sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Moottorikelkkailu

Nyt se on viimein käynnistetty, nimittäin kelkkakausi! Harrastan moottorikelkkailua. Se on kaikista maailman puuhista minulle rakkain! En tunne montaakaan kelkkailevaa naista, mutta bloggaamisen myötä olen tutustunut yhteen <3 Tänään ajoimme ensimmäisen kerran tänä talvena. Kävimme jäällä leikkimässä kavereiden kanssa. On niiiin hyvä fiilis!

Minulla on ollut kaksi omaa kelkkaa ja lisäksi olen ajellut vuokrakelkalla. Alkava talvi on kolmas täysimittainen ajokauteni. Ensimmäinen oma kelkkani oli Polaris-merkkinen. Paras ystäväni osti itselleen kyseisen Polariksen neljä tai viisi vuotta sitten ja pääsin sitä silloin kokeilemaan. Ensi hetkestä lähtien olin rakastunut! Vuotta myöhemmin ystävä vaihtoi kelkan tehokkaampaan ja minä ostin häneltä "Pollen" itselleni.



(Ensirakkaus, rip)

Pollen tarina kuitenkin päättyi surullisesti. Kolaroin sen lunastuskuntoon heti talven lopulla, eli yhteinen taipaleemme kesti vain yhden ajokauden. Ajoin päin mäntyä ja lensin tangon yli hankeen. Taisin hetkeksi menettää tajuni ja sain rytäkässä hirmuisen määrän mustelmia. Myös niskat ja pää tärähtivät kunnolla. Olin silloin ajamassa ystäväni kanssa kahdestaan ja hän ajoi jonkin matkaa edellä. Siksi onkin vaikea sanoa, kuinka pitkäksi aikaa menetin tajuntani, koska hän huomasi minun puuttuvan vasta pitkän matkan jälkeen. Pollea ei enää voinut korjata, mutta minut voitiin. Olin kaksi viikkoa vuodepotilaana, mutta siitä noustiin, eikä hidastettu! (Hieman karmaisi, kun kotiin päästyäni kuulin, että samaan aikaan eri kaupungissa oli käynyt vastaava onnettomuus, jossa kuljettaja kuoli.) Onneksi minä ajoin mäntyyn ja se toinen koivuun..

(Kuvaaja ottaa aika tosissaan)

Onnetomuus tapahtui pahimpaan mahdolliseen aikaan, sillä kotimme rakentaminen oli kesken. Mieheni vietti raksalla kaiken muun ajan paitsi sen jonka joutui olemaan töissä. Minä en voinut kävellä ja välillä ironisesti nauroin itselleni, että olen maailman ensimmäinen ihminen joka kuolee nälkään vaikka keittiössä on pitsaa. Makasin ensimmäisen viikon täysin sängyssä, vain vessaan ryömin väkisin. Seuraavalla viikolla sain uudet lääkkeet ja aloin parantua nopeasti. Sitten jo kävelin ja pääsin käymään raksallakin parin viikon tauon jälkeen.

(Tallipäällikön pihalla kausihuoltoon menossa)

Pollen jälkeen seuraavalle kaudelle ostin nykyisen Arctic Cat -merkkisen kelkan. Kelkkaa etsittiin aika kauan ja käytiin ties missä asti katselemassa myytäviä vaihtoetoja. Tätä kelkkaa emme meinanneet edes mennä katsomaan, koska etsin uudeksi kelkaksi myös Polarista. Netissä oli myynnissä ihan lähistöllä Arctic Cat ja päätimme mennä huvikseen sitä katsomaan. Kuitenkin, kun näin tämän "Kiten" ensikerran, olin taas rakastunut! Kävin koeajamassa uuden ystäväni ja seuraavalla viikolla se saapui pihallemme hienossa isossa kärryssä. Kitte oli ollut ennen minuakin naisella, joten oli kiva että se pääsi naisen helliin käsiin jatkossakin.

(Vanhempieni mökillä, meren jäällä)

Tavoilleni uskollisena, viime kausikin päättyi pieneen onnettomuuteen, mutta tällä kertaa kelkka säilyi naarmuitta. Olimme Tahkolla viikon ajolomalla ja viimeisenä iltana lähdimme ajelemaan pimeällä ja ihailemaan talviyön tähtitaivasta. Pimeässä ajoin liian kovaa töyssyyn ja lensin kyydistä. Minä pyörin pitkin jäätä yli kymmenen metriä ja Kitte karkasi pitkän matkan päähän. Tällä kertaa selvisin aivotärähdyksellä ja muutamalla ruhjeella. Silmälasini tosin menivät rikki, mutta onneksi ne eivät olleet kalliit. Vielä tänäänkin minulla on arpi sääressä tuosta kuperkeikasta.

(Tuolta se tuli ja tonne se meni, huiput n. 160km/h)

Tiedän, että kelkkailu on vaarallista (ja pirun kallistakin), mutta se on niin ihana harrastus, että en hevillä siitä luovu. Olen aina tykännyt vauhdista ja kaikista kulkupeleistä. Kelkkaillessa maisemat vaihtuvat nopeasti, lumi loistaa edessä puhtaan valkoisena ja aurinko paistaa matalalla.


(Levillä)

Tuntuu vatsan pohjassa asti kun ajaa patikossa tai kiihdyttää suoralla. Ihana tunne on ajaa mutkaan ja tuntea kuinka kelkka taipuu uuteen suuntaan ja vahva moottori kiihdyttää sekunneissa täyteen vauhtiin. Kelkkailussa on toisaalta myös retkeily-fiilistä. Ollaan tuntitolkulla metsässä, pysähdytään syömään välillä ja vietetään aikaa ystävien kanssa. Kelkkailu on rankka urheilulaji jossa kaloreita palaa ja hiki virtaa. Se kehittää myös lihaksia ja tasapainoa.

(Tahkon mökki)

Meidän "kelkkatiimiin" kuuluu muutamia kavereita ja yleensä meitä on samaan aikaan ajamassa 2–3. Koska olen nainen, en ihan pysy poikien vauhdissa, on se sen verran miehinen laji. Mutta varmasti nautin joka sekunnista yhtä paljon. Perinteinen reissu kestää 4–5 tuntia pysähdyksineen. Innostus palaa jokaisen silmissä ja viimeiset kahvit hörpitään miltei matkalla takaisin parkkipaikalle.

(Järven jäällä tassut ilmassa)

Hieman minun jälkeeni, isäni osti myös moottorikelkan. Innostui samalla tavalla kuin minäkin :) Hän tosin osti ison kelkan, jossa kuljettaa äitiä ja sisaruksiani talvisin jään yli mökille. Viime talvena kävin omalla kelkalla mökillä ja ajelimme pikkusisko#3:n kanssa jäällä, minä omalla ja sisko isän isolla kelkalla. Myöhemmin vielä pikkuveljeni (7 v.) halusi väkisin ajeluttaa minua isän kelkalla ja nousin muitta mutkitta kyytiin. Kuitenkin, kun pienen miehen olkapään yli näin nopeuden nousevan lähelle sataa, oli minun pyydettävä hiljentämään. Kommentiksi siitä hyvästä kuulin olevani "aika luuseri".



(Tahkon maisemia ihailemassa)

Huisi harrastus ja jokainen tuntemani, joka on kelkkailua kokeillut, on ollut täysin myyty. Usein olen kuullut kommentin "täytyy ostaa oma kelkka", jopa sellaisenkin suusta, joka ei ole ollut ennen moottoriurheilusta kiinnostunut. Suosittelen <3

7 kommenttia:

  1. No huh mikä hurjapää, mutta hieno on kelkka. Minäkin tipuin hevosen selästä kun rakensimme tätä taloamme ja solisluu meni neljään osaan. Kuukausi oikea käsi oli pois pelistä joten isäntä oli kovilla. Jouti minulle ruoatkin lautaselle pilkkomaan. Kaksi kuukautta olin saikulla ja se riitti, onneksi lääkäri antoi luvan lähteä töihin. Toivottavasti et telo enää itseäsi :)

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on, että jos koskaan ei mitään tee ei mitään satu. Minäkin olen tippunut hepan selästä monta kertaa, mutta onneksi luita en ole murtanut. Ystävälläni meni myös solisluu poikki tippuessa ja se piti ruuata monella ruuvilla kasaan. Mutta ei anneta näiden hidastaa meitä, elämä on tehty elettäväksi! :)

    VastaaPoista
  3. Kova tyttö kelkan selässä! Miekin olen jonkin verran ajellut pohjoisen loma-asunnolla. Mies ajelee just pohjoiseen mm kelkkailemaan. Mukavaa alkanutta viikkoa! T. Marja naapurista

    VastaaPoista
  4. Kelkkailu on kyllä niin kivaa! Olin eilen onneni kukkuloilla kun vähän pääsimme pyörittämään jäälle. Viikosta tosiaan tulee kiva, sillä ylihuomenna lähdemme Thaimaahan :) Mukavaa viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Vau, teillä tosiaan on mahtava viikko edessä! Oikein rentouttavaa lomareissua ! Marja

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! <3 :) Minullakin on vähän tuo sama, että moni ajokamuista on miespuolisia. Välillä joutuu/saa tehdä kunnolla töitä että pysyy samassa tahdissa. :) Mutta kelkkaillen pääsee kyllä sellaisiin paikkoihin, joihin ei muilla välineillä tai jalkapatikassa pääsisi. Paljon on ihania reissuja takana! Kerran päätettiin kuuden kelkan safarina oikaista parikymmentä kilsaa sähkölinjan alusta pitkin, mutta sitten tulikin metsänvartija vastaan ja saatiin kunnon satikutia. Phuuuh, tulisi vaan sitä LUNTA! On niin ironista, että täällä tehtiin viime kesänä oikein kaivurilla reitit sileiksi, ja nyt lumitilanne on täysin naurettava. :/

    VastaaPoista
  7. Päätettiin, että Thaimaan jälkeen lähdetään johonkin päin Suomea ajamaan, täytyyhän sitä lunta jossain olla! Olisikohan Vuokatissa, ettei tarvitse Lappiin astikka ajella :)

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.