maanantai 29. kesäkuuta 2015

Terassi on laudoitettu

Viimeinkin pääsen näyttämään teille, mitä olemme viime viikot täällä nikkaroineet! Tässäpä kuvatulvaa uudistuneesta terassistamme:




Tällainen terassi oli ennen, kun se oli vielä betonipinnalla:



Oli vaikea päättää mitä terassille olisimme tehneet, sen olisi voinut laatoittaa, maalata, pinnoittaa tai ihan mitä vaan, mutta lopulta päädyimme laudoitukseen. Laudoitus sopii hienosti puutaloon ja täytyy nyt sanoa, että betonilla ollut terassi näytti keskeneräiseltä "raksalta". Puu tekee siitä todella kodikkaan ja viimeistellyn. Koska terassia on paljon, teimme laudoitukseen joitakin yksityiskohtia. Katetulla grillausterassilla laudoitus on eri suuntainen avonaiseen aurinkoterassiin verrattuna. Aurinkoterassille on jätetty kaksi neliötä laudoittamatta, niihin tulee hienot yksityiskohdat, mutta en vielä paljasta millaiset olen siihen suunnitellut.

Koska terassille ei ollut portaita (kiipeilimme sinne aina mistä milloinkin), valikoitui puu materiaaliksi senkin puolesta, että teimme siitä portaat. Portaat ovat vielä kesken, joten niistä on tulossa kuvia myöhemmin. Terassia on porrastettu koko talon pituisella "laiturilla" jotta portaista ei tulisi niin moniaskelmaiset. Laiturikin on vielä toisesta päästä kesken, mutta kyllä tämä urakka pikkuhiljaa tästä valmistuu. Ensi kesänä sitten käsittelen laudoituksen samalla vaalealla sävyllä kuin etupihan terassikin. Pöydälle pitäisi vielä hakea kesäkukkia, nyt otin valokuvia niin innolla, etten muistanut edes maljakkoa tuoda pöydälle.

Jotta harrastukset eivät loppuisi kesken, on tälle kesälle varattu vielä yksi terassiprojekti. Se aloitetaan heti tämän urakan valmistuttua. Siinä jossain välissä pitäisi istutella talon ja tallin väliseen muurialtaaseenkin jotain. Kärräilemme multaa siihen aina terassiporjektin kahvitauoilla :D Olemme molemmat mieheni kanssa aivan 101% omakotiasujia, sillä tämmöinen touhuaminen on aivan ehdottomasti lemppariharrastuksemme. Kivaa puuhailla yhdessä ja saada näkyvää aikaiseksi. Iltaisin tulemme vasta puoli yhdeksän maissa iltapalalle ja katsomme samalla sisustus- tai puutarhaohjelman. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa vaikka talvea rakastankin sydämeni pohjasta <3

12 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hyvälle :) ja mielenkiinnolla odotan, mitä koloihin tulee ♥

    VastaaPoista
  2. Tulipa siitä hieno! Me ollaan myös täysin omakotiasujia, en osaisi ehkä asua enää rivi- tai kerrostalossa. Ihana viikonloppuaamuina lähteä ulos pihalle touhuamaan, askareet ei lopu koskaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti paras pariskuntaharrastus :)

      Poista
  3. Vautsi, upean näköinen! Kyllä tuollaisella terassilla kelpaa viettää kesäpäiviä :).

    VastaaPoista
  4. Hulppean kokoinen ja näköinen terassi :) Tuo tosi paljon kodikkuutta tuo laudoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi päädyimme laudoitukseen, se on todella kodikas minustakin!

      Poista
  5. No onpas hieno ja komian laaja! Mahtuu hyvin pitämään kesäillan lavatansseja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyykin alkaa kaivelemaan kukkamekkoa kaapin pohjalta :)

      Poista
  6. Tulipas hieno :) puu on kyllä paras vaihtoehto tuohon. Me oollaan kanssa samanlaisia kopsutetaan yhdessä iltamyöhään. Niin parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voiko terveellisempää harrastusta ollakaan!

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.