maanantai 8. elokuuta 2016

Asuntomessujen parhaat

Moikka pitkästä aikaa! Kesäloma on ollut melkoista haipakkaa ja olemmekin käyneet vaikka ja missä. Viimeisin reissu suuntautui asuntomessuille. Vielä olisi viikko lomaa jäljellä ja vaikka kuinka paljon tehtävää. Nyt kuitenkin katsaus asuntomessujen antiin. Päätin koostaa messukuvista unelmieni kodin, tässä herkullisimmat palat:

Ulkoapäin eniten näytti miellyttävät korkeat, vaalet, ei niin perinteiset talot.

Olohuoneissa parasta oli lattiaan asti ulottuvat ikkunat ja ilmava sisustus. Ajattelin ennen, että olohuoneeseen ei sovi laattalattia, mutta nyt muutin mieleni. Haluan tuollaisen!


Olen haaveillut kulmakeittiöstä ja asuntomessuilta löytyi kaunis ja järkevä ratkaisu. Myös saareke oli sijoitettu juuri oikeaan kohtaan ja nuo tuolitkin kelpaisivat!


Hieman yllättäen minulla oli kymmenisen kuvaa allaolevasta ruokatilasta, vaikka se ei juurikaan edusta omaa tyyliäni. Kuitenkin tilassa on todella kaunis tunnelma ja värimaalima. Ja onhan tuo ruokatila kyllä melkoisen herkullinen.


Makuuhuoneita oli ihan joka lähtöön ja eniten kolahti tumma ja kimaltava. Haaveilen myös vaatehuoneesta, joka sijoittuu sängynpäätyseinän taakse.


Lastenhuoneissa oli yhtenäistä se, että mielettömän ihania tapetteja oli käytetty runsaasti. Varsinkin tämä kettukuosi sulatti sydämen.


Yksi työhuoneista oli kuin suoraan unelmistani, olisipa meillä juuri tällainen huone.


Kylpyhuoneista voiton vei kaunis harmaan sävyinen ja yksinkertainen.


Saunaan haluaisin tällaista vaaleutta ja jykevyyttä lauteisiin.

Vessassa taas vaikutuksen teki kimaltava laatta yhdistettynä simppeliin tyyliin.

Kodinhoitohuoneissa ei ollut mitään hirmuisen erilaista, tykkäsin eniten tästä yksinkertaisesta, jossa koneet ovat nostettu hyvälle korkeudelle ja tuo valkoinen allas on tosi ihana.

Haaveilen myös pihan perällä olevasta kesäkeittiöstä, tämä lähentelee täydellistä.

Taitaa olla sanomattakin selvää, että rakennuskuumehan sieltä tarttui. Haaveilemamme rantatonttikin olisi vielä vapanaa...

3 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä kuvia olet napannut. Itse en messuilla vieraillut, mutta varsinkin blogeissa esitellyt kohteet näyttävät hienoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi blogimaailmassa pääsee ilmaiskierrokselle asuntomessuille mukavasti kotisohvalta.

      Poista
  2. Täytyypäs käydä katsomassa kysely :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.