maanantai 22. elokuuta 2016

Olisiko jo aika(a)

Blogi on ollu pitkällä kesälomalla, mutta nyt kun arki alkaa palailla normaaliin uomiin, voisi olla taas aikaa bloggailulle. Onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään? :D Voin tunnustaa, että en ole avannut tietokonetta kovin montaa kertaa kesän aikana. Täytyy lähteä pikimmiten tutkimusmatkalle blogimaailmaan, onko kaikki kamut vielä tallella ja ollaanko saatu uusia ihania blogeja. Kameraan olen sentäs jokusen kerran kesällä tarttunut ja voikin olla, että syksyn mittaan nähdään, miltä meillä on näyttänyt. Tai ehkä starttaan oikein kunnolla ja napsin uudet, vuodenaikaan sopivammat kuvatkin. Tässä postauksessa kuitenkin vielä ihastellaan omasta kukkapenkistä poimittuja pioninnuppuja.

Kesällä ei sisällä ole tapahtunut piensisustelua kummempaa, mutta pihalla sitäkin enemmän. Viimein voin sanoa, että piha on valmis, jos piha ikinä voi olla valmis. Mutta mitään pakollista ei ole enää tekemättä. Meillä on ollut aina tähän kesään asti nurmikon istuttaminenkin kesken, rahat eivät kerralla ole riittäneet kaikkeen. Nurmikon lisäksi tänä kesänä on rakennettu muuria, aitaa, lisää terassia ja muuta pientä. Ehkä nyt ilmojen kääntyessä syksyyn, maltan tehdä jotain sisälläkin.

Tavoittelen ainakin yhden postauksen viikkotahtia, joten nähdään ihan tuotapikaa taas!

6 kommenttia:

  1. Täällä ollaan! Viilenevät ja sateiset ilmat ajavat sisätiloihin ja on mukava palata blogien ääreen kahvikuppi kädessä ja viltti harteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olet täällä! Listaasi pitää ehdottomasti lisätä kynttilät! Syksy <3

      Poista
  2. Mä en enää tiedä mihin vetoaisin, olenko oikeasti ollut kiireinen vai vaan laiska bloggaaja :D Mutta nyt syksyn tullen tulee taas enemmän vietettyä aikaa koneella, joten ehkäpä bloggailullekin taas riittää aikaa. Paradoksaalista kyllä, kohta onkin sitten edessä ne pimeän ajan kuvausongelmat, pöh!
    Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ei ehdi millään avata tietokonetta, mutta syksyllä sitten ei muuta jaksaisi edes tehdäkään! Ottakaamme pimeän aika siltä kantilta, että kuvista tulee mukavan tunnelmallisia :)

      Poista
  3. Sama juttu, aikaa blogimaailmalle ei vain yksinkertaisesti ole ollut! Nyt olen ensimmäistä kertaa kiertämässä muiden blogeja pariin viikkoon. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina tarvitse ehtiäkään. Koko pitkä talvi aikaa inspiroitua muiden blogeista :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.