torstai 19. joulukuuta 2013

Astiakaapin täydennystä (tai ainakin haaveilua)

Rakas joulupukki, olen ihastunut! Haluaisin kovasti vaihtaa arkijuomalaseinamme toimivat mustat Vernat aivan suurenmoisen ihaniin Essence-juomalaseihin. Rakastuin näihin ihanuuksiin ystäväni luona parisen viikkoa sitten. Meiltä löytyy ennestään Essencen valkoviinilasit ja pidän niistäkin kovasti.



Essencen lasit ovat ajattomat ja sirot ja olivat oikein hyvät käytössä. Lisäksi sarjan kaikki lasit toimivat kauniisti keskenään ilman, että on kuitenkaan liian yksitoikkoinen kattaus.

Toinen ikihaaveeni ovat Tsaikka-lasit. Nyt glögi-kauden alettua muistin ne taas, enkä pysty lakata haaveksimasta niistä.


Harvoin pidän mistään noin koristeellisesta, mutta Tsaikat tuovat mieleeni jotenkin entisajan ja lisäksi mummillani ja vanhempieni kotona on näistä ihanuuksista nautittu kuumia juomia. Olen katsellut muunkinlaisia glögi-kuppeja vaikka mistä, mutta muita edes harkittavia en ole löytänyt.

Molemmat astiahaaveeni ovat sitä paitsi ihan perusteltuja, koska nykyiset juomalasimme ovat epäkäytännölliset ja glögikuppimme eivät miellytä silmää eivätkä ne tunnu kädessä mukaville.

Ehkäpä toteutan ainakin toisen haave-hankinnan joulun jälkeen :)

(Kuvat: Iittala, Finnish Design Shop ja Anttila)

4 kommenttia:

  1. Onpa kauniit nuo Essence-juomalasit! Ihana haave! Meiltä löytyy Essence-sarjaa valko-, puna- ja kuohuviinilasit, ihan parhaat kyllä! Mukavaa viikonloppua ja joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Minäkin ihastuin noihin laseihin heti ensinäkemältä! Kävin tänään niintä iittalan outletissa hypistelemässä, mutta en vielä raaskinut ostaa. Mukavaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista
  3. Haa, meidänkin vanhemmilta löytyy Tsaikoja! :) Itse olen sen verran mämmikoura, että on tullut hajoitettua lasi jos toinenkin - paranee siis tämän emännän pysytellä halpislaseissa, vaikka Essencet viehättävät omaakin silmää. :)

    VastaaPoista
  4. Sitä minäkin aprikoin, että pitäisikö Vernojen tilalle ostaa ihan perus Kartiot koska sitten kyllä ärsyttää jos yksikään Essence menee rikki. Essencen viinilasit ovat pysyneet toistaiseksi ehjinä, mutta niitä tulee käytettyä todella harvoin.

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.