lauantai 26. marraskuuta 2016

Lehtikuvaukset meidän lasiterassilla

Meidän kodissamme oli muutama viikko sitten lehtikuvaukset.



Kuva: Marko Laukkarinen


Kuva: Marko Laukkarinen

Kuva: Marko Laukkarinen

Tällä viikolla ilmestyi kotkalaisen kauppakeskus Pasaatin joululehti täällä meidän seudulla. Olen ollut vahvasti mukana tekemässä lehteä työni puolesta ja tarjosin lasiterassimme yhden sivun kuvan näyttämöksi. Kotkassa oli silloin lunta ja mietimme töissä sopivaa paikkaa yhdelle tuotekuvalle niin, että saataisiin talvinen tunnelma kuvaan ja päädyimme meille.

Lehden teemana on eläinten joulu, joten oli toivottavaa saada toinen kisuistamme malliksi. Epäilin alkuun sen onnistumista, mutta Puttepa halusikin oikein tosissaan poseerata kuvassa. Kissa oli kuin mallitoimiston palkkalistalta, se vaihtoi asentoa, katsoi kameraan ja pois kamerasta, istui siihen mihin pyydettiin ja totteli muutenkin. Olin ihan ällikällä lyöty, sillä Cornish rexit ovat tunnetusti hyvin omapäisiä :D

Oli aikamoinen järjestely, sillä yhtä kuvaa varten tarvitsimme paljon kauppakeskuksen liikkeiden tuotteita. Valitsin niitä yhden iltapäivän kierrellen kaikki sopivat kaupat. Koska sain itse olla päättämässä kuvan sisällöstä, niin luontevasti valitsin sisustusjuttuja, vaikka kauppakeskuksessa on toki myös paljon vaatekauppoja. Terassin stailaamiseen taisi mennä parisen tuntia ja itse kuvan ottamiseen ehkä tunti.

Samaiseen lehteen on otettu useita kuvia, mutta muut ovat napsittu meidän toimistolla ja ne ovat sisustussuunnittelija Linda Bakin stailaamia. Tämä talvikuva tuli vähän ex tempore, sillä Kotkassa ei ollut näkynyt siihen mennessä lumesta vilaustakaan. Kivan erilaisista työpäivistä saankin nauttia ja mukavaa on myös tehdä kotona tällaisia "etätöitä".

Tällaisen lehden saaminen ihmisten postilaatikoihin on muuten aikamoinen homma, oikeista aikakausilehdistä puhumattakaan. Meitä on tämän lehden parissa ahertanut viisi henkilöä monta viikkoa, joista minä olen ollut vastuussa lehden taitosta ja ulkoasusta. Vaikka tykkäänkin lähes jokaisesta työtehtävästäni, niin on tämä lehti joka vuosi ehdoton lempparini. Ihan mahtavaa saada tehdä sellaista työtä jota rakastaa ja vieläpä ihan parhaiden kavereiden kanssa <3

Jos haluat selailla lehden muutkin kuvat ja sisällöt, niin tässäpä se pdf-tiedostona:
www.pasaati.fi/folders/Files/pasaati%20joululehti%202016%20www.pdf

7 kommenttia:

  1. Siis OII VAUTSI! Upeasti stailattu ja lumoavat kuvat! <3 Ja ihana Putte! :') <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! <3 Kyllä teidän terassilla kelpaakin kuvata!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunista ja kuvat todella hyviä! Minäki haluan ottaa noin upeita otoksia :D

    Mikä tuo lattialla oleva on, kisun pesäkö? Söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä kiva nähdä oikean valokuvaajan ottamia kuvia omasta kodista :) Tiipii on kissan unipesä, Faunattaresta. Tosin Putte ei siihen oikeasti mahtunut :D

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.