maanantai 25. huhtikuuta 2016

Terveisiä Amsterdamista!

Olen rakastunut (taas)! Amsterdam oli juurikin niin ihana kuin olin kuullut. Tai oikeastaan ihanampi, sillä se ylitti kaikki odotukseni moninkertaisesti. Ette varmaankaan ylläty, kun kerron, että kuvia tuli napsittua sadoittain. Siispä saatte jälleen kaksi matkapostausta, sillä tätä kaunista kaupunkia ei saa mahtumaan yhteen.


Kevät oli siellä jo paljon pidemmällä ja puut vihersivät kauniisti. Ilma oli ihan lämmin, auringossa jopa melkein kuuma. Kanaalit virtaavat pitkin poikin kaupunkia ja tekevät siitä hyvin omaleimaisen näköisen. Rakennukset ovat vanhoja ja arkkitehtuuri mielenpainuvaa, niskat kenossa ihailin milloin taloja ja toisena hetkenä asuntoveneitä. Kävimme reilun tunnin kanavaristeilyllä ja se oli oiva tapa nähdä läpileikkaus kaupungista.


Amsterdamissa kaikkea on PALJON. On paljon pyöriä, autoja, ihmisiä, paheita, vettä, nähtävyyksiä, museoita, hotelleja, ravintoloita, kahviloita... Kolme päivää jäi ehdottomasti liian lyhkäiseksi ja ensimmäistä kertaa olisin valmis menemään samaan matkakohteeseen uudelleen. Yleensä haluan mennä aina uusiin paikkoihin, mutta Damiin menen vielä uudelleen ja ehkä jo pian!

Reissun kohokohta oli vierailu Keukenhofissa, maailman suurimmassa(?) tulppaanipuistossa. Se on kooltaan 32 hehtaaria ja erilaisia tulppaaneja ja muita sipulikasveja on seitsemän miljoonaa yli 1600 lajikkeesta. Kuvat eivät tee tälle upeudelle oikeutta, voitte triplata näiden kuvien väriloiston!



Hotellimme sijaitsi aivan Dam-aukion tuntumassa ja aukiolla oli vierailulla tivoli. Pyörähdimme sielläkin katselemassa Amsterdamia yläilmoista käsin.


Kaupungin tunnelma oli todella erilainen kuin missään. Tuntui, että kenelläkään ei ollut kiire vaan kaikkien päämäärä oli pitää hauskaa. Ilo ja avoimuus oli käsinkosketeltavaa! Nauru raikasi ja ihmisillä oli pilkettä silmäkulmassa. Palvelu oli joka paikassa hyvin ystävällistä, varsinkin takseissa. Ystävystyimme Edyn kanssa ja luulen, että tapaamme vielä, ehkä saamme hänet vastavieraaksi Suomeen.

Täydellinen matkakohde: iloisia ihmisiä, kaunis kaupunki, paljon nähtävää, lyhyt lentomatka! Suosittelen pariskunnille ja kaveriporukoille. Miksei lapsiperheillekin, varsinkin jos lapset ovat vähän isompia. Tekemistä riittää ihan varmasti kaikille, luulen että viikkokin jää helposti lyhyeksi.




10 kommenttia:

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.