sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuu ja -puu


Joulukuu, lemppari vuodenaikani! <3 Aiempien vuosien tapaan laitoin heti kuun aluksi joulukuusen, jotta saan nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Joulukuusi on kaunein kodin koriste, mitä on, mutta ihan ympärivuotisesti minäkään en sitä pitäisi. Ainakin kuukauden haluan sitä ihailla, joten toinen adventti on hyvä hetki kuusen pystyttämiselle.

Koristeiden kanssa noudatin viime vuoden stailia, mustaa ja hopeaa, ripauksella punaista. Muutama puinen ja kuparin sävyinenkin pääsi mukaan. More is more joulukuusessa. Ostin Kuusankosken Taideruukissa sijaitsevasta OLO | TILA Kaupasta mustavalkoisia paperitähtiä, tykkään että kuusessa on suuria ja pieniä koristeita. Kontrastia tuovat myös aidot luonnonmateriaalit muovin seurassa.

Joulukukatkin olen jo istutellut, kuvailen ne blogiin kunhan kukat avautuvat. Joulun koristeet alkavat nyt olla paikoillaan, muutaman tontun lisään vielä lähempänä. Joulun odotus on melkein yhtä ihanaa aikaa kuin itse joulukin!

Ihanaa toisen adventin iltaa <3

4 kommenttia:

  1. Kuusen suhteen more is more on täälläkin asenne! :) Sen sijaan meille kuusi tulee vasta aattoviikolla, tänä vuonna tod.näk. maanantaina. Se on koko joulun kruunu kyllä ehdottomasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin laittaa jouluviikolla toisen kuusen, vaikkapa aidon tuon muovisen kaveriksi :D

      Poista
  2. Oij, teillä on jo niin j.o.u.l.u.! <3 *<|:)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.