maanantai 29. joulukuuta 2014

Mitä pukki toi?

Olen malttamaton hätähousu ja availin suurimman osan joululahjoistani jo hyvissä ajoin ennen aattoa :D Meillä on tapana ostaa mieheni kanssa toisillemme joululahjoja ja kun minulle osoitetut paketit ilmestyivät kuusen juurelle niin minun oli hyvin vaikeaa olla avaamatta niitä. Sain aina päivittäin luvan avata pari pakettia, jotta edes muutama säästyisi aattoon. Ensimmäisistä paketeista paljastui kynttilöitä eikä mitä tahansa sellaisia!


Kyllä pukki tietää! Ihastuin ikihyvikseni tuohon Skandinavisk Snö -kynttilään, sen ulkoasu on todella kaunis ja tuoksu yksi parhaimmista, mitä kynttilöissä olen koskaan tuoksutellut. Olenkin jo melkein kokonaan polttanut sen. Toinen ihanuus on Iittalan Lantern, siinäkin on palanut tuikku lähes joka ilta. Lantern on Harri Koskisen suunnittelma ja olenkin hehkuttanut kyseistä muotoilijaa blogissa ennenkin. Meiltä löytyy monia Koskisen suunnittelemia juttuja ja Lantern täydentää joukkoa hienosti.

Pukinkonttiin oli päässyt myös Maria Drockilan todella kaunis käsin maalattu pöytäkynttilä peltisellä alustalla. Kynttilän pinta näyttää lumiselle ja kynttilää polttaessa tulee jäälyhtymäinen fiilis. Hauskan tekstikynttilänkin pukki oli löytänyt, graafiseen kynttiläpurkkiin on painettu kodin säännöt. Kynttilöiden lisäksi sain muitakin kivoja sisustusjuttuja, niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Tänään tulin reippaasti töihin heti kahdeksan jälkeen, tällä ja ensi viikolla on vain kolme työpäivää molempina, joten aika kevyttä arkea vielä täällä vietellään. Reipasta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja <3. Tuon Snö-kynttilän olen monta kertaa meinannut tilata, mutta koska en ole päässyt sitä tuoksuttelemaan, on se aina saanut jäädä ostamatta. Onko tuoksu kuinka voimakas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä aika voimakas tuoksu. Jos vertaan vaikka Ikean tuoksukynttilöihin niin ainakin puolet voimakkaampi. Isossa olohuoneessamme ei kuitenkaan tuoksunut liikaa. Ja tuoksu on tosiaan hyvä eikä teennäinen yhtään :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.