keskiviikko 7. elokuuta 2013

Syksyn istutus-suunnittelua

Pitäisi alkaa tosissaan jo suunnitella mitä vielä tänä syksynä istutan pihalle. Ainakin etupihan koristeomenapuun alle ajattelin istuttaa sipulikukkia. Viherpeukaloiden sivulta katselin potentiaalisia vaihtoehtoja, joita löytyikin heti kolme: Kerrattu tulppaani Exotic Emperor, Kerrattu tulppaani Angelique ja Orkideanarsissi Thalia. Ajattelin istuttaa vain valkoisia kukkia, mutta ehkäpä nuo ihanat vaaleanpunaiset pääsevät myös mukaan.



Myös takapihalle ajattelin perustaa jo penkin, paikka odottelee pressun alla pihan perällä. Anopin pihalla odottaa valeistutuksessa ainakin Hevoskastanja, Suklaakirsikka ja Pioni. Mummin pihalta saan kirsikkapuun alun. Haluaisin myös laittaa jo omenapuun, mutta lajin valinta on hankalaa. Asiaa tutkiessani törmäsin Laviaan:



Myöhäinen kesäomena ja herkkulajike, joka kypsyy syyskuun alussa. Hedelmä on hyvin kaunis, keskikokoinen–iso ja miellyttävän makeanhappoinen, mieto. Malto on tiivis, hienorakeinen ja mehukas. Hyvin taudinkestävää lajiketta suositellaan luomuviljelyyn. Sato on vaihteleva ja puu tulee melko myöhään satoikään. Puu on voimakaskasvuinen, oksat kohtalaisen tukevat ja ulkonevat. Lajike polveutuu Lavian kansakoululla 1800-luvun lopulla kylvetyistä siemenistä.
(kuva ja teksti: www.harvialataimi.fi)

Taudinkestävyys oli ensimmäinen asia joka huomioni kiinnitti. Tietysti kaikkiin lajeihin voi tulla tauteja, mutta ehkä toiset ovat herkempiä kuin toiset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.