lauantai 4. lokakuuta 2014

Matkasuunnitelmia

Minulla taitaa olla krooninen matkakuume! Alkuvuodesta olimme Thaimaassa ja kesällä kävimme viikon reissulla New Yorkissa. Ehkäpä nälkä kasvaa syödessä, mutta haluaisin taas jonnekin matkalle. Seuraavan reissun suunnittelu onkin jo kovalla tohinalla käynnistetty, lähdemme helmikuussa Leville! Kerran Lapissa käyneenä kaipuu sinne uudestaan on kova. Ymmärrän hyvin miksi ihmisistä tulee "Lappihulluja". Lähdemme kolmen hengen ydintiimillämme, samaisella kokoonpanolla olimme Tahkolla viime vuonna ja Levillä toissa vuonna.

Lapin maisemat ovat käsittämättömän kauniit ja koko viikon voisi vain toljottaa lumen peittämiä tunturimaisemia. Levissä parasta lumen jälkeen on ihmispaljous, ainakin aikaisemmalla kerralla koko paikka oli aivan täynnä. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, voi lasketella, hiihtää tai patikoida, mutta me lähdemme sinne moottorikelkkailemaan! Meidän sukset kulkevat aina vain moottorilla :)



Olemme tehneet hurjan työn vertaillessamme mökkejä ja pohtiessamme mikä painaa vaakakupissa eniten, sijainti, hinta vai laatu. Tärkeää meille on, että majoitumme erillismökkiin, emme halua paritaloa tai hotellia. Myös keskustan läheisyys on plussaa. Vaihtoehtoja oli silti aivan mielettömästi. Lähes kaikki mökit ovat suuria ja kolmelle henkilölle kymmenen hengen mökki on hulppea, mutta koon puolesta valinnan varaa ei oikein ollut. Mökkiimme mahtuisi siis vielä monia meidän lisäksi, mutta kaveripiiriimme ei kuulu samaa harrastusta jakavia.



Otamme mukaan kaksi moottorikelkkaa ja vuokraamme kolmannen paikan päältä. Koko viikon päätarkoitus on ajaa mahdollisimman paljon! En malta odottaa ja vielä kuitenkin pitäisi malttaa monta kuukautta! Saisimmepa tänä vuonna Kymenlaaksoon lumen jo vaikkapa marraskuussa <3

8 kommenttia:

  1. Upeita talvikuvia! Alkoi heti itsekin jo miettiä talveja ja lunta ja lapin reissuja!

    VastaaPoista
  2. Ikuinen matkakuume vaivaa täälläkin. Meillä oli ennen mökki rukalla ja sinne on kyllä aina ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluaisin mielummin "talvimökin" vaikkapa Lapista kuin perinteisen kesämökin :)

      Poista
  3. Olemme juuri palanneet viikon Lappi-lomalta. Ihanaa oli ja kaunista, vaikka lunta ei vielä ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin joskus käydä myös syksyisessä Lapissa, varmasti huikaisevan kaunista!

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.