maanantai 1. elokuuta 2016

Nähtävää ja koettavaa Kööpenhaminassa

Miettiessä Kööpenhaminaa, itselleni tulee ensimmäisenä mieleen värikkäät rakennukset veden äärellä. Ehkäpä juuri Nyhavnin alueesta on osunut silmiin eniten kuvia ja siitä mielikuva.


Eikä ihme, sillä Nyhavnin alue on ihana! Yksi ihanimmista missä olen koskaan käynyt. Enkä näyttäisi olevan ainoa, sillä ihmisiä oli aivan valtavasti. Rantakadun varrella on erilaisia ruokapaikkoja ja siellä olikin ihana istuksella katselemassa ohikulkijoita ja ihailemassa miljöötä. Nyhavn ei ole suuren suuri alue, mutta siellä sai helposti ajan kulumaan ja kävimmekin siellä parina päivänä kävelemässä. Nyhavnin vieressä on suuri street food -tori, jossa kävimme myös herkuttelemassa. Nyhavnista ei ole pitkä matka myöskään vapaakaupungiksi julistautuneeseen Christianiaan ja pitihän sielläkin vierailla.


Christianiassa on kolme sääntöä, älä ota valokuvia, älä juokse ja pidä hauskaa. Niimpä ainoa kuva alueesta on napattu läheisen kirkon tornista. Meitä ei missään tapauksessa kiinnosta huumeet tai rikollisuus, mutta Christiania on näkemisen arvoinen paikka. Kaikkialla oli bileet ja kasvonsa peittäneitä torikauppiaita kymmenittäin. Rakennukset olivat spreijattu mitä hienoimmiksi ja tunnelma oli rennon boheemi. Kylän takana kulkee ihana rantatie ja käpyttelimme sitä pitkin takaisin normaalimman elämän pariin.

Kiipeilimme pariinkin eri näköalapaikkaan ihailemaan kaunista ja vehreää kaupunkia. Yläilmoista saa aina hyvän käsityksen kaupungin koosta ja ympäristöstä.



Yksi huikeimmista jutuista oli Segway-kiertoajelu, jonka aikana ehti nähdä kaikki merkittävimmät nähtävyydet. Segwayllä ajelu on rentoa puuhaa ja säästää mukavasti jalkoja. Kahdessa tunnissa ehtii todellakin kiertää koko kaupungin. Tästä syystä jätimme väliin kanavaristeilyn, sillä yksi kaupunkikierros riitti meille vallan mainiosti.


Kööpenhaminan Tivoli on kuitenkin nähtävyyksistä ehkä mahtavin ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Tivoli on huikea päivällä, mutta pimeän tullen se vasta huikea onkin! Vaikka kävimme vain yhdessä laitteessa, sai tivolissa kulumaan tunti tolkulla aikaa. Menimme sinne kuuden pintaan, koska halusimme nähdä alueen myös pimeällä ja hotellille maltoimme mennä vasta yöllä. Tivolin alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita (sekä yksi sisustuskauppa!), joten kannattaa varata reilusti aikaa. Olimme tivolissa perjantaina, joka on rokkipäivä ja esiintyjä vetikin lavan edustan ihan täyteen porukkaa.



Sellainen oli meidän Köpis, vilkas, kaunis sekä täynnä kaikkea kaunista ja viihdyttävää!

6 kommenttia:

  1. Huikeita kuvia ja ihana fiilis välittyi tästä postauksesta! <3 Vähän kuin olisi itsekin päässyt mukaan. :) Pysyittekö hyvin pystyssä kaksipyöräisillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh... Kävipähän niin että minä heitin melkoisen lahjakkaan kupperiskeikan ja jalka oli pitkään ihan tohjona :D Mulle käy kaikkien (ralli)vekottimien kanssa aina jotain...

      Poista
  2. Köpis on ihana! Oih, ihan tuli ikävä sinne takaisin :') Kävin itse Tivolissa Halloween -kautena, ja siellä oli illalla (tietty) ihan hämärää ja pimeää, tunnelmallisia lyhtyjä kaikkialla, kurpitsoja, linnunpelättimiä yms. Ihan mieletön tunnelma <3 Kallistahan tuolla on, eli mikään ostosmaa se ei todellakaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloween on kyllä varmasti ihan uskomattoman upea tivolissa!

      Poista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.