sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sohvaparka ja kissojen kuulumisia


Meillä on sohvaongelma! Kissat tapaavat teroittaa kynsiä sohvan selkämykseen ja viisi vuotta on tehnyt tehtävänsä ja sohva näyttää kamalalta. Sijoittelen aina taktisesti torkkupeittoja sohvan selkänojalle, mutta nyt risoja kohtia on niin paljon, että sekään ei enää pelasta tilannetta.

Uutta sohvaa ei raaskisi ostaa, sillä sitä odottaisi takuuvarmasti sama kohtalo. Myöskään klassinen "korosta mitä et voi peittää" -sääntö ei tässä tilanteessa kuulosta kovin hyvältä idealta. Pääni puhki pohtineena sain sellaisen idean, että toimisiko tuossa sohvan takana jonkunlainen lipasto/kaapisto? Sellainen, mikä olisi koko sohvan levyinen mutta selkänojaa hieman matalampi. Ikean Eket-sarjan tuotteilla siihen saisi juuri oikean kokoisen kalusteen, mutta olisiko se hyvä siinä?
(kuva: www.ikea.fi)

Sohvaa lukuunottamatta elo kissojen kanssa sujuu mallikkaasti. Olen kertoillut aiemmin ongelmistamme, mutta pahimmat tappelut ovat onneksi jääneet taakse. Molemmat kissat pitävät pojasta, tulevat luokse ja antavat silittää. Olen yrittänyt opetta lapselle kissojen hellää kohtelua, mutta välillä hän saattaa aika kovakouraisestikin napata kissasta. Kerran pari vanhempi Max-kissa on huitassut, mutta onneksi ilman kynsiä. Kissa oli ensimmäisiä sanoja joita poika sanoi ja nyt hän on oppinut myös sanomaan miten kissa sanoo: mau mau mau, oikein hellällä äänellä.

Kissat rakastavat lämpöhuopaa ja aamupalan jälkeen käärin heidät sinne. Päivän mittaan he palaavat sinne aina uudelleen lämmittelemään.


Tästä kuvasta näkyy selvästi arvet Maxin niskassa ja korvassa, jotka ovat peruja siltä ajalta, kun kissat vielä tappelivat, eivätkä tulleet toimeen keskenään. Se oli kyllä ihan kamalaa ja stressaavaa aikaa, kun ei tiennyt mikä riidan aiheutti ja mikä siihen auttaisi. Välillä edelleen heillä tulee joku riita, mutta se on sellainen pieni kahaus jonka jälkeen ovat taas kavereita. Joka kerta oma sydän jättää yhden lyönnin välistä, että ei kai taas. Toivottavasti tämä seesteisempi yhteiselo on pysyvä tila <3

Olisipa kiva kääriytyä kissojen kanssa tuonne lämpimään eikä minua mikään estäkään, joten toivottelen oikein lupsakkaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Jos haluat kissoille jonkin sisustukseen sopivan raapimissysteemin, niin voin suositella näitä MyKottyn tuotteita. :) Tilasin juuri itse kissoilleni ja hyvin toimii eivätkä huononna sisustustakaan!
    https://www.mykotty.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä! Siellä onkin paljon sisustukseen sopivia juttuja kissoille :)

      Poista
  2. meillä on 20 luvun ruokasalin kalusto.siinä on meriheinää ja se miellyttää raapimiseen.muut saavat olla rauhassa.no sitä onraavittu jo 50 vuotta ei kai sitä voi estää.ja kaikki ovat olleet vapaana ulkona.olen luopunut toivosta ja tyytynyt asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pikkuhiljaa vaihtanut kalusteita kissankestäviksi, mm. ruokatuolit keinonahkaisista muovisiksi. Olen huomannut saman, että ei kissoja voi estää, sehän on niiden luontaista käytöstä.

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.