lauantai 28. joulukuuta 2013

Työhuoneen uudistusta

Täällä on koko ajan niin super-pimeää, ettei kamera tahdo millään tulla pois piilostaan. Sen sijaan olen juuttunut sormista kiinni läppäriin ja haaveillut työhuoneen pienestä uudistuksesta. Kun muutimme, niin kasasimme työhuoneen nopeasti käyttökuntoon ajatuksella, että tehdään valmiiksi kun intoa ja aikaa on enemmän. Nyt tuo sekamelska on sen verran alkanut nyppimään, että olen miettinyt sinne parempia kalusteratkaisuja.

Takaseinä hyllyineen on minusta nyt hyvä. Ehkä pari ovea lisää ei olisi pahitteeksi.



Mutta työpöytä-hässäkkä kaipaa selkeyttämistä ja huoneeseen tarvitaan myös lisää säilytystilaa.

Tällähetkellä asioita säilytetään valkoisissa laatikoissa, joita on pinottu sinne ja tänne. Työpöytä on kasattu Ikean pukkijaloista ja valkoisesta melamiinilevystä. Meillä ei myöskään ole enää kuin yksi pöytäkone, joten työpöydän ei tarvitse olla seinästä seinään. Suunnitelmissa on ostaa työpöydäksi esimerkiksi Ikean Micke ja sen viereen Expedit-hylly tällaisena kokoonpanona:


Hintaa tälle muutokselle tulisi alle 200 €, joten aika edullisesti syntyisi lisää säilytystilaa. Jos ei huomioida sitä tosiasiaa, että Ikeasta tarttuu mukaan kasapäin kaikkea muuta tarpeellista!

Toivottavasti ulkona vähän edes valostuisi, niin saisin näpsittyä kuvia joulupukin tuomista ihanuuksista. Lunta ei olla tänne kaakkoon vieläkään saatu, toivottavasti pian sataisi edes sentin verran, niin ulkona ei näyttäisi niin masentavalle. Aika tarkalleen kuukauden päästä pääsen köllimään Thaimaan auringon alle, matkakuume alkaa olla todella korkea jo :)

2 kommenttia:

  1. Mistä olette löytäneet tuon Ikean kissanpuun vai oletteko ostaneet silloin aikoinaan, kun niitä on myyty? Ilmeisen hyvin säilynyt kissojen käsittelyssä? Onko ollut suosiossa? :)

    Eksyin blogiisi muuta kautta ja jumituin lueskelemaan. Todella kaunis koti! :)

    VastaaPoista
  2. Ostimme puun vuosia sitten, kun eläintuotteet saapuivat Ikeaan. Kisut tykkäävät kovasti kiipeillä puussa, mutta kynsiä siihen ei juurikaan teroiteta.

    Kiitos! <3

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.