lauantai 20. helmikuuta 2016

Seuraava reissu lähenee!



Talviloma lähenee, samoin seuraava ulkomaanmatkamme. Tällä kertaa lentokoneen keula suuntaa kohti Espanjaa ja Kanarian saaria. Kohde on minusta hieman yllättävä, sillä olen ehdottomasti action- ja kaupunkilomailija. Nyt kuitenkin halusimme iisimmälle laiskottelulomalle. Se laiskottelu-osuus ei tosin taida kuitenkaan toteutua, sillä tutustuessani kohteeseen, olen löytänyt sieltä vaikka mitä tehtävää ja nähtävää.

Saarista valitsimme suurimman, Teneriffan. Hotelli on Costa Adejesta, Fanabe-rannalta. Netistä löytyy livekamera suoraan tälle rannalle: Live Cam Playa de Fañabé ›

Teneriffalla on Espanjan korkein vuosi Teide ja tokihan se pitää käydä valloittamassa. Ehkä kuitenkin autolla niin korkealle kuin pääsee, muuten menee koko loma kiipeilyyn. Toisaalta pikkusiskoni#1 on tartuttanut minuun hieman kiipeilykuumetta. Hän on tällä hetkellä Tansaniassa ja käynyt kiipeämässä Kilimanjaron huipulle jalkapatikalla, huikeaa!

Aluksi tosiaan olin vahvasti pakkaamassa mukaan vain aurinkolasit ja bikinit, tarkoituksena makoilla auringossa ja uida Atlantin valtameressä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että siihen ei jää minuuttiakaan aikaa :D Teide-vuoren lisäksi haluan kiertää saaren ja nähdä sekä pikkuiset kalastajakylät, että suuremmat kaupungit. Ehdoton aktiviteetti on myös delfiini- ja valassafari veneellä! Olimme häämatkalla Azoreilla, jossa kävimme myös veneilemässä ja kuinka huikeaa olikaan, kun delfiinilauma tuli aivan veneen viereen hyppimään ja leikkimään <3

Teneriffalla on myös upea vesipuisto ja sielläkin pitäisi yksi päivä viettää. Alkaa kovasti vaikuttamaan siltä, että vuokraamme auton koko viikoksi, jotta ehdimme koluamaan koko saaren läpikotaisin :D

Työkaverini tuli tällä viikolla samasta kohteesta takaisin ja sää oli ollut mahtava koko viikon. Päivisin yli 25 astetta ja iltaisin 22 asteen tuntumassa. Sadetta ei ollut yhtenäkään päivänä. Kanariansaaret taitavat olla aika takuuvarma aurinkolomakohde.

Oletko sinä käynyt Teneriffalla? Kuulisin mielelläni kokemusksia! Olenko tietämätön jostakin must see -kohteesta? Kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

9 kommenttia:

  1. Oi, mäkin niiiin haluisin! Ois kyl tosi ihanaa lähtee jonnei <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaan aurinkoa niin paljon! Pari viikkoa ja sitten lähtö :)

      Poista
  2. "Oletko sinä käynyt Teneriffalla?" En ole - mutta ensikesäksi oli suunnitteilla, ja juurikin tuo maailman kolmanneksi suurin tulivuori Teide olisi ollut kiintoisaa nähdä ja kokea. Sitten kuitenkin omat suunnitelmat muuttuivat, mietittiin (ja mietitään edelleenkin), että jospa käytäisiin Maltalla ja/tai Moskovassa. Mutta jään seurailemaan, ota upeita kuvia reissustasi, ja laita kuulumisia kun pääset Suomeen.

    Me lähdetään nyt hiihtolomaksi Viron kesämökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt Maltalla joskus pikavisiitillä. Kaunis ja kiinnostava paikka sekin! Kesällä haaveilen itsekin pääseväni Moskovaan ja ehkäpä pohjois-Italiaan :)

      Kivaa hiihtolomaa Viroon!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta! Vaikka noista perinteisistä turistikohteista on usein omat ennakkoluulot, niin onhan sillä syynsä miksi ne ovat sellaisiksi muotoutuneet ja usein niissä voi olla paljonkin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.
    Tällä hetkellä itsestä ainakin tuntuu, että kohde kuin kohde kelpaisi kun vain pääsisi johonkin treffaamaan aurinkoa.

    Oikein ihanaa lomaa ja matkaa teille!

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta aurinkoikävä on melkoisen voimakas! Kerron sitten, miten ennakkoluuloni romuttuivat :)

      Poista
  4. Oi, olen kade. Vuosi sitten kävin costa adejessa. Näppärä lähteä kävelemään rantakatua tai vaikka vuokrata pyörä alle. Shoppailumestat vähän matkan päässä. Siam park oli aivan mahtava vesipuisto. Tuli laskettua kaikki hurjat mäet kumirenkailla :). Myös jungle park-eläintarha oli lyhyen etäisyyden päässä. Ei tarvinut lähteä saaren pohjoisosaan. Teide jäi valloittamatta, mutta pitihän ensi kertaankin jotain jättää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Jungle Park ei olekaan osunut vielä listoille, vaikka ole paljon googlaillut. Pohjoisen eläintarha ottaisi koko päivän matkoineen, mutta lähempänä olevassa voisi piipahtaa helpommin :)

      Poista
  5. Voi ihanuus! Näyttää ja kuulostaa ihan todella huipulta paikalta! Toivottavasti teille tulee mahtava reissu <3

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.