lauantai 26. elokuuta 2017

Kun läppäri otti ja hajosi


Yhtenä iltana katseltiin miehen kanssa läppäriltäni jotakin kun se yhtäkkiä pimeni ja alkoi piipittämään! (Läppäri siis.) Se on ihan kamala tunne, kun tajuaa, että nyt se tuli tiensä päähän, vanha kun jo oli. Silmien ohitse pyyhkäisi pitkä rimpsu, mitä kaikkea menetin läppärin mukana. Melkoisen paljon kaikkea! Valokuvat ovat tallessa, paitsi blogiin otetut, mutta ne ovat onneksi blogissa. Tehdyt ja keskeneräiset valokuvakirjat olivat Ifolor-sovelluksessa, liekö niitä saa mistään enää takaisin. Blogisuunnitelmat hävisivät sen siliän tien, pitkä lista uusia postausideoita.

Toistaiseksi ei mitään ihan kamalaa. Paitsi! Suunnittelen omaksi huviksi talojen pohjapiirroksia ja julkisivuja. Olen tallentanut ne aina vain työpöydälle, eivät ne ole niin kovin tärkeitä. Mutta nyt kun ne on menetetty niin selvähän se, että sinne meni kasa hyviäkin ideoita. Tämä on ehkä jokaisen luovan ihmisen perisynti, tuottaa kaikenlaista joutavaa, mutta hyvää ja säilöö ne sitten miten sattuu :D

Läppäri vietiin huoltoon, jossa sanottiin että no can do, lupasivat kuitenkin yrittää pelastaa tiedostoja, mutta sekään ei ole ihan helpoin homma, koska Mac Book Airissa on Flash-kovalevy. Saapi nähdä saavatko mitään talteen. Tästä pitää taas ottaa opikseen ja laittaa niin, että kaikki "turhatkin" menevät johonkin pilveen aika ajoin automaattisesti.

Mukavaa viikonloppua ja nyt jokainen siellä puolen laittaa kaiken tärkeän johonkin muualle talteen kuin työpöydälle <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.