sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Siskon ihana omakotitalo

Olen jo pitkään pohtinut uuden postaussarjan aloittamista, jossa vieraillaan läheisteni ihanissa kodeissa. Eilen saunoimme pikkusisko#2:n luona ja sain kuin sainkin raahattua kameran mukaani.

Sisko asuu vanhassa omakotitalossa, jonka he ovat miehensä kanssa kunnostaneet lähestulkoon jokaiselta neliöltä. Koti on täynnä upeita ja oivaltavia pintoja, vai mitä sanotte makuuhuoneen lankkuseinästä tai tästä upeasta tiiliseinästä? 



Myös tämä portaikon betoniseinä valaistuksineen on kertakaikkisen ihana!



Sauna ja koko kylpyosasto on tumma. Valokuvat eivät tee oikeutta, mutta laatoissa ja kivipinnoissa, kuten myös saunan paneleissa on kaunis kimalle. Todella ylelliset kylpytilat minusta ja kaukana perinteisistä kylppäreistä.



Olohuone on valoisa ja avara, Eppu-colliekin sopii sävyihin ;)



Keittiössä jatkuu tumma ilme. Modernia kiiltävää pintaa yhdistettynä paneliseinään, myös ihana tiiliseinä näkyy täältä. Keittiössä on myös hauska mörkö-leivinuuni.




Koti ei todellakaan näyttänyt tältä heidän ostaessaan talon. Kovan työn ovat tehneet ja remontti jatkuu vielä jonkin aikaa. Vanhassa talossa on vanha piha ja sen runsaus miellyttä minua kovasti. Edelliset asukkaat olivat pihaihmisiä ja odotankin kesää, jotta pääsen kuvaamaan teille myös puistomaisen puutarhan.


Sellainen kotivierailu tänään. Mitäs pidätte tällaisista vierailuista? Meidän kodin kulmat on niin moneen kertaan nähty, että minusta on kiva välillä esiteillä muidenkin ihanasti sisustettuja koteja.

14 kommenttia:

  1. Todella hienoa jälkeä, etenkin tuo portaissa oleva seinä ja makkari kokonaisuudessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat minustakin koko kodin upeimmat osuudet! Pakko saada betoniseinä meillekin :D

      Poista
  2. Kivoja erilaisia pintoja ja tuo leivinuuni todellakin näyttää ihan möröltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörkö-uunista tulee kyllä väkisin hyvälle mielelle :)

      Poista
  3. Kaunis koti! Ja ehdottomasti lisää tällaisia postauksia :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis ja ihana tuo musta keittiö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta keittiö on paitsi kaunis, myös kätevä. Ei näy joka ikinen muru ja tahra kilometrien päähän :)

      Poista
  5. Ihana koti ja koira. Olen eka kertaa sun blogissa. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruus on kyllä ihanin kaikista <3 Kiitos kommentista ja kiva että tulit vierailulle Syhinään. Tulen ehdottomasti vastavierailulle!

      Poista
  6. Kiitos tästä, oli tosi hauskaa päästä virtuaalivierailulle! Läähätän täällä erityisesti tuota tiili- ja lautaseinää, upeat! <3 Armakselta terkut koirakollegalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskon seinäpinnat ovat tosiaan kertakaikkisen upeat! Ja Eppu kiittää terkuista ja lähettää takaisin :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.