Hienon lahjapaperin (usein Marimekko) voin kyllä säästää, koska "tänhän voi vaikka kehystää tai tästä voi askarella". Lisäksi säästän myös pienet muovipussit, joissa on tyylikäs tai kiva logo (ei esim. apteekki), sellaisessa on paljon kivampi palautella kirjoja tai muuta pientä. Että löytyyhän näitä omituisuuksia, kun alkaa miettiä. :)

    Joskus jossain blogissa olen nähnyt kauniita paperikasseja laitetun vaihtokehyksiin tai oliko se joihinkin Ikean tai muihin kivoihin kehyksiin ja muutama lempikassi näin seinälle. Näytti kivalta ja tuo lempikassisi olisi turvassa ja silti ihailtavissa.

    Ekaa kertaa kommentoiva uusi lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä otan tämän joulun tavoitteeksi kierrättää ainakin pari kassia joululahjoihin! Tuo teippailukin on tuttua puuhaa, Hard Rock Cafen kassi sopii niin hyvin nahkarotsiini, että tätä luottokassia on pitänyt jo vähän paikkailla :D

      Mukavaa, että jätit kommenttia ja tervetuloa lueskelemaan!

      Poista
  3. Ihhihihihihhhih, nyt repeilin monesti, hauskasti kirjoitettu postaus! :) Minullakin on pieni säilö erilaisille paperikasseille, mutta ei varmasti läheskään yhtä isossa muodossa kuin sinulla. :D Pois antamisessa ei ole vaikeuksia, pihiyksissäni olen vain onnellinen jos löydän valmiin lahjakassin omasta säilöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :) Voisin tehdä niin rajun teon, että joulun kunniaksi heitän kaikki rumat pois!

      Poista
  4. Mä tajusin just joku aika sitten, että olen pikkuhiljaa alkanut luopua kaiken keräämisestä. Osa lähti roskiin ja osa lähti käyttöön. Mulla on ollut siis kaikkea epämääräistä mahdollisiin askartelutarkoituksiin, mutta enhän mä sellaista ole harrastanut kunnolla vuosiin. Oma paperikassikokoelma täytyy kyllä nyt käydä läpi, siellä on varmasti käyttöön pääseviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräily on kyllä jännä piirre, se kun voi kohdistua melkein mihin vain. Jos pystyn lopettamaan paperikassien keräilyn, niin kohdituukohan keräilyintoni johonkin uuteen? :D

      Poista
  5. Heh... mulla on kyllä aivan samanlainen paha tapa... vähän olisi oppimista pois tästä, mutta onneksi paperikasseja voi hyvin kierrättää tai keksiä niile uusia käyttötarkoituksia :)

    VastaaPoista
  6. Nyt nauroin ääneen, niin hyvin tunnistin itseni! :D Säilytän myös paperi/lahjakassit ja säästän siihen oikeaan hetkeen, jota ei luultavasti koskaan tule.. :D Taipumukseni on myös keräillä ja säästää kaikkea mistä voisi askarrella jotain ja todellisuudessa askertelen noin kaksi kertaa vuodessa miehelle ja pojalle syntymäpäiväkortit(enkä niihinkään sitten osaa käyttää säästämiääni krääsää:D)!
    (Stockan paperikasseja olen oppinut kierrättämään lehtikeräys pusseina!jes!)

    -Kattrina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelujuttuja keräilen minäkin! Olen töissä mainostoimistossa ja raahaan sieltä kotiin "vanhaksi menneitä" paperinäytteitä :D Askartelen pari kertaa vuodessa synttärikortteja, jos paperin leikkaamista neliön muotoon voi askarteluksi sanoa.

      Poista
    2. Eikä, kuulosta kyllä niin tutulta! Neliöiksi ne minullakin päätyy, päälle "kuvaksi" erilaista paperia tai ehkä joku kirjain tai numero leikattuna jostain kartongista;D eli kaikki kotiin aarteina raahaamani krääsä lojuu ja lojuu kaapinpohjalla, kunnes muuton tai muuten vain suursiivousvillityksen yhteydessä nakkaan pois(ja huomaan vähän ajan päästä että nyt olisin tarvinut sitäkin...) ':D

      -Kattrina

      Poista
    3. Tuo kirjain- ja numero-idea onkin mainio, päätyy täälläkin varmaan askartelulistalle :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.