sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Bloggers' Inspiration Day & Indiedays Blog Awards -tunnelmia

Mahtava lauantai takana Indiedaysin järjestämän päivän merkeissä. Tänään en ole paljon jaksanut sohvalta nousta, on tuo juhliminen rankkaa! Päivätilaisuus alkoi jo klo 12 ja se pidettiin Maxinessa, josta oli huikeat näkymät Helsingin yli. Iltajuhliin kipsuttelimme klo 19 jälkeen ja tanssimme yömyöhään.



Huikea viikonloppu alkoi jo perjantaina, kun sain ihanan Kristiinan Deko133-blogista meille yökylään. Lauantai-aamuna laittauduimme yhdessä ja ajelimme sitten peräkanaa Helsinkiin. Muutaman keskustassa ajetun kunniakierroksen jälkeen saimme autot parkkiin ja suuntasimme kohti Bloggers' Inspiration Day -tapahtumaa.


Tapahtumassa pöydät notkuivat täynnä herkkuja ja porukkaa oli reilusti paikalla. Näimme paljon tuttuja ja aika kului kuin siivillä hyvissä tunnelmissa. Kädet täyttyivät lahjoista, vatsat herkuista ja mieli onnesta. Kynnetkin saivat uuden lookin pikalakkausella. Edustajien pisteet olivat mielenkiintoisia ja vierailimmekin lähes kaikissa kuuntelemassa uusia tuulia.






Meitä lahjottiinkin oikein avokätisesti erilaisilla tuotekasseilla. Kotiin tuomisena oli hiusten- ja vartalonhoitotuotteita, kahvia, hieno Olympuksen muistikirja ja paljon esitteitä ja näytteitä. Tänään pääsi jo testiin Biozellin suolasuihke ja miehen tukkaan testattiin värjäävää shampoota.


Parasta kuitenkin tällaisissa tilaisuuksissa on se, että pääsee tapamaan ihania blogisiskoja ja viettämään monta tuntia heidän mahtavassa seurassaan. Päivätilaisuuden jälkeen kävimme Kristiinan kanssa syömässä Amarillossa ja shoppailemassa Granitissa. Sitten Kristiina lähti kotimatkalle ja minä pyyhälsin Sannan, Viivin, Lauran ja Sallyn kannsa Torni-hotelliin laittautumaan iltaa varten. Viidestään lähdimme Club Capitaliin juhlimaan Indiedays Blog Awardseja ja minä maltoin lähteä kotimatkalle vasta puolenyön jälkeen. Jalat rakoilla ja mieli täynnä iloa on oikein hyvä lopetella tätä viikkoa. Kiitos vielä kaikille kamuille, oli ihanaa nähdä niin monia teitä! Nähdään taas <3

16 kommenttia:

  1. Oli mukava nähdä, kaunokainen! ♥

    Reipasta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi, olisihan ollut kiva nähdä! Meillä tuli vähän puskista juhliin lähtö kun viikolla vielä hoivattiin vatsatautista lasta ja ajattelin, että oma reissu jää väliin kun tauti kuitenkin iskee. Mutta, eipä iskenyt ja juhlimaan päästiin. Mutta, jäi siis kaikki suunnittelu siitä, ketä näkisi jne väliin.

    VastaaPoista
  3. Olipa kyllä jälleen aivan ihana nähdä♥♥♥

    VastaaPoista
  4. Olipas hauska nähdä :))! Ranskatar..hihihhi!

    VastaaPoista
  5. Olipas niin ihana nähdä sua taas, aina niin kauniina!!! <3 Kiitos ihanainen huippuseurasta!

    Ihana nähdä kuvia tapahtumasta, harmi kun en itse saanut niitä otettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi seurasta, ihanampi! Nähdään taas :)

      Poista
  6. Hienoa, että sulla oli näin paljon kivoja kuvia. Eräillähän on noin yksi... ;) Olipa mukava taas törmätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva tavata taas! Nähdään taas ensi kerralla :)

      Poista
  7. Mahtavaa, että tavattiin! :) Ihan parhaita tälläiset tapahtumat!

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.