tiistai 10. joulukuuta 2013

Eläimelle vaaralliset joulukukat

Meidän kisset eivät millään malta pitää tassujaan erossa kasveista, siksipä meille ei joulukukkia paljon voi laittaa.

Kaikkein myrkyllisin joulukukista on Joulutähti, meidän vanhempi kisse on meinannut kuolla Joulutähtimyrkytykseen nuorempana. Saimme silloin tuliaisina Joulutähden, enkä heti ymmärtänyt sitä hävittää ja kisse-raukka ehti sitä maistaa. Pienessä kaupungissa ei ollut eläinlääkäreitäkään jouluna ja olin jo varma, että menetämme rakkaan perheenjäsenen. Mikään ei pysynyt kissan sisällä ja lopulta se oksensi vain verta. Sitä tuntee itsensä melkoisen voimattomaksi, kun näkee rakkaansa hädän, mutta ei pysty auttamaan. Ruutalla työnsin nestettä kissan vatsaan puolen tunnin välein ja kissan olo alkoi hiljalleen kohenemaan. Ne päivät olivat elämäni pisimmät! Sen koomin ei Joulutähteä tässä perheessä ole ollut ja tuliaisiksi saadutkin heitän heti pois.


Joulutähti*

Myös Hyasintti ja Amaryllis ovat kissalle myrkyllisiä, mutta ei niin voimakkaasti kuin Joulutähti. Kissawikissä on kattava listaus kaikista myrkyllisistä kasveista. Näitä todella myrkyllisiä kasveja Joulutähden lisäksi ei ole montaa, joten rakkaat lemmikit on suhteellisen helppo pitää turvassa.

Amaryllis*

Tykkään kukista ihan hirmuisesti, mutta turvallisuus menee kaiken edelle. Meillä on tällä hetkellä vain yksi hyasintti korkealla hyllyllä.



Hyasintti*

Turvallista joulun odotusta <3

(*Kuvat lainattu Plantagenin sivuilta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.