perjantai 1. huhtikuuta 2016

Playa de Fañaben alue ja hotelli

Tässä kolmannessa postauksessa kerron kokemuksia hotellista, ruuasta ja alueesta, aloitetaan hotellin valitsemisesta. Kaikki rantahotellit ovat aikavarmasti hyviä ja ne näyttivät olevan suureksi osaksi huoneistohotelleja. Meille kertyi kokemusta kahdesta hotellista sillä varaamamme hotelli (Sol Sun Beach) oli ylibuukattu ja vietimme ensimmäisen yön naapurihotellissa (Lagos de Fañabe). Molemmat olivat perussiistejä ja viihtyisiä. Piha-alueet olivat vehreitä ja molemmista oli näkymä merelle.

Meillä oli huoneesta näkymä altaalle. Ensimmäisen hotellin uima-allas oli lämmitetty ja siellä oli ihana lillua. Toisenkaan hotellin allasvesi ei ollut kylmää ja kävin sielläkin uimassa. Aurinkotuoleja ja allasbaari löytyi molemmista. Uskallan melkein sanoa, että jokaisesta rantahotellista löytyy. Aamupalat olivat aika perustasoa, ei mitään erikoista tai yllättävää, paitsi ilmainen Cava :) Hedelmiä olisi makuuni saanut olla enemmän, mutta toisaalta huoneistossamme oli keittiö, joten juomat ja pikkupurtavat oli helppo siellä säilyttää ja valmistaa.

Kävimme joka päivä ravintolassa syömässä kerran tai kaksi. Ruokien taso vaihteli todella suuresti. Joskus saimme kalliilla pahaa kiinalaista ja toisinaan halvalla erinomaista pitsaa. Ravintoloita on monta sataa ja vain säkällä löytää hyvät. Muutama ravintola pääsee tähän postaukseen ihan nimeltä. Playa de Fañabessa Tony Roma's (ribsejä ja sipulirenkaita), Cordon Rojo (hyvät liharuuat ja paras palvelu) sekä Playa de las Americasissa oleva Hard Rock Cafe. Käymme jokaisella reissulla aina HRC:ssa, jos mahdollista. Sieltä saa ehdottomasti parhaimmat burgerit! Saaren juomista parasta oli ehdottomasti samppanjasangria, se on jotain täydellistä samppanjan ja hedelmäsaalatin yhdistelmää! Espanjassa syödään paljon tapaksia ja ne olivat aika samoja lähes kaikissa ravintoloissa. Turismi on vaikuttanut paljon ravintoloihin ja peri-espanjalaista ruokaa ei niin helpolla löydä. Vaikka olimme saarella, ei tullut kertaakaan syötyä kalaa, mutta varmasti sieltä olisi löytynyt joku hyvä kalaravintola.

Marketeissa myydään kaikkea tuttua, mutta myös erikoisempaa ostettavaa. Saman katon alta saa viinit, ruuat ja tuoreet leivokset. Siellä myydään samoja merkkejä kuin kotimaassakin (shampoot, hammastahnat, partavaahdot ym.), joten ei huolta vaikka joku tärkeä unohtuisikin pakata reissuun mukaan. Myös kaikki perinteiset pikaruokaketjut löytyvät rannasta (Subway, Burger King, Mäkkäri jne). Piraattituotteita myydään aivan valtavasti, eikä kukaan näytä siitä välittävän. MK:n laukkuja löytyi joka lähtöön, kaikki mallit alle 20 €, jotenkin aika surullista :(

Vaikka Fañabesta löytyy kaikki mitä kuvitella saattaa, kävimme pari kertaa taksilla Americasissa. Matka maksoi pari kymppiä. Siellä on suurempia ostoskeskuksia, rauhallisempi ranta ja oli kivaa vaihtelua käydä siellä iltakävelyllä. Sieltä sai myös maailman parhaita Mojitoja söpöstä rantabaarista! Näiden kahden alueen välimatka ei ole pitkä ja sen jaksaisi hyvin kävellä rantakatuakin pitkin tai huristella sähköskootterilla, joita vuokrataan jokaisessa kioskissa. Lentokentälle maksoi alle kolmekymppiä taksilla, joten ei kannata edes yrittää metsästää bussia. Muutenkin omatoimimatka on hyvä vaihtoehto, sillä retket on helppo varata itse paikan päällä.

Kylläpä romuttui oma mielikuvani etelänreissuista! Teneriffalla voi tehdä mitä vaan ja se on täynnä huikeita maisemia ja upeita päiväkohteita. Sää oli täydellinen ja luonto mitä mitä mielenkiintoisin. Helppoa matkailua riippumatta iästä tai matkaseurueen koosta, lentoaikakin oli kohtuullinen, noin kuusi tuntia. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Oo, mitkä puitteet ja loistavat kuvat! Minä ahmin täällä näitä sinun postauksia! :) <3

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.