sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

3 x olohuone

Kesäkuun lopulla postailin makuuhuoneen kolme ilmettä. Sain silloin paljon kommentteja ja vinkkejä makuuhuoneen uuteen ilmeeseen, kiitos! Makuuhuone on vielä vaiheessa, mutta tarkoitus on kesän aikana viedä muutos loppuun. Sisällä ei muutenkana ole tapahtunut mitään sisustuksen saralla joten päätin kokeilla kolmea eri tyyliä myös olohoneeseen. Jutun jujuna oli kokeilla kolmea eri tyyliä olemassa olevilla tavaroilla, yllätävän paljon vaihtoehtoja löytyykin.

Nykyinen:
Valkoinen:

Värikäs:

Tekstiileillä on helppo tuoda tilaan uutta ilmettä. Myös seinälokeroihin voi tehdä vaihtuvia asetelmia ja tauluhylly on kätevä kun ei tarvitse seiniä reijittää aina tauluja vaihtaessa. Nykyinen olohuoneen ilme on mustavalkoinen ja graafinen ja pidän siitä paljon. Valkoinen on makuuni ehkä liian laimea, vaikka makuuhuonevaihtoehdoissa pidin eniten valkoisesta vaihtoehdosta. Värikäs versio on ihan liian värikäs, taas on se kausi että vihaan kaikkia värejä :D Mikä miellyttää sinun silmääsi eniten?

Ehkäpä pidän ensimmäisen sisustuksen edelleen voimassa, kolmeen suureen kehykseen voisin keksiä uusia printtejä ja lokeroihinkin voisi vaihdella koristeita. Olohuoneen matto on ostettu puolitoistavuotta sitten ja se on edelleen hyvä ja mieluisa. Kisut ovat teroittaneet siihen kynsiä hyvin ahkerasti, mutta karvalankamatto on sen antanut hyvin anteeksi. Verhot haluaisin vaihtaa, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä.

Mielessäni on myös yksi todella suuri olohuoneen muutos, mutta se vaatii hieman budjettia joten sen aika koittaa ehkä syksyllä. Kerron siitä lisää sitten kun se on ajankohtainen.

8 kommenttia:

  1. No nyt kyllä pistit ajatukset hyrräämään ja arvailemaan tuosta olohuoneen mahdollisesta muutoksesta! ;) Näistä vaihtoehdoista diggailen tuota nykyistä versiota, mustavalkoisuus kun on itselläkin nyt pop. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että pääsen vielä tänä vuonna esittelemään olohuoneen uudistuksen ;) Mustavalkoinen johtaa Instassakin.

      Poista
  2. Nykyinen & Valkoinen -look kolahtaa kyllä minuun! Tuo Värikäs on tosiaankin liian värikäs ; ). Meilläkin on olohuoneeseen tulossa hieman suurempi muutos, kunhan budjetti sen sallii. Mutta jotenkin aina reissut tuppaavat menemään etusijalle, ja olohuoneen uudistukset vain siirtyvät ja siirtyvät.. Jospa sitten ensi vuonna rahaa riittäisi siihenkin : )...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin oikein itsekin kuinka värikkäitä somisteita meiltä löytyy ja vieläpä monia :D Onneksi tyynyillä ym. saa kokeiltua tiettyjä värejä ja jos ei nappaakaan, niin rahaa ei ole mennyt paljon hukkaan. Matkailu syö meilläkin kaikki piha- ja sisustusrahat, mutta alollaan on vaikea pysyä. Taas on niin monta matkasuunnitelmaa, että olohuone kuten pihakin saavat jälleen odottaa.

      Poista
  3. Mä jotenkin pidän eniten tuosta valkoisesta versiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on kyllä raikas, mutta ehkä jonkun pikkujutun kaipaa lisäksi. Valkoiset verhot ajattelin vaihtaa tänään olohuoneen ikkunaan :)

      Poista
  4. Värikäs on ihana! :) ei mielestäni ollenkaan levoton, vaan hauska ja hyväntuulinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Polkka Jamin tyynynpäällinen on kyllä todella hauska ja hyväntuulinen, tykkään siitä vaikka onkin "värikäs" :)

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.